Reenamisen riemu

Moro vaan!
Mulla on sellanen reenausmeininki, että mä liikun aktiivisesti seittemän kertaa viikossa.
Noin niinku normiviikolla. Tosin ei maailma siihen kaadu, jos joku kerta jää välistä, mut pääsääntösesti ei jää.
Kolme salikertaa, kolme kuntopyöräilykertaa kotona ja kerran viikossa lätkää.

Tällanen sopii mulle oikeen hyvin. Ja sit jos jostain syystä jää salikerrat väliin, ni voi sit sotkee kuntopyörää useemmin.

Tää kuntopyörä-villitys alko tossa reilu kuukausi sitte, ku mä kattelin kotona käyttämätöntä pyörää, joka vaan seisoo yksinäisenä nurkassa ja täysin vailla sitä käyttöä, johon se on tehty ja jota varten se on hankittu aikanaan.

Mä pyörittelin ajatusta päässäni ja mietin, et miten ton sotkemisen sais mielekkääks ja mistä siihen löytyis motivatioo.
Sit mä kekkasin, et mähän järkkään kuntopyöräilykisan.
Kisaan osallistuu kaikki perheenjäsenet, kisa-aika on kaks kuukautta ja tavoitteena polkea mahollisimman paljon kilsoja mittariin.
Voittajalle hommattiin 50€ lahjakortti Puhoksen intersportiin ja pitihän mun miettii sit häviäjällekin sanktioita, ettei käy niin, et ekan viikon jälkeen sit osa luovuttaa.
Sovittiin sit niin, et häviäjä tekee toiveiden mukaisen ateriakokonaisuuden alkuruoista jälkkäriin asti ja tarjoilee sen sit asianmukaisin juhlallisuuksin muille.

Aika äkkiä sit mulle valkeni, et meillä asuu ihan pöljiä polkijoita. Eihän mulla oo mitään jakoa pärjätä kisassa. Kolme kertaa viikossa ja 20 km kerralla ei riitä mihinkään.
Mä oon hännän huippuna, ja tällä hetkellä tilanne on sellanen, että mun pitäis polkee yli 40 km joka päivä kisan loppuun asti, jos meinais kisan voittaa.
Lapset on karannu kauas, niillä on keskenään kova kilpa lahjakortista, siihen ei oo mitään jakoja, ja Maisallaki taitaa olla yli 100 km enemmän mittarissa ku mulla.
Mulla menee 20 km lenkkiin n. 40 minuuttia aikaa, ja paita on kokolailla märkä sellasen lenkin jäljiltä. Ei tuu polettua juurikaan enempää, täytyyhän sitä ny joku tolkku olla polkemisessakin.
Topias polki yks päivä kolme ja puol tuntia ja 100km, ei päätä, ei häntää.

Tällanen kisa on oiva keino lisätä motivaatiota, mut täytyshän se joku kohtuus olla polkemisessakin.
Ilman tällasta kisaa en varmaankaan ois ees alkanu tähän sotkemishommaan, mut nyt ainaki tuntuu siltä, etten ees lopeta sitä, vaikka kisa kohta päättyykin.

Nimittäin tällä on hyötynäkökulmakin. Mä huomaan konkreettisia muutoksia kunnon puolella. Paras mittari mulle on toi lätkä. Jaksan nimittäin paljon paremmin luistella, kuin esim vuosi sitten.
Lisäks olo on parempi. Niin se vaan on, kyl aktiivinen liikkuminen on hyvä juttu.

Aktiivista joulun odotusta teille ja meille!