Reenamisen riemu

Moro vaan!
Mulla on sellanen reenausmeininki, että mä liikun aktiivisesti seittemän kertaa viikossa.
Noin niinku normiviikolla. Tosin ei maailma siihen kaadu, jos joku kerta jää välistä, mut pääsääntösesti ei jää.
Kolme salikertaa, kolme kuntopyöräilykertaa kotona ja kerran viikossa lätkää.

Tällanen sopii mulle oikeen hyvin. Ja sit jos jostain syystä jää salikerrat väliin, ni voi sit sotkee kuntopyörää useemmin.

Tää kuntopyörä-villitys alko tossa reilu kuukausi sitte, ku mä kattelin kotona käyttämätöntä pyörää, joka vaan seisoo yksinäisenä nurkassa ja täysin vailla sitä käyttöä, johon se on tehty ja jota varten se on hankittu aikanaan.

Mä pyörittelin ajatusta päässäni ja mietin, et miten ton sotkemisen sais mielekkääks ja mistä siihen löytyis motivatioo.
Sit mä kekkasin, et mähän järkkään kuntopyöräilykisan.
Kisaan osallistuu kaikki perheenjäsenet, kisa-aika on kaks kuukautta ja tavoitteena polkea mahollisimman paljon kilsoja mittariin.
Voittajalle hommattiin 50€ lahjakortti Puhoksen intersportiin ja pitihän mun miettii sit häviäjällekin sanktioita, ettei käy niin, et ekan viikon jälkeen sit osa luovuttaa.
Sovittiin sit niin, et häviäjä tekee toiveiden mukaisen ateriakokonaisuuden alkuruoista jälkkäriin asti ja tarjoilee sen sit asianmukaisin juhlallisuuksin muille.

Aika äkkiä sit mulle valkeni, et meillä asuu ihan pöljiä polkijoita. Eihän mulla oo mitään jakoa pärjätä kisassa. Kolme kertaa viikossa ja 20 km kerralla ei riitä mihinkään.
Mä oon hännän huippuna, ja tällä hetkellä tilanne on sellanen, että mun pitäis polkee yli 40 km joka päivä kisan loppuun asti, jos meinais kisan voittaa.
Lapset on karannu kauas, niillä on keskenään kova kilpa lahjakortista, siihen ei oo mitään jakoja, ja Maisallaki taitaa olla yli 100 km enemmän mittarissa ku mulla.
Mulla menee 20 km lenkkiin n. 40 minuuttia aikaa, ja paita on kokolailla märkä sellasen lenkin jäljiltä. Ei tuu polettua juurikaan enempää, täytyyhän sitä ny joku tolkku olla polkemisessakin.
Topias polki yks päivä kolme ja puol tuntia ja 100km, ei päätä, ei häntää.

Tällanen kisa on oiva keino lisätä motivaatiota, mut täytyshän se joku kohtuus olla polkemisessakin.
Ilman tällasta kisaa en varmaankaan ois ees alkanu tähän sotkemishommaan, mut nyt ainaki tuntuu siltä, etten ees lopeta sitä, vaikka kisa kohta päättyykin.

Nimittäin tällä on hyötynäkökulmakin. Mä huomaan konkreettisia muutoksia kunnon puolella. Paras mittari mulle on toi lätkä. Jaksan nimittäin paljon paremmin luistella, kuin esim vuosi sitten.
Lisäks olo on parempi. Niin se vaan on, kyl aktiivinen liikkuminen on hyvä juttu.

Aktiivista joulun odotusta teille ja meille!

Painostus tuottaa tulosta.

Uskokaa tai älkää, niin muutaman sitkeän painostajan takia kirjotan taas tänne blogiin. Mä oon siis saanu vakkarilukijoita, ainaki kaks, jotka molemmat on tasasin väliajoin pyytäny mua bloggaamaan, eli kirjottamaan tänne. 

No nyt sit aattelin muutaman rivin kirjottaa. 

Tosin mä kesän alussa lupasin, että kirjotan sit syksyllä, kolmen kuukauden päästä, mut ei vaan ollu oikeen inspistä, eikä tällasta hengentuotetta voi lähteä väkisin vääntämään. Ei ainakaan samalla tavalla ku vaikka salitreenejä. Niitä voi vääntää vaikka väkisin. 

Nyt taitaa olla kulunu jo puol vuotta edellisestä,(ei salitreenistä) ja päähän on tullu jo useempia aiheita, mistä saattasin jotain lausua. 

Ensimmäiseks täytyy sanoa, että linnanjuhlien konsertti oli todella hieno. Arvokas, taiteellisesti upea setti hyvillä artisteilla ja erinomaisilla sisältövalinnoilla toteutettuna. 

Mä odotin sinne jotain populistista skeidaa, mutta olin yllättynyt ja vaikuttunut. Se siitä. 

Ekaks voitas vähän kurkistaa tonne syömäpuolelle. Se on kuiteski ihmisen pääelinkeino ja mullakin lähellä sydäntä. 

Tapa on mun käsittääkseni jotain sellasta, ettei tarvii kummemmin ihmetellä ku jotain sellasta tekee, mistä on tullu tapa. Jos esim miettii röökin polttoa. Siitä tulee aika äkkiä tapa, eikä sen toimittaminen oo mitenkään kovin monimutkaista ja mieltä pyörittävää. Sehä ei oo ku röyhytellä menemään. 

Sillai mä oon miettiny, et mä haluan terveellisen ruokavalion olevan mulle tapa. Ei siis mikään rojekti, vaan ihan sellanen automaattinen juttu, mikä tulee ihan luonnostaan niin ku vaikka jollain piereskely. Ettei sitä tarvii miettiä sen kummemmin. 

Mä oon päässy aika hyvään vauhtiin siinä hommassa. Kävi mulla paino tossa alkusyksystä vähä yläkvartaalissa, ku ensteks oltiin poikain kanssa Virossa jahtireissussa hyvillä eväillä ja heti perään sit viikko Kuusamossa samoissa hommissa höyryävien lihapatojen, kerma-lakkajälkkärien, marjakiisselien, poronkäristysten, leipäjuuston, rieskojen ynnä muiden mieltä kääntävien eväiden äärellä, teemalla no limits. 

Tosin sieltä kotiuduttua aika nopeesti palasin ruotuun, ja yhtä nopeesti reissussa hankitut kilot karisi, kun oli tullutkin. 

Mut sillain tosta terveellisestä evästyksestä on tullu tapa, että annokset on ihan inhimillisen kokosia, sisältö kutakuinkin terveellistä(mikä sitä sit onkaan, ja kuka sen määrittelee?) ja sellaset turhat mässäilyt on pääsääntösesti jääny.  Yks ihan merkittävä juttu mulla on se, et ruokaa pitää saada tasasin väliajoin. Mä huomaan sen, ku töissä on välillä sellanen hönkä päällä, et huomaa yhtäkkiä olleensa syömättä vaikka seittemän tuntia. Sit iskee ihan sikakova nälkä ja samalla alkaa tehä mieli kaikkia herkkuja ihan sikana. Siinä kohtaa on tosi vaikeeta pyristellä vastaan. Paras lääke mulla siihen on se, että syö tasasesti. Ja terveellisesti. Ja sopivan määrän. Vaikka esim kaloreissa laskettuna. 

Mä oon sitäki hommaa oppinu tosi paljon. Se on aika yksinkertasta. 

Jos syö enemmän ku kuluttaa, paino nousee. Jos syö vähemmän ku kuluttaa, ni paino laskee. Jos syö saman verran ku kuluttaa, paino pysyy ennallaan. Simple!!!

Oon ottanu käyttöön apuvälineitä, jotta mä oppisin tietämään, missä mun rajat tän suhteen menee. Toi appstore on siinä mielessä kiva kauppa, et sieltä löytyy joka lähtöön sovelluksia. Lisäks mä hommasin sellasen kehonkoostumusmittarin. 

Mut se taitaa olla jo toisen tarinan paikka.

 Niinku sekin, et mitä mun reenaamiselle kuuluu. Ja rainerille. Onhan noita jutun aiheita taas. Se on kattokaas korvien välistä kiinni. 

Nyt on pää taas auki täällä, mä taidan taas alkaa aktiivibloggariks. 

Näihin tunnelmiin päätän päiväni 40 minuutin kuntopyöräilyn jälkeisen hyvän olon helliessä hipiääni ja kallistan pääni tyynyyn. 

Hyvää yötä niin porvareille kuin proletariaatillekin.