Paino ei itestään putoo, mulla ainakaan. Nyt maksetaan kovaa hintaa viime lauantain porsaan kylkipaloista ja muista mässäilyistä. Yhtä ateriaa lukuun ottamatta oon pitäny oman ruokavalioni ja reeniohjelmani. Oon käyny juoksemassa kaks kertaa viikossa, tosin en tuntia, ku nykyään 9,2 km lenkkiin menee 50 minuuttia. Eli kehitystä siinäkin tapahtunu.
Salilla on reeni kulkenu ihan kohtuudella, ja kaikki pitäis olla kunnossa, mut kävin tossa äsken ottamassa aamupainon totutusti, ni se ennakkokutina, mikä mulla on ollu monta kertaa, sai tänään vahvistuksen. Mun paino oli noussu. 0,2 kg, vähänkö otti pannuun. Sitä on heti ku kynsille lyöty. Jotenki masentaa tällanen, et ei voi syödä ku normaalit ihmiset, ku heti lähtee mopo lapasesta, mut tän kanssa on silti elettävä. Mulle on tullu jonkinlainen pakkomielle tästä hommasta. Ei kai se ollu alkuperäinen ajatus. Mulla on sellanen fiilis, että väkisin ja hampaat irvessä vaikka, mut varmaan vedän tän projektin loppuun. Sit paino ei putookkaan. Kiitti sikana, tuntuu, ku viikko ois heitetty hukkaan.
Muutenkin oon ollu koko viikon aika väsyny. Sitä jaksaa kyllä mennä ja koohkata, mut heti ku hetkeks istahtaa, ni iskee armoton väsymys. Mut sit yöunet ei kuitenkaan oo kovin pitkiä. Jos erehtyy menemään ennen puolta yötä nukkumaan, ni ennen kuutta on jo silmä kirkkaana, eikä unet riitä pitempään, vaikka aikaa ois nukkua. Tää on varmaan sitä energiaa!
Jos kultainen keskitie ois helppo löytää ja kulkea, ni siellähän väki ruuhkaksi asti kulkis, mutta ku ei se oo, ni varmaan siks itekki laukkoo laidasta laitaan ja yrittää rämpiä eteenpäin.
Mun täytyy välillä itellekki kirkastaa tätä mun alkuoeräistä tavoitetta. Joka on siis se, että elämäntapojen pysyvällä muutoksella pyrin saamaan painon nousun kuriin ja pudottamaan painoa, ensin projektiluontoisesti 3 kk ja sen jälkeen terveellisillä elämän tavoilla ja terveellisemmillä ruokailutottumuksilla pitämään se kurissa. Mut jotenkin sitä on sellanen on/off-luonne. Kaikki tai ei mitää. Jos tehään, ni tehään sit täysii, tai ei tehä ollenkaan. Mä luulen, et just tää luonteeni ominaispiirre antaa tähänkin projektiin erikoissilauksen. Nimittäin just tällasen sikamaisen suorittamisen. Ja ankaran itsekritiikin. Tänhän pitäis olla jees-juttu, ja pikkuhiljaa, loppuelämä aikaa jne, mut nyt sitä on valmis menemään melkeen piikille, ku vähän vastustaa. Upi se onneks jaksaa kannustaa, ja se jo mulle aikasemminki on sanonu, et se paino voi sahata edestakas, mut isossa linjassa alaspäin mennään koko ajan. Kai se sit niin menee, mut nyt ei vaan tunnu siltä. Ja mä oon aatellu, et mä kirjotan just niillä fiiliksillä tätä blogia, mitkä ne kulloinkin sattuu olemaan. Ei tää aina mee ku vettä valaen.
Tän hetken fiiliksissä en kyllä uskalla ajatellakaan muuta ruokavalioo, ku mikä on käytössä, ja siitäki tekis mieli vähentää puolet pois, sen verran toi painon nousu hiipii korvien väliin. Ihmetouhua.
Nässä sekavissa fiiliksissä aloitan lauantain askareet, johon kuuluu kesärenkaiden vaihto autoon, laiskottelua, lasten kanssa rellestämistä ja toetenkin salille huippuseurassa Kirsikan ja Upin kanssa. Eli kaiken kaikkiaan tästäkin on tulossa hyvä päivä. Mites se muutes Abraham Lincoln tän asian muotoili aikanaan: ihmiset ovat niin onnellisia, miksi he mielensä virittävät.
JOO, näin se on. Tappio on nyt käsitelty, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, tästä Tulee hyvä päivä. Tai itse asiassa tämä on hyvä päivä. Jep, mä voin ite valita, pilaanko mä tän päivän muutaman sadan gramman takia, vai teenkö mä tästä päivästä hyvän.
Aattelin tehä hyvän. Niin on parempi. Valitsen viisaasti, ja sitä samaa kannustan suakin tekemään.
Hyvää tätä päivää allihuuppa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti