Paino ei itestään putoo, mulla ainakaan. Nyt maksetaan kovaa hintaa viime lauantain porsaan kylkipaloista ja muista mässäilyistä. Yhtä ateriaa lukuun ottamatta oon pitäny oman ruokavalioni ja reeniohjelmani. Oon käyny juoksemassa kaks kertaa viikossa, tosin en tuntia, ku nykyään 9,2 km lenkkiin menee 50 minuuttia. Eli kehitystä siinäkin tapahtunu.
Salilla on reeni kulkenu ihan kohtuudella, ja kaikki pitäis olla kunnossa, mut kävin tossa äsken ottamassa aamupainon totutusti, ni se ennakkokutina, mikä mulla on ollu monta kertaa, sai tänään vahvistuksen. Mun paino oli noussu. 0,2 kg, vähänkö otti pannuun. Sitä on heti ku kynsille lyöty. Jotenki masentaa tällanen, et ei voi syödä ku normaalit ihmiset, ku heti lähtee mopo lapasesta, mut tän kanssa on silti elettävä. Mulle on tullu jonkinlainen pakkomielle tästä hommasta. Ei kai se ollu alkuperäinen ajatus. Mulla on sellanen fiilis, että väkisin ja hampaat irvessä vaikka, mut varmaan vedän tän projektin loppuun. Sit paino ei putookkaan. Kiitti sikana, tuntuu, ku viikko ois heitetty hukkaan.
Muutenkin oon ollu koko viikon aika väsyny. Sitä jaksaa kyllä mennä ja koohkata, mut heti ku hetkeks istahtaa, ni iskee armoton väsymys. Mut sit yöunet ei kuitenkaan oo kovin pitkiä. Jos erehtyy menemään ennen puolta yötä nukkumaan, ni ennen kuutta on jo silmä kirkkaana, eikä unet riitä pitempään, vaikka aikaa ois nukkua. Tää on varmaan sitä energiaa!
Jos kultainen keskitie ois helppo löytää ja kulkea, ni siellähän väki ruuhkaksi asti kulkis, mutta ku ei se oo, ni varmaan siks itekki laukkoo laidasta laitaan ja yrittää rämpiä eteenpäin.
Mun täytyy välillä itellekki kirkastaa tätä mun alkuoeräistä tavoitetta. Joka on siis se, että elämäntapojen pysyvällä muutoksella pyrin saamaan painon nousun kuriin ja pudottamaan painoa, ensin projektiluontoisesti 3 kk ja sen jälkeen terveellisillä elämän tavoilla ja terveellisemmillä ruokailutottumuksilla pitämään se kurissa. Mut jotenkin sitä on sellanen on/off-luonne. Kaikki tai ei mitää. Jos tehään, ni tehään sit täysii, tai ei tehä ollenkaan. Mä luulen, et just tää luonteeni ominaispiirre antaa tähänkin projektiin erikoissilauksen. Nimittäin just tällasen sikamaisen suorittamisen. Ja ankaran itsekritiikin. Tänhän pitäis olla jees-juttu, ja pikkuhiljaa, loppuelämä aikaa jne, mut nyt sitä on valmis menemään melkeen piikille, ku vähän vastustaa. Upi se onneks jaksaa kannustaa, ja se jo mulle aikasemminki on sanonu, et se paino voi sahata edestakas, mut isossa linjassa alaspäin mennään koko ajan. Kai se sit niin menee, mut nyt ei vaan tunnu siltä. Ja mä oon aatellu, et mä kirjotan just niillä fiiliksillä tätä blogia, mitkä ne kulloinkin sattuu olemaan. Ei tää aina mee ku vettä valaen.
Tän hetken fiiliksissä en kyllä uskalla ajatellakaan muuta ruokavalioo, ku mikä on käytössä, ja siitäki tekis mieli vähentää puolet pois, sen verran toi painon nousu hiipii korvien väliin. Ihmetouhua.
Nässä sekavissa fiiliksissä aloitan lauantain askareet, johon kuuluu kesärenkaiden vaihto autoon, laiskottelua, lasten kanssa rellestämistä ja toetenkin salille huippuseurassa Kirsikan ja Upin kanssa. Eli kaiken kaikkiaan tästäkin on tulossa hyvä päivä. Mites se muutes Abraham Lincoln tän asian muotoili aikanaan: ihmiset ovat niin onnellisia, miksi he mielensä virittävät.
JOO, näin se on. Tappio on nyt käsitelty, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, tästä Tulee hyvä päivä. Tai itse asiassa tämä on hyvä päivä. Jep, mä voin ite valita, pilaanko mä tän päivän muutaman sadan gramman takia, vai teenkö mä tästä päivästä hyvän.
Aattelin tehä hyvän. Niin on parempi. Valitsen viisaasti, ja sitä samaa kannustan suakin tekemään.
Hyvää tätä päivää allihuuppa.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Röyh!!!
Erikoista on se, miten ihmisen mieli toimii. Mun mieli oli tehdä taas tepposiaan mulle, ku koko viikon aikana ei ollu juurikaan nälkä ja lisäks söin kerran töissä muusia ja paistilihaa. Mulla alko loppuviikosta hiipiä epäilys mieleen, ettei paino varmaankaan oo pudonnu yhtään, ku en oo päässy täysin noudattaa ruokaohjelmaa ja koska ei oo ollu nälkä, ni varmaan oon syöny liikaa. Jotenkin ei vielä osaa ottaa kovin rennosti tätä syömistä, vaan mä oon tosi tarkka koko ajan siitä, että määrät, aikataulu ja laatu pysyy oikeena. Sit ku jotain muutoksia siihen tulee, ni heti alkaa kelaa, et nyt ei toimi.
Mut se toimii sittenkin. Nimittäin eilen kävin vaa'alla taas kerran, kun projektia on kulunut 6 viikkoa ja kaks päivää, ni viikon tulos oli -0,8 kg ja koko aikana -7,5 kg.
Mä aloin miettimään et onks se paljon, ja aattelin havainnollistaa sitä kuvan avulla. Kyl se on paljon. Ihan sikana.
Kattokaa vaikka tosta kuvasta. Siinä on seittemän ja puol kiloo voita. Sen verran on lähteny. Eli yli puolen välin ollaan.
Eilen kaveri kutsui kylään yhteisiä kavereita ja samassa yhteydessä oli tarkotus mennä ulos syömään. Mä aattelin sit sillon käyttää mun mahantäyteenmättämiskortin ja luovuin siis Santa Fe:n pihvistä.
Aamulla salilla käydessäni näin raineria, ja kerroin sille et oon tänään menossa syömään, ni oikeen hyvä mieli tuli, ku se heti alko hehkuttaa, et joo, vedä oikeen huolella ja nauti, oot kyllä sen ansainnu. Ja meinas et tollasesta ateriasta nauttiikin enemmän, ku se on ansaittua. Sit lisäks puhuin niistä muuseista ja paistilihasta, ni se taas osas kirkastaa mun ajatuksia siitä, ku se meinas et hyvä homma, just noin sen pitääki mennä, mullahan on tavoitteenakin, et mä voin syödä melkeen mitä vaan, lähes kaikkee, mitä kulloinkin on tarjolla, pääasia on siinä, että määrät on kohtuullisia. Ja just näinhän se onkin. En mä meinaa loppuelämääni syödä tiukalla dieetillä, vaan tarkoitus on opetella uudenlainen elämäntapa ton syömisen suhteen.
Terveellistä ruokaa maltillisia määriä ja ruokailuvälit sen verran tiuhaan, että aineenvaihdunta pysyy käynnissä, eikä nälkä kasva sellaseks, että pitäis junttaa ihan ähkyyn.
Eilen rukkasin sen verran mun ruokavalioo, et jätin päivällisen pois, sen tilalla söin salaattia, ja sit illalla mentiin Porvoon Amarilloon.
Tiesin jo etukäteen, mitä tilaan, annokseks tuli Rockfeller ribs, 500g porsaankylkeä bbq.kastikkeella, lisäks muita sooseja ja ranskikset. Kyytipojaks tietenkin kokista.
Oi onni ja autuus, ku se oli hyvää. Jaksoin syödä koko annoksen, ja maistuhan se hyvältä. Ei heti tuu mieleen, millon ois viimeks syöny jotain noin hyvää. ja tietenkin nautintoa lisäs se, että itestäki tuntu, et oon ansainnu sen. Kovalla työllä. Nimittäin sitä tää on ollu. Mut tänään ei kaduta tippaakaan, et oon tähän lähteny. Hyvä Eero, oot sä vaan kova jätkä. Siltä musta tuntuu.
Tällanen satsi tuli vetästyä.
Mut se toimii sittenkin. Nimittäin eilen kävin vaa'alla taas kerran, kun projektia on kulunut 6 viikkoa ja kaks päivää, ni viikon tulos oli -0,8 kg ja koko aikana -7,5 kg.
Mä aloin miettimään et onks se paljon, ja aattelin havainnollistaa sitä kuvan avulla. Kyl se on paljon. Ihan sikana.
Eilen kaveri kutsui kylään yhteisiä kavereita ja samassa yhteydessä oli tarkotus mennä ulos syömään. Mä aattelin sit sillon käyttää mun mahantäyteenmättämiskortin ja luovuin siis Santa Fe:n pihvistä.
Aamulla salilla käydessäni näin raineria, ja kerroin sille et oon tänään menossa syömään, ni oikeen hyvä mieli tuli, ku se heti alko hehkuttaa, et joo, vedä oikeen huolella ja nauti, oot kyllä sen ansainnu. Ja meinas et tollasesta ateriasta nauttiikin enemmän, ku se on ansaittua. Sit lisäks puhuin niistä muuseista ja paistilihasta, ni se taas osas kirkastaa mun ajatuksia siitä, ku se meinas et hyvä homma, just noin sen pitääki mennä, mullahan on tavoitteenakin, et mä voin syödä melkeen mitä vaan, lähes kaikkee, mitä kulloinkin on tarjolla, pääasia on siinä, että määrät on kohtuullisia. Ja just näinhän se onkin. En mä meinaa loppuelämääni syödä tiukalla dieetillä, vaan tarkoitus on opetella uudenlainen elämäntapa ton syömisen suhteen.
Terveellistä ruokaa maltillisia määriä ja ruokailuvälit sen verran tiuhaan, että aineenvaihdunta pysyy käynnissä, eikä nälkä kasva sellaseks, että pitäis junttaa ihan ähkyyn.
Eilen rukkasin sen verran mun ruokavalioo, et jätin päivällisen pois, sen tilalla söin salaattia, ja sit illalla mentiin Porvoon Amarilloon.
Tiesin jo etukäteen, mitä tilaan, annokseks tuli Rockfeller ribs, 500g porsaankylkeä bbq.kastikkeella, lisäks muita sooseja ja ranskikset. Kyytipojaks tietenkin kokista.
Oi onni ja autuus, ku se oli hyvää. Jaksoin syödä koko annoksen, ja maistuhan se hyvältä. Ei heti tuu mieleen, millon ois viimeks syöny jotain noin hyvää. ja tietenkin nautintoa lisäs se, että itestäki tuntu, et oon ansainnu sen. Kovalla työllä. Nimittäin sitä tää on ollu. Mut tänään ei kaduta tippaakaan, et oon tähän lähteny. Hyvä Eero, oot sä vaan kova jätkä. Siltä musta tuntuu.
Tällanen satsi tuli vetästyä.
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Kieli vyön alle ja menoks
Mä oon aina ihmetelly ihmisiä, jotka juoksee. Siis vapaaehtoisesti paahtaa pitkin kylän raitteja menemään ja sit ne viel hehkuttaa et se on tosi kivaa ja et siihen jää koukkuun.
Mä oon aikasemmin monesti tuumannu, ku oon nähny juoksijoita, et tuoki ku ois lähteny aikasemmin, ni ei tartteis juosta.
Ja nyt mä sit oon samassa liemessä.
Käyn juoksemassa pitkin katujen varsia, mut en mä siitä tykkää. Enkä tosiaan oo mitenkään koukussa siihen. Vaatii nimittäin kovan luokan henkistä kamppailua lenkille lähteminen. Se lähteminen on vaikeinta. Siinä tietenkin auttaa se, et mä tiedän jo, et maanantaina ja perjantaina on lenkkipäivä. Mut silti. Ihan toista se on ku jääkiekko. Puoltoista tuntia kiekkoa on ihan kivaa, mut vaikka siinä hiki tulee ja välillä energiat loppuu, ni ei sitä voi verrata tunnin juoksulenkkiin. Juokseminen on tosi kuluttavaa. Vähän joka paikkaa kolottaa ja muutenki sellasta rankkaa hommaa.
Ihan sattumoisin tää aihe tuli mieleen. Ikävät uutiset Bostonista ei liity tähän mitenkään, tähän maailmaan vaan mahtuu kaikenlaisia vatipäitä, jotka kykenee käsittämättömiin tekoihin. Että minusta nähen juoskoot kuka lystää.
Mä en ilmeisesti oo juossu tarpeeks, ku en oo siihen koukkuuntunu, mut jotenkin on sellanen kutina, etten mä siihen koukkuun jääkään. Mä ainakin oon niin mukavuuden hakuinen ja haluinen, etten hirveen mielelläni mee omalle epämukavuusalueelle. Toki tällanen projekti on asia erikseen.
Mä nimittäin otan tän tosissaan. Vieläkin. Ruokavaliosta on tullu jo rutiininomaista ja liikuntaohjelmaa mä noudatan edelleen, sillain niitä tuloksia syntyy.
Kävin maanantaina juoksemassa taas ton vakiolenkin ja houkuttelin tytöt mukaan pyörien kanssa. Lenkki meni joutusasti, ku tytöt pulputti koko matkan kaiken maailman asioita, mä vaan en ollu juttutuulella, ku juostessa saa vaan ykstavusia vastauksia tuotettua.
Otettiin sit lopussa kisa Syltyn kanssa, minä juosten ja Sylvia pyörällä. Juoksin sit tietenkin ihan täysii ja voitin sen kisan, mut palkintona pohkeet kramppas tosi rajusti. Pari tuntia mä niitä verryttelin ja venyttelin, mut kyllä kadutti. Ei pitäis vanhana enää repiä tolleen. Oppia ikä kaikki!
Pitkä ja kivinen on tie fitnekseks. Mä oon täs viikkojen aikana tajunnu sen.
Siis sen mä oon tajunnu, et miks niin vähän ihmisistä on sellasia fitneksiä. No siks, ku se on niin raakan kovaa hommaa. Se on pitkäjänteisten ja asialleen omistautuneitten jääräpäiden hommaa.
Ei tarvii ihmetellä, et miks joka toisella vastaantulijalla ei sikspäkki näy, no siks tietenki, ku sellasen eteen joutuu tekemään kohtuuttoman paljon hommia. Ja sit ku sellasen saa raa'alla työllä hommattua, ni sit jos lopetat reenaamisen, ni hetkessä se on kadonnu ja tilalla on hyllyvä vanpäkki. Ei oo helppoa ei.
Toki sit on asia erikseen sellaset kuikelot läpipaskot kukkakepit, jotka lähtee tuulen mukana vaikka söis joka päivä pelkkää voita ja kermaa ja sokeria. Mut mä oon lohduttanu itteeni, et jokaisella on omat ominaisuutensa, niillä voi olla jotkut toiset osa-alueet sit, jotka on vähemmän parempia. Tai sit ei. Mut eipä sillä loppujen lopuks oo väliäkään. Mä oon oman elämäni päähenkilö ja niillä mennään mitä annettu on. Loppujen lopuks tää kaikki kulminoituu siihen, että osaa tyytyä siihen mitä on. Sitähän voi koko elämänsä tavotella kuita taivaalta, ja sit kuolinvuoteella huomaa, et yks oleellinen juttu jäi tekemättä. Unohtu elää tätä elämää. Nauttikaa hyvät ihmiset tästä päivästä, just sellasena kun se on. Se on pitkälti sellanen, miksi sen ite rakentelee. Hyvä tai huono, sinä päätät.
Mä oon aikasemmin monesti tuumannu, ku oon nähny juoksijoita, et tuoki ku ois lähteny aikasemmin, ni ei tartteis juosta.
Ja nyt mä sit oon samassa liemessä.
Käyn juoksemassa pitkin katujen varsia, mut en mä siitä tykkää. Enkä tosiaan oo mitenkään koukussa siihen. Vaatii nimittäin kovan luokan henkistä kamppailua lenkille lähteminen. Se lähteminen on vaikeinta. Siinä tietenkin auttaa se, et mä tiedän jo, et maanantaina ja perjantaina on lenkkipäivä. Mut silti. Ihan toista se on ku jääkiekko. Puoltoista tuntia kiekkoa on ihan kivaa, mut vaikka siinä hiki tulee ja välillä energiat loppuu, ni ei sitä voi verrata tunnin juoksulenkkiin. Juokseminen on tosi kuluttavaa. Vähän joka paikkaa kolottaa ja muutenki sellasta rankkaa hommaa.
Ihan sattumoisin tää aihe tuli mieleen. Ikävät uutiset Bostonista ei liity tähän mitenkään, tähän maailmaan vaan mahtuu kaikenlaisia vatipäitä, jotka kykenee käsittämättömiin tekoihin. Että minusta nähen juoskoot kuka lystää.
Mä en ilmeisesti oo juossu tarpeeks, ku en oo siihen koukkuuntunu, mut jotenkin on sellanen kutina, etten mä siihen koukkuun jääkään. Mä ainakin oon niin mukavuuden hakuinen ja haluinen, etten hirveen mielelläni mee omalle epämukavuusalueelle. Toki tällanen projekti on asia erikseen.
Mä nimittäin otan tän tosissaan. Vieläkin. Ruokavaliosta on tullu jo rutiininomaista ja liikuntaohjelmaa mä noudatan edelleen, sillain niitä tuloksia syntyy.
Kävin maanantaina juoksemassa taas ton vakiolenkin ja houkuttelin tytöt mukaan pyörien kanssa. Lenkki meni joutusasti, ku tytöt pulputti koko matkan kaiken maailman asioita, mä vaan en ollu juttutuulella, ku juostessa saa vaan ykstavusia vastauksia tuotettua.
Otettiin sit lopussa kisa Syltyn kanssa, minä juosten ja Sylvia pyörällä. Juoksin sit tietenkin ihan täysii ja voitin sen kisan, mut palkintona pohkeet kramppas tosi rajusti. Pari tuntia mä niitä verryttelin ja venyttelin, mut kyllä kadutti. Ei pitäis vanhana enää repiä tolleen. Oppia ikä kaikki!
Pitkä ja kivinen on tie fitnekseks. Mä oon täs viikkojen aikana tajunnu sen.
Siis sen mä oon tajunnu, et miks niin vähän ihmisistä on sellasia fitneksiä. No siks, ku se on niin raakan kovaa hommaa. Se on pitkäjänteisten ja asialleen omistautuneitten jääräpäiden hommaa.
Ei tarvii ihmetellä, et miks joka toisella vastaantulijalla ei sikspäkki näy, no siks tietenki, ku sellasen eteen joutuu tekemään kohtuuttoman paljon hommia. Ja sit ku sellasen saa raa'alla työllä hommattua, ni sit jos lopetat reenaamisen, ni hetkessä se on kadonnu ja tilalla on hyllyvä vanpäkki. Ei oo helppoa ei.
Toki sit on asia erikseen sellaset kuikelot läpipaskot kukkakepit, jotka lähtee tuulen mukana vaikka söis joka päivä pelkkää voita ja kermaa ja sokeria. Mut mä oon lohduttanu itteeni, et jokaisella on omat ominaisuutensa, niillä voi olla jotkut toiset osa-alueet sit, jotka on vähemmän parempia. Tai sit ei. Mut eipä sillä loppujen lopuks oo väliäkään. Mä oon oman elämäni päähenkilö ja niillä mennään mitä annettu on. Loppujen lopuks tää kaikki kulminoituu siihen, että osaa tyytyä siihen mitä on. Sitähän voi koko elämänsä tavotella kuita taivaalta, ja sit kuolinvuoteella huomaa, et yks oleellinen juttu jäi tekemättä. Unohtu elää tätä elämää. Nauttikaa hyvät ihmiset tästä päivästä, just sellasena kun se on. Se on pitkälti sellanen, miksi sen ite rakentelee. Hyvä tai huono, sinä päätät.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Ravintoviikko
Tämän viikon viimeisiä tunteja viedään. Tai eihän niitä oikeesti mihinkään viedä, aika vaan mennä jollottaa, vaikkei kukaan tekis mitään. Mut aika monet silti tekee. Vaikka mitä.
Mä oon tällä viikolla kans tehny. Yhtä ja toista. Viikko on ollut näin jälkikäteen tarkasteltuna hyvä. Oikeestaan tosi hyvä. Yks varmaan merkittävin syy siihen on ollu se, ettei oo kokoajan ollu nälkä. Nimittäin mun ruokavalio riittää tyydyttämään mun ravinnon tarpeen erinomaisesti.
Lisäks mulla on ollut ruoan suhteen poikkeuksellinen viikko. Oon syöny ravintolaruokaa viikon aikana viitenä päivänä. Tiistaina oli myynnin koulutuspäivä joka pidettiin kokoushotellissa. Siellä tietenkin syötiin lounas. Kasvisperunaa ja kalkkunan seläkettä.
Samassa paikassa keskiviikkona oli kans kokous, lounaaksi riisiä ja lohta.
Torstaista sunnuntaihin oli messut, ja siellä kävin syömässä ravintolaruokaa. Joka päivä. Ja lauantaina käytiin rippijuhlissa ja sielläkin eväät oli mitä sopivimmat mulle. Tosin kaihoisasti vaan kattelin voileipä- ja täytekakkuja, mutta en ottanu. Oli mulla tietty omat eväätkin mukana, nimittäin välipalat. Mut ruoat söin messuillakin ravintolassa. Sattu kyllä tosi hyvin syömisten kanssa, ku kattelin vaan lautaselle salaattia riittävästi ja sit jo harjaantuneella käden ja silmän yhteistoiminnalla pääruokaa kohtuullisesti suunnilleen niitten määrien mukaan, mitä mun ruokaohjelmaan kuuluu. Jälkkärit luonnollisesti jätin muille.
Syödä sain ihan normaalisti ja nälkä siirty jokaisen syömisen jälkeen totutusti eteenpäin.
Tää on oikeestaan se juttu, mitä mä tavottelen. Oppia syömään tavallisia ruokia, mitä nyt tarjolla on, ilman mitään sen kummempaa kyttäystä ja numeron tekoa syömisestä kuitenkin niin, et toi paino pysyy kohtuullisissa lukemissa. Määrät ja laatu pitää olla synkassa. Ja vihreetä riittävästi.
Ilmeisen hyvin mä onnistuin tässä, koska lauantaina kävin vaa'alla, ni taas oli paino pudonnu, nyt 0,7kg viikossa. Täytyy kyllä nyt todeta, et mä oon tyytyväinen. Siis siis siihen, että oon tähän hommaan lähteny.
Keskiviikkona laitoin muuten sellasen paidan päälle, mitä en oo moneen vuoteen käyttäny, ku en oo tykänny siitä, siks ku maha on inhottavan näkösesti pömpöttäny sieltä paidan läpi. Se on ollu liian pieni mulle. Nyt mä sen kuiteski hetken mielijohteesta nykäsin päälle ja aika jännä juttu, mut siitäki mä sain onnistumisen elämyksiä ja hyvää fiilistä, koska enää ei maha ottanu niin isoa roolia sen paidan kanssa. Eli se on pienentyny. Sehän tarkottaa sitä, että projekti etenee suunnitellusti.
Aika paljon uuden ruokatottumuksen opettelu vaatii. Edelleen mä joka päivä mietin suklaata ja muita herkkuja. Aina ku alkaa nälkä tulla. Mut mä oon jo oppinu ajattelemaan tätä asiaa toiselta kantilta. Sillain normaalimmin. Ettei se nosta hirveesti pulssia, eikä pyöritä mieltä, eikä vie yöunia. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa, kai mun on sit vähän annettava periks, että toisinaan oon turhan hätänen. Malttamatonkin. Mut mihin sitä koira karvoistaan pääsee.
Mulla on muutes se mahan täyteenmättämis-lounas tienattu. Aattelin tässä joku päivä, varmaan ens sunnuntaina käydä nautiskelemassa sen. Aijai, on se niin näyttiä. Mieti!
Mä oon tällä viikolla kans tehny. Yhtä ja toista. Viikko on ollut näin jälkikäteen tarkasteltuna hyvä. Oikeestaan tosi hyvä. Yks varmaan merkittävin syy siihen on ollu se, ettei oo kokoajan ollu nälkä. Nimittäin mun ruokavalio riittää tyydyttämään mun ravinnon tarpeen erinomaisesti.
Lisäks mulla on ollut ruoan suhteen poikkeuksellinen viikko. Oon syöny ravintolaruokaa viikon aikana viitenä päivänä. Tiistaina oli myynnin koulutuspäivä joka pidettiin kokoushotellissa. Siellä tietenkin syötiin lounas. Kasvisperunaa ja kalkkunan seläkettä.
Samassa paikassa keskiviikkona oli kans kokous, lounaaksi riisiä ja lohta.
Torstaista sunnuntaihin oli messut, ja siellä kävin syömässä ravintolaruokaa. Joka päivä. Ja lauantaina käytiin rippijuhlissa ja sielläkin eväät oli mitä sopivimmat mulle. Tosin kaihoisasti vaan kattelin voileipä- ja täytekakkuja, mutta en ottanu. Oli mulla tietty omat eväätkin mukana, nimittäin välipalat. Mut ruoat söin messuillakin ravintolassa. Sattu kyllä tosi hyvin syömisten kanssa, ku kattelin vaan lautaselle salaattia riittävästi ja sit jo harjaantuneella käden ja silmän yhteistoiminnalla pääruokaa kohtuullisesti suunnilleen niitten määrien mukaan, mitä mun ruokaohjelmaan kuuluu. Jälkkärit luonnollisesti jätin muille.
Syödä sain ihan normaalisti ja nälkä siirty jokaisen syömisen jälkeen totutusti eteenpäin.
Tää on oikeestaan se juttu, mitä mä tavottelen. Oppia syömään tavallisia ruokia, mitä nyt tarjolla on, ilman mitään sen kummempaa kyttäystä ja numeron tekoa syömisestä kuitenkin niin, et toi paino pysyy kohtuullisissa lukemissa. Määrät ja laatu pitää olla synkassa. Ja vihreetä riittävästi.
Ilmeisen hyvin mä onnistuin tässä, koska lauantaina kävin vaa'alla, ni taas oli paino pudonnu, nyt 0,7kg viikossa. Täytyy kyllä nyt todeta, et mä oon tyytyväinen. Siis siis siihen, että oon tähän hommaan lähteny.
Keskiviikkona laitoin muuten sellasen paidan päälle, mitä en oo moneen vuoteen käyttäny, ku en oo tykänny siitä, siks ku maha on inhottavan näkösesti pömpöttäny sieltä paidan läpi. Se on ollu liian pieni mulle. Nyt mä sen kuiteski hetken mielijohteesta nykäsin päälle ja aika jännä juttu, mut siitäki mä sain onnistumisen elämyksiä ja hyvää fiilistä, koska enää ei maha ottanu niin isoa roolia sen paidan kanssa. Eli se on pienentyny. Sehän tarkottaa sitä, että projekti etenee suunnitellusti.
Aika paljon uuden ruokatottumuksen opettelu vaatii. Edelleen mä joka päivä mietin suklaata ja muita herkkuja. Aina ku alkaa nälkä tulla. Mut mä oon jo oppinu ajattelemaan tätä asiaa toiselta kantilta. Sillain normaalimmin. Ettei se nosta hirveesti pulssia, eikä pyöritä mieltä, eikä vie yöunia. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa, kai mun on sit vähän annettava periks, että toisinaan oon turhan hätänen. Malttamatonkin. Mut mihin sitä koira karvoistaan pääsee.
Mulla on muutes se mahan täyteenmättämis-lounas tienattu. Aattelin tässä joku päivä, varmaan ens sunnuntaina käydä nautiskelemassa sen. Aijai, on se niin näyttiä. Mieti!
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Fatburn or burnout
Iphone aloittaa äänekkään herättelyn 5.50, tikkana pystyyn ja lasillinen vettä kurkusta alas. Tänäänhän on lenkkipäivä eli rasvanpolttopäivä.
Eilen menin jo ennen kymmentä sänkyyn, täytyyhän nyt saada kunnon yöunet pohjalle, ku aamulla on luvassa niin kova lenkki.
Lenkkikamat päälle ja pihalle. Keli on rapsakka, Sunnuntai-illan lumet on jäätynyt maahan, mutta onneksi lumikerros on niin ohut, että hiekka paistaa alta ja pitoa on juoksemiseen riittävästi.
Laitoin puhelimen Moves-sovelluksen päälle, jotta saan dataa lenkistä.
Lähin lönkyttelemään Tolkkisen tietä Porvooseen päin ajatuksena juosta Haikon lenkki.
Juoksu kulki ihan mukavasti, vaikka kahenkymmenen minuutin jälkeen alko kevyt kramppi vaivaamaan reisien alaosia.
Puolen tunnin kohdalla reisien krampit helpotti hieman, mutta nivuset alkoi kipeytymään.
Ylä-Haikkoon tien haarassa oikotie kovasti houkutteli, mutta en antanu periks vaan jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
aamulla on muutes mukava juosta.
Sitä ehtii ajattelemaan juostessa kaikenlaista. Ja kerkee kattelemaan ympärilleen. Mä heti alkumatkasta aattelin yhdistää tohon lenkkiin mun lintuharrastuksen ja niinpä päätin laskea lenkkipinnat.
Niitä ropisi aikasesta ajankohdasta huolimatta mukavasti.
1. Kesykyyhky
2. Naakka
3. Varis
4. Talitiainen
5. Harakka
6. Hömötiainen
7. Mustarastas
8. Pikkuvarpunen
9. Fasaani
10. Harmaalokki
11. Merilokki
12. Keltasirkku
Lisäks näin ihan tuoreet rusakon, kauriin ja hirven jäljet. Kyllä Suomen luonto ja kevät on vaan hienoa.
Lenkillä tein myös sellasia havaintoja, että lenkkareihin kannattaa satsata. Mä juoksin mun viis vuotta vanhoilla sisäpelikengillä, kun en juoksukenkiä omista vielä, mutta jo ensimmäisen lenkin aikana syntyi investointipäätös.
Sit mä huomasin lenkin loppuvaiheessa sellasen, et mun nännit tuli ihan törkeen kipeeks.
Pika-analyysin jälkeen aattelin et mulla on tisseistä lähteny niin paljon rasvaa, et ne jäätyy, mut sit vähän pitempään asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen et mun manboobsit hyppii juostessa ylösalas ja siten nännit hankautuu paitaa vasten ja kipeytyy. Joutuuko tässä vielä rintsikat ostamaan? En kyl kehtaa myyjälle sanoo ainakaan, et ne tulee mulle. Kyl mä jo mietin sellastakin, et teippais ne. Onks muilla tällasesta kokemuksia? voi laittaa yv:nä
Loppumatkasta August Eklöfintiellä mä sit keräilin voimia, ajatuksena vetästä siitä Velun ohi vähän samaan tapaan kun Usain Bolt vetäsee satasen, ja morjestaa, mut just ku mä tulin siihen suoran päähän ja aattelin rueta spurttaamaan, nii eikö tuo ruojake just lähteny töihin, eikä siis ois nähny sitä. Ihan turhaan siis säästelin.
Lenkki meni kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvin, voimia jäi vähän jäljellekin ja lopputuloksena oli
tunti ja yks minuutti ja 9,2km. Loppusyke oli 120.
Kyllä aamupuuro maistui hyvältä. Ihan tolkuttoman hyvä puuro oli se. Marjojen kanssa vielä, on nauskia alku viikolle ja päivälle.
Eilen menin jo ennen kymmentä sänkyyn, täytyyhän nyt saada kunnon yöunet pohjalle, ku aamulla on luvassa niin kova lenkki.
Lenkkikamat päälle ja pihalle. Keli on rapsakka, Sunnuntai-illan lumet on jäätynyt maahan, mutta onneksi lumikerros on niin ohut, että hiekka paistaa alta ja pitoa on juoksemiseen riittävästi.
Laitoin puhelimen Moves-sovelluksen päälle, jotta saan dataa lenkistä.
Lähin lönkyttelemään Tolkkisen tietä Porvooseen päin ajatuksena juosta Haikon lenkki.
Juoksu kulki ihan mukavasti, vaikka kahenkymmenen minuutin jälkeen alko kevyt kramppi vaivaamaan reisien alaosia.
Puolen tunnin kohdalla reisien krampit helpotti hieman, mutta nivuset alkoi kipeytymään.
Ylä-Haikkoon tien haarassa oikotie kovasti houkutteli, mutta en antanu periks vaan jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
aamulla on muutes mukava juosta.
Sitä ehtii ajattelemaan juostessa kaikenlaista. Ja kerkee kattelemaan ympärilleen. Mä heti alkumatkasta aattelin yhdistää tohon lenkkiin mun lintuharrastuksen ja niinpä päätin laskea lenkkipinnat.
Niitä ropisi aikasesta ajankohdasta huolimatta mukavasti.
1. Kesykyyhky
2. Naakka
3. Varis
4. Talitiainen
5. Harakka
6. Hömötiainen
7. Mustarastas
8. Pikkuvarpunen
9. Fasaani
10. Harmaalokki
11. Merilokki
12. Keltasirkku
Lisäks näin ihan tuoreet rusakon, kauriin ja hirven jäljet. Kyllä Suomen luonto ja kevät on vaan hienoa.
Lenkillä tein myös sellasia havaintoja, että lenkkareihin kannattaa satsata. Mä juoksin mun viis vuotta vanhoilla sisäpelikengillä, kun en juoksukenkiä omista vielä, mutta jo ensimmäisen lenkin aikana syntyi investointipäätös.
Sit mä huomasin lenkin loppuvaiheessa sellasen, et mun nännit tuli ihan törkeen kipeeks.
Pika-analyysin jälkeen aattelin et mulla on tisseistä lähteny niin paljon rasvaa, et ne jäätyy, mut sit vähän pitempään asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen et mun manboobsit hyppii juostessa ylösalas ja siten nännit hankautuu paitaa vasten ja kipeytyy. Joutuuko tässä vielä rintsikat ostamaan? En kyl kehtaa myyjälle sanoo ainakaan, et ne tulee mulle. Kyl mä jo mietin sellastakin, et teippais ne. Onks muilla tällasesta kokemuksia? voi laittaa yv:nä
Loppumatkasta August Eklöfintiellä mä sit keräilin voimia, ajatuksena vetästä siitä Velun ohi vähän samaan tapaan kun Usain Bolt vetäsee satasen, ja morjestaa, mut just ku mä tulin siihen suoran päähän ja aattelin rueta spurttaamaan, nii eikö tuo ruojake just lähteny töihin, eikä siis ois nähny sitä. Ihan turhaan siis säästelin.
Lenkki meni kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvin, voimia jäi vähän jäljellekin ja lopputuloksena oli
tunti ja yks minuutti ja 9,2km. Loppusyke oli 120.
Kyllä aamupuuro maistui hyvältä. Ihan tolkuttoman hyvä puuro oli se. Marjojen kanssa vielä, on nauskia alku viikolle ja päivälle.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Se toimii sittenkin
Raineri meinas, että se viimeviikkoinen dieetti näkyy vasta myöhemmin ja niinhän siinä sitten kävi.
Kävin nimittäin tänään vaa'alla, jotta saan taas ton viikon välein punnituksen rytmin, ni kas kummaa, kokonainen kilo oli paino tullut alaspäin. 1 kg!!! Jess. Nyt on nimittäin neljä viikkoa ja kolme päivää uraa takana, ja tasan kuus kiloa on paino pudonnut. Nyt on sellanen fiilis, et tää toimii, ja taas jaksaa jatkaa.
Vieläkään muutosta ei ite huomaa, tuntuu, et reppu eessä ei lähe mihinkään, mut kyll se ilmeisesti siitä sulaa.
Aamulla on sit eka lenkki.
Kello kuudelta soimaan, lasillinen vettä naamaan ja sit hölköttelemään.
Kerron huomenna, miten se meni.
Kävin nimittäin tänään vaa'alla, jotta saan taas ton viikon välein punnituksen rytmin, ni kas kummaa, kokonainen kilo oli paino tullut alaspäin. 1 kg!!! Jess. Nyt on nimittäin neljä viikkoa ja kolme päivää uraa takana, ja tasan kuus kiloa on paino pudonnut. Nyt on sellanen fiilis, et tää toimii, ja taas jaksaa jatkaa.
Vieläkään muutosta ei ite huomaa, tuntuu, et reppu eessä ei lähe mihinkään, mut kyll se ilmeisesti siitä sulaa.
Aamulla on sit eka lenkki.
Kello kuudelta soimaan, lasillinen vettä naamaan ja sit hölköttelemään.
Kerron huomenna, miten se meni.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Paluu arkirutiineihin ja puhetta siitä, mistä ylitarjontaa
Taas tuntuu hyvältä. Mieli menee välillä kovin kuoppaseks, jännä hommeli sinänsä. Viimeviikon ruokamurheet on kuin poispyyhitty. Sen verran ainakin siitä kitumisesta oli hyötyä, että eilen ja tänään mun dieettiruokavalio on tuntunut yltäkylläiseltä. Maha tulee täyteen, ruoka maistuu hyvältä, ja nälkäkin muistuttelee olemassaolostaan vasta just ennen seuraavaa eväshetkeä.
Musta taas tuntuu siltä, että oon tehnyt oikeen päätöksen tähän projektiin ryhtyessäni.
Näin jälkikäteen ajatellen sellasesta herkuista pidättäytymisestä saa jotain sairaita kiksejä, sellasta hyvää oloa siitä, ettei lähteny lipsumaan, vaikka mieli siihen suuntaan miestä vei.
Mä tiedän varsin hyvin itteni tuntien, et jos lähtisin lipsumaan vähän, ni ensinnäkin tulis hirvee morkkis, sitä pitäis itteensä vielä luuserimpana, kun nyt ja seuraavan kerran lipsuminen ois entistä helpompaa.
Mä siis seison päätökseni takana järkähtämättä kuin kallio, vaikka natkutankin välillä siitä.
Nyt on tasan neljä viikkoa projektia takanapäin. Tähän ryhtyessäni sanoin rainerille, et mulle varmaan vaikeinta tulee olemaan ton syömisen kanssa. Sillon tarkotin sitä, että kuinka pystyn pitämään ruokavälit riittävän tiuhana, eli 2-3 tuntia. No, se ei oo osoittautunut ongelmalliseks, vaan se, et miten selviää nälän kanssa. Neljässä viikossa on kuitenkin tapahtunut paljon, ja mä luulen, et vatsalaukkukin on pienentynyt sen verran, et se on oppinu elämään vähemmän kanssa ja hyvä niin.
Eilen oli taas reenit rainerin kanssa. On seki vaan kumma homma, et ittensä rääkkämisestä voi alkaa tykkäämään. Raineri sai niistettyä taas kerran kaiken rähinähengen pois, alkulämmittelyn aikana kitisin sille viimeviikosta, mut reenin aikana ei paljon sanoja riittäny jaettavaks asti. Silti mä tykkäsin, ainakin vähän.
Se muutes anto taas tosi kivaa palautetta. Sano, et ei oo ennen nähnyt noin rajua kehitystä niin lyhyessä ajassa. Tää on ristiriidassa oman fiiliksen kanssa, mut tuntu silti hyvältä. Jokainen ihminen tarvii palautetta ja kun se on positiivista, se tuntuu hyvältä ja kun se taas on negatiivista, mutta aiheesta, ni se antaa mahdollisuuden kehittyä. Pätee muutes muillakin elämän osa-alueilla. Ja sit se sano sitä, että tosi kiva valmentaa, ku näkee et kaveri vetää täysiä. Sen se tietää siitä, että mulla ei sarjojen välissä oo mitään puhuttavaa, se joka kerta tarkistaa, et oonks mä hengissä, ja muistuttaa hengityksen tärkeydestä.
Ku on sillä kuulemma sellasiaki kavereita valmennettavana, jotka heti sarjan jälkeen alkaa kertoo viimeviikon tapahtumista, nii ku mitään ei ois tapahtunukkaan, ni arvata voi, ettei olla käytykään siellä tajunnan reuna-alueilla.
mulla on muutes jokaisen sarjan jälkeen hetkellinen käsittämättömän paha olo, sellanen et jos jaksais, ni vetäisin lättyyn sitä raineria. Kestää muutaman sekunnin, mut sit se yhessä vilauksessa menee ohi. Se on varmaan sitä agree just, mitä tarvitaan, et saa sarjan viimeset toistot läpi, ne nimittäin joka kerta menee vaan ihan just ja just.
Mut sit taas tuli kans kylmää vettä niskaan:
Ekaa kertaa sain vatsalihassarjat 4X15 täysin puhtaasti läpi ilman mitään pakkotoistoa tai kikkailua, tosin just ja just, mut meni kuitenkin, ku kuukausi sitten meni 1X15 ja 1X10, mä kerkesin jo aattelemaan, et jes, nyt tää homma helpottuu, ni raineri heti siihen, et nostetaan toistomääriä. Eli ens kerrasta eteenpäin 4X20. Eiks sitä ikinä oo valmis???
Ja toisekseen, nyt alkaa sit aerobinen reeni, ku maanantai-illan lätkä jäi pois.
Aiemmin puhuttiin, et se ois puolen tunnin hölkkälenkki ennen aamupalaa. Nyt raineri oli sit muuttanu mieltään ja sano et se onkin tunnin lenkki. Sellasella tahdilla, ettei syke nouse yli 150.
Sano, ettei mua pidä liian helpolla päästää. Oli kattokaas aluks vähä katellu mun asennetta tähän, eikä heti tietenkään halunnu tappaa motivaatiota, mut nyttemmin ku on nähny, et mä otan tosissaan tän touhun, ni laittaa sit painetta kattilaan. Ja minä pöljä juoksen. Omituinen on ihmismieli, ainakin sellasen, joka alkaa fitness-hommiin.
Illalla on muutes kiekkoa, pitkästä aikaan, se se vasta on jotain ja sit onkin viikonloppu lepoa, mitä nyt lauantaina reenit, mut ainakin sen jälkeen.
Musta taas tuntuu siltä, että oon tehnyt oikeen päätöksen tähän projektiin ryhtyessäni.
Näin jälkikäteen ajatellen sellasesta herkuista pidättäytymisestä saa jotain sairaita kiksejä, sellasta hyvää oloa siitä, ettei lähteny lipsumaan, vaikka mieli siihen suuntaan miestä vei.
Mä tiedän varsin hyvin itteni tuntien, et jos lähtisin lipsumaan vähän, ni ensinnäkin tulis hirvee morkkis, sitä pitäis itteensä vielä luuserimpana, kun nyt ja seuraavan kerran lipsuminen ois entistä helpompaa.
Mä siis seison päätökseni takana järkähtämättä kuin kallio, vaikka natkutankin välillä siitä.
Nyt on tasan neljä viikkoa projektia takanapäin. Tähän ryhtyessäni sanoin rainerille, et mulle varmaan vaikeinta tulee olemaan ton syömisen kanssa. Sillon tarkotin sitä, että kuinka pystyn pitämään ruokavälit riittävän tiuhana, eli 2-3 tuntia. No, se ei oo osoittautunut ongelmalliseks, vaan se, et miten selviää nälän kanssa. Neljässä viikossa on kuitenkin tapahtunut paljon, ja mä luulen, et vatsalaukkukin on pienentynyt sen verran, et se on oppinu elämään vähemmän kanssa ja hyvä niin.
Eilen oli taas reenit rainerin kanssa. On seki vaan kumma homma, et ittensä rääkkämisestä voi alkaa tykkäämään. Raineri sai niistettyä taas kerran kaiken rähinähengen pois, alkulämmittelyn aikana kitisin sille viimeviikosta, mut reenin aikana ei paljon sanoja riittäny jaettavaks asti. Silti mä tykkäsin, ainakin vähän.
Se muutes anto taas tosi kivaa palautetta. Sano, et ei oo ennen nähnyt noin rajua kehitystä niin lyhyessä ajassa. Tää on ristiriidassa oman fiiliksen kanssa, mut tuntu silti hyvältä. Jokainen ihminen tarvii palautetta ja kun se on positiivista, se tuntuu hyvältä ja kun se taas on negatiivista, mutta aiheesta, ni se antaa mahdollisuuden kehittyä. Pätee muutes muillakin elämän osa-alueilla. Ja sit se sano sitä, että tosi kiva valmentaa, ku näkee et kaveri vetää täysiä. Sen se tietää siitä, että mulla ei sarjojen välissä oo mitään puhuttavaa, se joka kerta tarkistaa, et oonks mä hengissä, ja muistuttaa hengityksen tärkeydestä.
Ku on sillä kuulemma sellasiaki kavereita valmennettavana, jotka heti sarjan jälkeen alkaa kertoo viimeviikon tapahtumista, nii ku mitään ei ois tapahtunukkaan, ni arvata voi, ettei olla käytykään siellä tajunnan reuna-alueilla.
mulla on muutes jokaisen sarjan jälkeen hetkellinen käsittämättömän paha olo, sellanen et jos jaksais, ni vetäisin lättyyn sitä raineria. Kestää muutaman sekunnin, mut sit se yhessä vilauksessa menee ohi. Se on varmaan sitä agree just, mitä tarvitaan, et saa sarjan viimeset toistot läpi, ne nimittäin joka kerta menee vaan ihan just ja just.
Mut sit taas tuli kans kylmää vettä niskaan:
Ekaa kertaa sain vatsalihassarjat 4X15 täysin puhtaasti läpi ilman mitään pakkotoistoa tai kikkailua, tosin just ja just, mut meni kuitenkin, ku kuukausi sitten meni 1X15 ja 1X10, mä kerkesin jo aattelemaan, et jes, nyt tää homma helpottuu, ni raineri heti siihen, et nostetaan toistomääriä. Eli ens kerrasta eteenpäin 4X20. Eiks sitä ikinä oo valmis???
Ja toisekseen, nyt alkaa sit aerobinen reeni, ku maanantai-illan lätkä jäi pois.
Aiemmin puhuttiin, et se ois puolen tunnin hölkkälenkki ennen aamupalaa. Nyt raineri oli sit muuttanu mieltään ja sano et se onkin tunnin lenkki. Sellasella tahdilla, ettei syke nouse yli 150.
Sano, ettei mua pidä liian helpolla päästää. Oli kattokaas aluks vähä katellu mun asennetta tähän, eikä heti tietenkään halunnu tappaa motivaatiota, mut nyttemmin ku on nähny, et mä otan tosissaan tän touhun, ni laittaa sit painetta kattilaan. Ja minä pöljä juoksen. Omituinen on ihmismieli, ainakin sellasen, joka alkaa fitness-hommiin.
Illalla on muutes kiekkoa, pitkästä aikaan, se se vasta on jotain ja sit onkin viikonloppu lepoa, mitä nyt lauantaina reenit, mut ainakin sen jälkeen.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Kitumisen välipalkinto
Reissu päättyi, niin kuin kaikki hyvä aikanaan.
Mä tietenkin innoissani vaa'alle aamulla, että katotaan, mitä tuo yletön itsensä rääkkääminen vähillä eväillä on saanut aikaan.
Pettymyksekseni paino oli puolessatoista viikossa pudonnu VAAN -0,6kg.
Jotenki tuntuu turhalta kitua vähillä eväillä, ku ei siitä tunnu olevan erityistä hyötyä. Mä vertaan aikaisempiin ruokatottumuksiin, jolloin oon aina syöny, mitä oon halunnu, ja mikä on hyvää ollu, eikä toi paino kuiteskaan oo ihan lapasesta vuosien varrella lähtenyt, ni miten nyt sit, ku mennään reippaasti miinuskaloreilla, ei paino ton enempää putoo? mä en käsitä.
Miks sellaset ihmiset, monesti esim maatiloilla, jotka vetää isot määrät kotiruokaa, hakee rasvaisen ja niin ihanan makuisen maidon suoraan navetasta, laittaa leivän päällä pelkkää voita ja muutenkin syö hyvin, on normaalin kokosia?
Miks nykyään valtaosa ihmisistä on ylipainoisia?
Me käytiin reissussa sellasessa vesipuistossa, missä oli hyvä tehdä empiiristä tutkimusta, ni mun havainto oli sellanen, että suurin osa ihmisistä oli ylipainosia. MIKSI?
Tää on siis mun mielestä ainakin länsimaisen globaalin maailman ongelma. Mut sit esim Aasian maissa ylipaino ei oo samanlainen ongelma.
Joku nykyihmisten ruokavaliossa ja elintavoissa on pielessä.
Jos katotaan vaikka villieläimiä, ni niillä ei ikinä, huom, IKINÄ oo ylipainoa. Mä en ainakaan oo nähny ikinä sellasta oravaa, joka ois nii läski, ettei pääse puuhun kiipeemään hakemaan vaikka tammenterhoa, jos sillä vaikka tekis sellasta mieli.
Mut oon kuiteski nähny lukemattomia sellasia ihmisiä, jotka on niin isoja, ettei ne mahu ihmisille tarkoitettuun vesiliukumäkeen, koska ne vaan on niin lihavia. On tietty sellasia sairauksiakin olemassa, et ihmisestä tulee lihava, eikä se oikeen maha sille mitään, mut mun mielestä tässä ei oo siitä kysymys.
Mulla ei oo mikään laihuuden ihannointi mielessä, ja jokainen saa painaa just niin paljon ku tykkää, ja olla ihan niin iso ku haluaa, mut monesti se vaan jossain vaiheessa alkaa olla ongelma.
Vanhemmiten siihen, siis ylipainoon liittyy kaikki nivel- ja muut sairaudet ja krempat, taitaa ne sydän- ja verisuonisairaudetki liittyä siihen ja ainaki vielä se kakkostyypin diabetes. Lisäksi ylimääräiset kilot on kantajalleen monesti häiriöks. Kenkien solmiminen on työlästä, ynnä muuta arkea hidastavaa ja häiritsevää juttua siihen liittyy. Ja mä luulen et se vaikuttaa myös itsetuntoon ja henkiseen hyvään oloon, ainaki mulla.
Mut takas tähän mun rojektiin. Mulla on nyt reipas kolme viikkoa takana tätä hommaa, ja tasan 5 kg paino on pudonnu. Vyötäröstä on lähteny 8 cm, ja itestä tuntuu, että ihan älyttömän työlästä hommaa, eikä tää etene, niin ku pitäis, mut tällä mennään sittenkin.
Upi Kyl sano mulle et oon ihan liian kärsimätön, mutta en kyl ite tunnista sellasta ittestäni alkuunkaan :)
Mä en usko siihen, et ainut keino pysyä normaalikokoisena, tai laihtua, on syödä niin ravintoköyhää ruokaa, että on koko ajan nälkä. Tän mä vielä mun projektin aikana meinaan selvittää.
Tän rojektin ykkösvaihe kestää kolme kuukautta, jonka mä meinaan vetää pilkulleen rainerin ohjeiden mukaan, en oo lipsunu yhtään, en ruokavaliossa, enkä reeniohjelmassa, enkä lipsu, mut kolme kuukautta kun on kulunut, muuttuu ääni kellossa.
Tein nimittäin tänään hankesopimuksen mun uuden ruokaterapeutin kanssa.
Mä otan uuden ruokaohjelman käyttöön tän rojektin päätyttyä, eli Toukokuun lopussa.
Mä sitoudun kolmen kuukauden ajaksi uuden ravintoterapeutin (nimi julkaistaan myöhemmin) ruokavalioon, ja katotaan, miten sen kanssa sit käy.
Mut se on vasta sitten tulevaisuudessa. Nyt mennään tällä, ja ainakin se on parempaa, et aamulla sai vetästä puuron naamariin, se pitää nälkää ihan hyvin.
Mä myönnän kyllä sen, että oon vähän takakiree, mut kokeile ite. Ei ihmistä oo tehty nälässä elämään.
Mä tietenkin innoissani vaa'alle aamulla, että katotaan, mitä tuo yletön itsensä rääkkääminen vähillä eväillä on saanut aikaan.
Pettymyksekseni paino oli puolessatoista viikossa pudonnu VAAN -0,6kg.
Jotenki tuntuu turhalta kitua vähillä eväillä, ku ei siitä tunnu olevan erityistä hyötyä. Mä vertaan aikaisempiin ruokatottumuksiin, jolloin oon aina syöny, mitä oon halunnu, ja mikä on hyvää ollu, eikä toi paino kuiteskaan oo ihan lapasesta vuosien varrella lähtenyt, ni miten nyt sit, ku mennään reippaasti miinuskaloreilla, ei paino ton enempää putoo? mä en käsitä.
Miks sellaset ihmiset, monesti esim maatiloilla, jotka vetää isot määrät kotiruokaa, hakee rasvaisen ja niin ihanan makuisen maidon suoraan navetasta, laittaa leivän päällä pelkkää voita ja muutenkin syö hyvin, on normaalin kokosia?
Miks nykyään valtaosa ihmisistä on ylipainoisia?
Me käytiin reissussa sellasessa vesipuistossa, missä oli hyvä tehdä empiiristä tutkimusta, ni mun havainto oli sellanen, että suurin osa ihmisistä oli ylipainosia. MIKSI?
Tää on siis mun mielestä ainakin länsimaisen globaalin maailman ongelma. Mut sit esim Aasian maissa ylipaino ei oo samanlainen ongelma.
Joku nykyihmisten ruokavaliossa ja elintavoissa on pielessä.
Jos katotaan vaikka villieläimiä, ni niillä ei ikinä, huom, IKINÄ oo ylipainoa. Mä en ainakaan oo nähny ikinä sellasta oravaa, joka ois nii läski, ettei pääse puuhun kiipeemään hakemaan vaikka tammenterhoa, jos sillä vaikka tekis sellasta mieli.
Mut oon kuiteski nähny lukemattomia sellasia ihmisiä, jotka on niin isoja, ettei ne mahu ihmisille tarkoitettuun vesiliukumäkeen, koska ne vaan on niin lihavia. On tietty sellasia sairauksiakin olemassa, et ihmisestä tulee lihava, eikä se oikeen maha sille mitään, mut mun mielestä tässä ei oo siitä kysymys.
Mulla ei oo mikään laihuuden ihannointi mielessä, ja jokainen saa painaa just niin paljon ku tykkää, ja olla ihan niin iso ku haluaa, mut monesti se vaan jossain vaiheessa alkaa olla ongelma.
Vanhemmiten siihen, siis ylipainoon liittyy kaikki nivel- ja muut sairaudet ja krempat, taitaa ne sydän- ja verisuonisairaudetki liittyä siihen ja ainaki vielä se kakkostyypin diabetes. Lisäksi ylimääräiset kilot on kantajalleen monesti häiriöks. Kenkien solmiminen on työlästä, ynnä muuta arkea hidastavaa ja häiritsevää juttua siihen liittyy. Ja mä luulen et se vaikuttaa myös itsetuntoon ja henkiseen hyvään oloon, ainaki mulla.
Mut takas tähän mun rojektiin. Mulla on nyt reipas kolme viikkoa takana tätä hommaa, ja tasan 5 kg paino on pudonnu. Vyötäröstä on lähteny 8 cm, ja itestä tuntuu, että ihan älyttömän työlästä hommaa, eikä tää etene, niin ku pitäis, mut tällä mennään sittenkin.
Upi Kyl sano mulle et oon ihan liian kärsimätön, mutta en kyl ite tunnista sellasta ittestäni alkuunkaan :)
Mä en usko siihen, et ainut keino pysyä normaalikokoisena, tai laihtua, on syödä niin ravintoköyhää ruokaa, että on koko ajan nälkä. Tän mä vielä mun projektin aikana meinaan selvittää.
Tän rojektin ykkösvaihe kestää kolme kuukautta, jonka mä meinaan vetää pilkulleen rainerin ohjeiden mukaan, en oo lipsunu yhtään, en ruokavaliossa, enkä reeniohjelmassa, enkä lipsu, mut kolme kuukautta kun on kulunut, muuttuu ääni kellossa.
Tein nimittäin tänään hankesopimuksen mun uuden ruokaterapeutin kanssa.
Mä otan uuden ruokaohjelman käyttöön tän rojektin päätyttyä, eli Toukokuun lopussa.
Mä sitoudun kolmen kuukauden ajaksi uuden ravintoterapeutin (nimi julkaistaan myöhemmin) ruokavalioon, ja katotaan, miten sen kanssa sit käy.
Mut se on vasta sitten tulevaisuudessa. Nyt mennään tällä, ja ainakin se on parempaa, et aamulla sai vetästä puuron naamariin, se pitää nälkää ihan hyvin.
Mä myönnän kyllä sen, että oon vähän takakiree, mut kokeile ite. Ei ihmistä oo tehty nälässä elämään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)