Termit tutuksi

Jokaisessa lajissa tai harrastuksessa on oma sanastonsa, joka vaatii opettelua.
Täähän on tuttu tilanne, jos joudut keskusteluun, jossa kaksi alan harrastajaa keskustelee keskenään lajista, jota et ite harrasta. Sitä on pihalla ku lumiukko, paitsi kesällä, ku ei oo lunta, mut sillon voi olla kuutamolla, niinku kyllä talvellakin.
Tää sanasto on tärkeä sen takia, että silloin kaikki lajissa mukana olevat tietää mistä puhutaan.

Otetaanpa esimerkiksi purjehdus. Jokainen gasti tietää, mitä tarkottaa ku pitää löysätä ison jalusta. Ja näin se pitää ollakin, ei tarvii erikseen alkaa monin sanoin selittämään päivän selvää asiaa. Tämäkään ei onnistuis, jos ei tuntis termistöä.
Tai vaikka golfissa kaveri, joka ei kyllä oo oikeessa, sanoo, että sun stanssi osottaa mettään, no niin sen pitääkin ku mä haen fadea tohon siivuun. Valitettavan usein se on slaissiksi taittunu.
Tai vaikka lintuharrastuksessa, ku staijjataan tyhjää merta, ja kaveri huutaa kitarisat paistaen et rarigavia plusmiikassa, joka muutes tarkottaa, et harvinainen kuikka, esim jääsellainen on menossa suoraan yläpuolelta yli. Ni eipä tarvii arpoa nuotteja, jos tuntee termistön.

No joo, mut mä oon oppinu uusia termejä tossa saliharrastuksessa.

Kaikista tuskallisin sana mitä oon oppinu, on pakkotoisto.
PAKKOTOISTO.
Rainerin kanssa käytiin lauantaina salilla, ja sillon tän sanan syvin olemus aukes mulle. Se tarkottaa sitä, että sarja, joka siis on tietty määrä toistoja, tässä tapauksessa penkistä nostoja 15, suoritetaan loppuun vaikka väkisin niin, että raineri auttaa just sen verran, että saa suorituksen tehtyä.
Tämä on erittäin tuskallista ja inhottavaa hommaa. Etenkin jos toistoja on paljon tekemättä. Vaikka ees puolet.
Väkisinkin tulee kaltoinkohtelullisia ajatuksia raineria kohtaan, mutta kokoero tässä tapauksessa rainerin eduksi jättää tilanteen ennalleen, eikä mitään välienselvittelyä synny.

Uuden syntyminen on yleensä aina enemmän tai vähemmän tuskallinen kokemus. Tosin mä en tiiä, mitä uutta tästä syntyi, mut toivottavasti ainakin rasvaa paloi.

Mä oon muutes jo huomannu, et housujen ylin nappi menee helposti kiinni.
Niin nättii hei.

Sit on sellanen ku viparit.
Sillä tarkotetaan vipunostoja. Eli mun tapauksessa penkille istumaan, selkä tukevasti selkänojaan kiinni ja sopivat painot kouraan. Sit aletaan nostelee niitä puntteja kohtisuoraan sivuille niin, että käsivarret nousee vaakatasoon asti. Jos tän liikkeen tekee vuorotellen tai seisten,
Pääsee luistamaan kroppaa heiluttelemalla, mut jos tän tekee istualteen ja molempia käsiä yhtäaikaa nostaen, menee reeni perille.

Mitäs se sit tarkottaa, et menee reeni perille?
No se tarkottaa sitä, että reenistä seuraavana ja varsinkin sitä seuraavana päivänä koko kroppa on sen tuntunen, että se ois jääny auton alle. Eli tosi kipee. Muutokset tapahtuu levossa, ja ku tuntuu, ni tietää, et on reeni menny perille.
Reiden on eritoten sellanen paikka, et reeni menee helposti perille. Portaissa liikkuminen, varsinkin alaspäin meneminen voi näyttää ihme kekkuloinnilta. Mut ei se sitä oo. Se on vaan reenin jälkeistä hyvää oloa, näin ainakin pitempään reenanneet väittää.

Mä vielä oottelen, et se alkaa tuntua hyvälle. Tähän asti mua on motivoinut ainoastaan edistyminen omassa projektissa, mut eihän siitä aittaa ois, vaikka siitä oppis tykkäämään. Siis vähän samalla tavalla ku vaikka oliiveista. Jotka ensteks maistuu tosi pahalle, mut sitten jonkun päänsisäisen ihmeoikun johdosta päättä opetella syömään niitä, ja ku jonkin aikaa on niitä mutustellut, ni huomaaki, et ne on tosi hyvejä.
Tosin nyt mun ruokavalioon ei oliivit sisälly muuten ku sillain, että mä paistan kanat oliiviöljyssä, se on muutes hyvää. Kandee koklaa.
Viikot vierii tositosi äkkiä, koht on taas Lauantai ja sillon mä taas meen vaa'alle. Nyt jo vähän jänskättää.
Jännää päivää kuomat!