Moro vaan!
Mulla on sellanen reenausmeininki, että mä liikun aktiivisesti seittemän kertaa viikossa.
Noin niinku normiviikolla. Tosin ei maailma siihen kaadu, jos joku kerta jää välistä, mut pääsääntösesti ei jää.
Kolme salikertaa, kolme kuntopyöräilykertaa kotona ja kerran viikossa lätkää.
Tällanen sopii mulle oikeen hyvin. Ja sit jos jostain syystä jää salikerrat väliin, ni voi sit sotkee kuntopyörää useemmin.
Tää kuntopyörä-villitys alko tossa reilu kuukausi sitte, ku mä kattelin kotona käyttämätöntä pyörää, joka vaan seisoo yksinäisenä nurkassa ja täysin vailla sitä käyttöä, johon se on tehty ja jota varten se on hankittu aikanaan.
Mä pyörittelin ajatusta päässäni ja mietin, et miten ton sotkemisen sais mielekkääks ja mistä siihen löytyis motivatioo.
Sit mä kekkasin, et mähän järkkään kuntopyöräilykisan.
Kisaan osallistuu kaikki perheenjäsenet, kisa-aika on kaks kuukautta ja tavoitteena polkea mahollisimman paljon kilsoja mittariin.
Voittajalle hommattiin 50€ lahjakortti Puhoksen intersportiin ja pitihän mun miettii sit häviäjällekin sanktioita, ettei käy niin, et ekan viikon jälkeen sit osa luovuttaa.
Sovittiin sit niin, et häviäjä tekee toiveiden mukaisen ateriakokonaisuuden alkuruoista jälkkäriin asti ja tarjoilee sen sit asianmukaisin juhlallisuuksin muille.
Aika äkkiä sit mulle valkeni, et meillä asuu ihan pöljiä polkijoita. Eihän mulla oo mitään jakoa pärjätä kisassa. Kolme kertaa viikossa ja 20 km kerralla ei riitä mihinkään.
Mä oon hännän huippuna, ja tällä hetkellä tilanne on sellanen, että mun pitäis polkee yli 40 km joka päivä kisan loppuun asti, jos meinais kisan voittaa.
Lapset on karannu kauas, niillä on keskenään kova kilpa lahjakortista, siihen ei oo mitään jakoja, ja Maisallaki taitaa olla yli 100 km enemmän mittarissa ku mulla.
Mulla menee 20 km lenkkiin n. 40 minuuttia aikaa, ja paita on kokolailla märkä sellasen lenkin jäljiltä. Ei tuu polettua juurikaan enempää, täytyyhän sitä ny joku tolkku olla polkemisessakin.
Topias polki yks päivä kolme ja puol tuntia ja 100km, ei päätä, ei häntää.
Tällanen kisa on oiva keino lisätä motivaatiota, mut täytyshän se joku kohtuus olla polkemisessakin.
Ilman tällasta kisaa en varmaankaan ois ees alkanu tähän sotkemishommaan, mut nyt ainaki tuntuu siltä, etten ees lopeta sitä, vaikka kisa kohta päättyykin.
Nimittäin tällä on hyötynäkökulmakin. Mä huomaan konkreettisia muutoksia kunnon puolella. Paras mittari mulle on toi lätkä. Jaksan nimittäin paljon paremmin luistella, kuin esim vuosi sitten.
Lisäks olo on parempi. Niin se vaan on, kyl aktiivinen liikkuminen on hyvä juttu.
Aktiivista joulun odotusta teille ja meille!
maanantai 16. joulukuuta 2013
maanantai 9. joulukuuta 2013
Painostus tuottaa tulosta.
Uskokaa tai älkää, niin muutaman sitkeän painostajan takia kirjotan taas tänne blogiin. Mä oon siis saanu vakkarilukijoita, ainaki kaks, jotka molemmat on tasasin väliajoin pyytäny mua bloggaamaan, eli kirjottamaan tänne.
No nyt sit aattelin muutaman rivin kirjottaa.
Tosin mä kesän alussa lupasin, että kirjotan sit syksyllä, kolmen kuukauden päästä, mut ei vaan ollu oikeen inspistä, eikä tällasta hengentuotetta voi lähteä väkisin vääntämään. Ei ainakaan samalla tavalla ku vaikka salitreenejä. Niitä voi vääntää vaikka väkisin.
Nyt taitaa olla kulunu jo puol vuotta edellisestä,(ei salitreenistä) ja päähän on tullu jo useempia aiheita, mistä saattasin jotain lausua.
Ensimmäiseks täytyy sanoa, että linnanjuhlien konsertti oli todella hieno. Arvokas, taiteellisesti upea setti hyvillä artisteilla ja erinomaisilla sisältövalinnoilla toteutettuna.
Mä odotin sinne jotain populistista skeidaa, mutta olin yllättynyt ja vaikuttunut. Se siitä.
Ekaks voitas vähän kurkistaa tonne syömäpuolelle. Se on kuiteski ihmisen pääelinkeino ja mullakin lähellä sydäntä.
Tapa on mun käsittääkseni jotain sellasta, ettei tarvii kummemmin ihmetellä ku jotain sellasta tekee, mistä on tullu tapa. Jos esim miettii röökin polttoa. Siitä tulee aika äkkiä tapa, eikä sen toimittaminen oo mitenkään kovin monimutkaista ja mieltä pyörittävää. Sehä ei oo ku röyhytellä menemään.
Sillai mä oon miettiny, et mä haluan terveellisen ruokavalion olevan mulle tapa. Ei siis mikään rojekti, vaan ihan sellanen automaattinen juttu, mikä tulee ihan luonnostaan niin ku vaikka jollain piereskely. Ettei sitä tarvii miettiä sen kummemmin.
Mä oon päässy aika hyvään vauhtiin siinä hommassa. Kävi mulla paino tossa alkusyksystä vähä yläkvartaalissa, ku ensteks oltiin poikain kanssa Virossa jahtireissussa hyvillä eväillä ja heti perään sit viikko Kuusamossa samoissa hommissa höyryävien lihapatojen, kerma-lakkajälkkärien, marjakiisselien, poronkäristysten, leipäjuuston, rieskojen ynnä muiden mieltä kääntävien eväiden äärellä, teemalla no limits.
Tosin sieltä kotiuduttua aika nopeesti palasin ruotuun, ja yhtä nopeesti reissussa hankitut kilot karisi, kun oli tullutkin.
Mut sillain tosta terveellisestä evästyksestä on tullu tapa, että annokset on ihan inhimillisen kokosia, sisältö kutakuinkin terveellistä(mikä sitä sit onkaan, ja kuka sen määrittelee?) ja sellaset turhat mässäilyt on pääsääntösesti jääny. Yks ihan merkittävä juttu mulla on se, et ruokaa pitää saada tasasin väliajoin. Mä huomaan sen, ku töissä on välillä sellanen hönkä päällä, et huomaa yhtäkkiä olleensa syömättä vaikka seittemän tuntia. Sit iskee ihan sikakova nälkä ja samalla alkaa tehä mieli kaikkia herkkuja ihan sikana. Siinä kohtaa on tosi vaikeeta pyristellä vastaan. Paras lääke mulla siihen on se, että syö tasasesti. Ja terveellisesti. Ja sopivan määrän. Vaikka esim kaloreissa laskettuna.
Mä oon sitäki hommaa oppinu tosi paljon. Se on aika yksinkertasta.
Jos syö enemmän ku kuluttaa, paino nousee. Jos syö vähemmän ku kuluttaa, ni paino laskee. Jos syö saman verran ku kuluttaa, paino pysyy ennallaan. Simple!!!
Oon ottanu käyttöön apuvälineitä, jotta mä oppisin tietämään, missä mun rajat tän suhteen menee. Toi appstore on siinä mielessä kiva kauppa, et sieltä löytyy joka lähtöön sovelluksia. Lisäks mä hommasin sellasen kehonkoostumusmittarin.
Mut se taitaa olla jo toisen tarinan paikka.
Niinku sekin, et mitä mun reenaamiselle kuuluu. Ja rainerille. Onhan noita jutun aiheita taas. Se on kattokaas korvien välistä kiinni.
Nyt on pää taas auki täällä, mä taidan taas alkaa aktiivibloggariks.
Näihin tunnelmiin päätän päiväni 40 minuutin kuntopyöräilyn jälkeisen hyvän olon helliessä hipiääni ja kallistan pääni tyynyyn.
Hyvää yötä niin porvareille kuin proletariaatillekin.
torstai 6. kesäkuuta 2013
Kolme kovaa kuukautta
Heipparallaa ja hellurei! Enpä oo pitkään pitkään aikaan jaksanu kirjottaa, mutta nyt on pakko.
Kattokaas kolme kuukautta rojektia on nyt just tänään takanapäin ja on aika vetää nippuun taakse jäänyttä aikaa.
Kolme kuukautta sitten en osannu kuvitellakkaan aitä, mihin olin ryhtymässä.
Nimittäin tällasen rojektin läpivieminen vaatii aikamoista luupäisyyttä. Ja sitähän multa löytyy. Ainakin sen verran, että pääsin tavoitteisiin, jotka itelle asetin.
Tänään vedettiin rainerin kanssa kuntotesti, sama, joka alotuksessa vedettiin. Olihan sielläkin pientä kehitystä tapahtu, niin kun pitikin. Puoleen minuuttiin punnerruksia 34, vatsoja 24, ja leukojakin 9, suorilta käsiltä.
Mut isoimmat muutokset on varmaan tapahtunu pään sisällä. Säännölliset ruoka-ajat, tolkun kokoset annokset ja pahat överit pois.
Sillon ku mä alotin tän rojektin, mä otin mitat painon lisäks ylös. Nyt kun niitä vertaa tämän päivän mittoihin, pääsee käsitykseen, mitä on tapahtunut.
Mitat menee näin:
Kaulan ympärys ennen 40cm, nyt 39cm
Rinnan ympärys ennen 104cm, nyt 104cm
Vatsan ympärys ennen 99cm, nyt 84 cm
Lantion ympärys ennen 102cm, nyt 96cm
Reiden ympärys ennen 58cm, nyt 55cm
Pohkeen ympärys ennen 37cm, nyt 37cm
Hauiksen ympärys ennen 36cm, nyt 34cm
Eli voidaan hyvällä syyllä sanoa, että raineri onnistui tehtävässään. Tavoitteena oli nimenomaan rasvanpoltto, eikä lihasten kasvattaminen, ja pääasiassa mahan piennennys onnistui yli odotusten.
15cm vatsan ympärysmitasta pois 3 kk aikana on ihan kelpo saavutus. Mun mielestä.
Ja paino tällä hetkellä 80,4 kg, eli tasan 11kg vähemmän, kun alotuksessa.
Mä nimittäin asetin oman tavoitteen kymmeneen kiloon, ja oon kyllä tyytyväinen tähän tilanteeseen.
Vaikeinta oli, kuten alussa aattelinkin, toi syöminen. Nälässä on vaikeeta olla, ja houkutukset on suuret.
Syömistä tulee ajateltua aika paljon, varsinkin sillon, kun joutuu nälässä olemaan. Mut oon kyllä huomannu siinäkin kehitystä. Vatsalaukku pienenee ja tottuu pienempiin annoksiin aika nopeesti, ja sitä tulee kylläseks vähemmälläkin, mutta vaatii se itsekuria ihan sikana. Ainakin mulla, koska mä oon hyvän ruoan ystävä. ja makean ystävä ja karkin ja kaikkien herkkujen ja tietenkin jäätelön. Sehän kuuluu kesään.
Mut yhtä kaikki, tulevaisuus osoittaa, miten hyvin homma pysyy lapasessa jatkossa. Mä seuraavan kerran päivitän tätä blogia kolmen kuukauden päästä, katotaan sit uudestaan, onks homma pysyny hyppysissä.
lopuks vielä kuvat ennen ja jälkeen, toivottavasti tämä motivoi joitain muitakin ponnistelemaan kohti omia tavoitteitaan. Se on mahdollista, jos uskot siihen mitä teet, ja teet sen täysillä ja tinkimättömästi.
Jos ei mitään tee, ei mitään voi saavuttaakaan. Näin se vaan menee.
Hyvää kesää allihuuppa!
Kattokaas kolme kuukautta rojektia on nyt just tänään takanapäin ja on aika vetää nippuun taakse jäänyttä aikaa.
Kolme kuukautta sitten en osannu kuvitellakkaan aitä, mihin olin ryhtymässä.
Nimittäin tällasen rojektin läpivieminen vaatii aikamoista luupäisyyttä. Ja sitähän multa löytyy. Ainakin sen verran, että pääsin tavoitteisiin, jotka itelle asetin.
Tänään vedettiin rainerin kanssa kuntotesti, sama, joka alotuksessa vedettiin. Olihan sielläkin pientä kehitystä tapahtu, niin kun pitikin. Puoleen minuuttiin punnerruksia 34, vatsoja 24, ja leukojakin 9, suorilta käsiltä.
Mut isoimmat muutokset on varmaan tapahtunu pään sisällä. Säännölliset ruoka-ajat, tolkun kokoset annokset ja pahat överit pois.
Sillon ku mä alotin tän rojektin, mä otin mitat painon lisäks ylös. Nyt kun niitä vertaa tämän päivän mittoihin, pääsee käsitykseen, mitä on tapahtunut.
Mitat menee näin:
Kaulan ympärys ennen 40cm, nyt 39cm
Rinnan ympärys ennen 104cm, nyt 104cm
Vatsan ympärys ennen 99cm, nyt 84 cm
Lantion ympärys ennen 102cm, nyt 96cm
Reiden ympärys ennen 58cm, nyt 55cm
Pohkeen ympärys ennen 37cm, nyt 37cm
Hauiksen ympärys ennen 36cm, nyt 34cm
Eli voidaan hyvällä syyllä sanoa, että raineri onnistui tehtävässään. Tavoitteena oli nimenomaan rasvanpoltto, eikä lihasten kasvattaminen, ja pääasiassa mahan piennennys onnistui yli odotusten.
15cm vatsan ympärysmitasta pois 3 kk aikana on ihan kelpo saavutus. Mun mielestä.
Ja paino tällä hetkellä 80,4 kg, eli tasan 11kg vähemmän, kun alotuksessa.
Mä nimittäin asetin oman tavoitteen kymmeneen kiloon, ja oon kyllä tyytyväinen tähän tilanteeseen.
Vaikeinta oli, kuten alussa aattelinkin, toi syöminen. Nälässä on vaikeeta olla, ja houkutukset on suuret.
Syömistä tulee ajateltua aika paljon, varsinkin sillon, kun joutuu nälässä olemaan. Mut oon kyllä huomannu siinäkin kehitystä. Vatsalaukku pienenee ja tottuu pienempiin annoksiin aika nopeesti, ja sitä tulee kylläseks vähemmälläkin, mutta vaatii se itsekuria ihan sikana. Ainakin mulla, koska mä oon hyvän ruoan ystävä. ja makean ystävä ja karkin ja kaikkien herkkujen ja tietenkin jäätelön. Sehän kuuluu kesään.
Mut yhtä kaikki, tulevaisuus osoittaa, miten hyvin homma pysyy lapasessa jatkossa. Mä seuraavan kerran päivitän tätä blogia kolmen kuukauden päästä, katotaan sit uudestaan, onks homma pysyny hyppysissä.
lopuks vielä kuvat ennen ja jälkeen, toivottavasti tämä motivoi joitain muitakin ponnistelemaan kohti omia tavoitteitaan. Se on mahdollista, jos uskot siihen mitä teet, ja teet sen täysillä ja tinkimättömästi.
Jos ei mitään tee, ei mitään voi saavuttaakaan. Näin se vaan menee.
Hyvää kesää allihuuppa!
maanantai 13. toukokuuta 2013
Kesää kohti kovalla tohinalla
Kevät on kiireistä aikaa. Tai jokainen jolla kiire on, taitaa ite sen itelleen luoda. Mulla ainakin on ollut aikamoista matalalentoa viimeset kolme viikkoa. Ekana siitä on kärsiny bloggaaminen. Monta kertaa oon meinannu alkaa kirjottaa, mut ei vaan oo syntyny. Kaks viikkoa peräkkäin meni niin, ettei paino pudonnu, ja voi että se otti päähän. Se mikä siinä harmitti, oli se, että ku mä noudatan ohjelmaa, ni tuloksiakin pitäis tulla. Ja sit ku ei tuukkaan, ni heti on palkokasvi sieraimessa. No mähän siitä rainerille annoin reippaasti palautetta, mut se rauhotteli, ettei mitään hätää, pikkuhiljaa, eikä ihminen mikään kone oo. Kaks kuukautta tuli täyteen, ni vaihdettiin reeniohjelma kaksjakoiseks ja ruokavaliokin muutettiin.
Reeniohjelma on nykyään sellanen, et jalat erikseen ja yläkroppa erikseen. Ihan mukava vaihtelu, alko nimittäin jo kyllästyttää se aiempi ohjelma.
Ruokavaliosta tuli vähähiilihydraattinen mut rasvaa lisättiin reippaasti. Aamu alkaa nykyään munalla ja pekonilla. Nam. Vaikka ei kyllä tuu yhtä täyteen ku puurosta.
Kolmantena viikkona taas tapahtu, nimittäin sillon taas paino putos kilon. Nyt on siis kaheksan kilon kevyempi, ja pikkuhiljaa muutoksen alkaa itekki huomaamaan. Vielä sais reilu kolme kiloa lähtee, ni alkais olla oma tavote kasassa. Nähtäväks jää sit, kuinka hyvin paino pysyy noissa lukemissa. Tavoite ainakin on sellanen, ettei mun ruokavalio paljoo tuu muuttumaan rojektin jälkeenkään.
Tää on nimittäin elämäntapamuutos.
Mut ihan ykkösjuttu on se, että tänään taas vene lasketaan vesille. Sen kimpussa on vapaa-aika menny mukavasti, ja nyt se vihdoin sit lasketaan. Siinä jää reenit kakkoseks siinä hommassa. Nimittäin merellä on ihmisen hyvä olla. Ens viikonloppu vierähtääki sit jo merellä, eikä se mitään haittaa. Kulkeeki kovempaa, ku on vähemmän painoa.
perjantai 26. huhtikuuta 2013
Plussa on miinusta.
Paino ei itestään putoo, mulla ainakaan. Nyt maksetaan kovaa hintaa viime lauantain porsaan kylkipaloista ja muista mässäilyistä. Yhtä ateriaa lukuun ottamatta oon pitäny oman ruokavalioni ja reeniohjelmani. Oon käyny juoksemassa kaks kertaa viikossa, tosin en tuntia, ku nykyään 9,2 km lenkkiin menee 50 minuuttia. Eli kehitystä siinäkin tapahtunu.
Salilla on reeni kulkenu ihan kohtuudella, ja kaikki pitäis olla kunnossa, mut kävin tossa äsken ottamassa aamupainon totutusti, ni se ennakkokutina, mikä mulla on ollu monta kertaa, sai tänään vahvistuksen. Mun paino oli noussu. 0,2 kg, vähänkö otti pannuun. Sitä on heti ku kynsille lyöty. Jotenki masentaa tällanen, et ei voi syödä ku normaalit ihmiset, ku heti lähtee mopo lapasesta, mut tän kanssa on silti elettävä. Mulle on tullu jonkinlainen pakkomielle tästä hommasta. Ei kai se ollu alkuperäinen ajatus. Mulla on sellanen fiilis, että väkisin ja hampaat irvessä vaikka, mut varmaan vedän tän projektin loppuun. Sit paino ei putookkaan. Kiitti sikana, tuntuu, ku viikko ois heitetty hukkaan.
Muutenkin oon ollu koko viikon aika väsyny. Sitä jaksaa kyllä mennä ja koohkata, mut heti ku hetkeks istahtaa, ni iskee armoton väsymys. Mut sit yöunet ei kuitenkaan oo kovin pitkiä. Jos erehtyy menemään ennen puolta yötä nukkumaan, ni ennen kuutta on jo silmä kirkkaana, eikä unet riitä pitempään, vaikka aikaa ois nukkua. Tää on varmaan sitä energiaa!
Jos kultainen keskitie ois helppo löytää ja kulkea, ni siellähän väki ruuhkaksi asti kulkis, mutta ku ei se oo, ni varmaan siks itekki laukkoo laidasta laitaan ja yrittää rämpiä eteenpäin.
Mun täytyy välillä itellekki kirkastaa tätä mun alkuoeräistä tavoitetta. Joka on siis se, että elämäntapojen pysyvällä muutoksella pyrin saamaan painon nousun kuriin ja pudottamaan painoa, ensin projektiluontoisesti 3 kk ja sen jälkeen terveellisillä elämän tavoilla ja terveellisemmillä ruokailutottumuksilla pitämään se kurissa. Mut jotenkin sitä on sellanen on/off-luonne. Kaikki tai ei mitää. Jos tehään, ni tehään sit täysii, tai ei tehä ollenkaan. Mä luulen, et just tää luonteeni ominaispiirre antaa tähänkin projektiin erikoissilauksen. Nimittäin just tällasen sikamaisen suorittamisen. Ja ankaran itsekritiikin. Tänhän pitäis olla jees-juttu, ja pikkuhiljaa, loppuelämä aikaa jne, mut nyt sitä on valmis menemään melkeen piikille, ku vähän vastustaa. Upi se onneks jaksaa kannustaa, ja se jo mulle aikasemminki on sanonu, et se paino voi sahata edestakas, mut isossa linjassa alaspäin mennään koko ajan. Kai se sit niin menee, mut nyt ei vaan tunnu siltä. Ja mä oon aatellu, et mä kirjotan just niillä fiiliksillä tätä blogia, mitkä ne kulloinkin sattuu olemaan. Ei tää aina mee ku vettä valaen.
Tän hetken fiiliksissä en kyllä uskalla ajatellakaan muuta ruokavalioo, ku mikä on käytössä, ja siitäki tekis mieli vähentää puolet pois, sen verran toi painon nousu hiipii korvien väliin. Ihmetouhua.
Nässä sekavissa fiiliksissä aloitan lauantain askareet, johon kuuluu kesärenkaiden vaihto autoon, laiskottelua, lasten kanssa rellestämistä ja toetenkin salille huippuseurassa Kirsikan ja Upin kanssa. Eli kaiken kaikkiaan tästäkin on tulossa hyvä päivä. Mites se muutes Abraham Lincoln tän asian muotoili aikanaan: ihmiset ovat niin onnellisia, miksi he mielensä virittävät.
JOO, näin se on. Tappio on nyt käsitelty, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, tästä Tulee hyvä päivä. Tai itse asiassa tämä on hyvä päivä. Jep, mä voin ite valita, pilaanko mä tän päivän muutaman sadan gramman takia, vai teenkö mä tästä päivästä hyvän.
Aattelin tehä hyvän. Niin on parempi. Valitsen viisaasti, ja sitä samaa kannustan suakin tekemään.
Hyvää tätä päivää allihuuppa.
Salilla on reeni kulkenu ihan kohtuudella, ja kaikki pitäis olla kunnossa, mut kävin tossa äsken ottamassa aamupainon totutusti, ni se ennakkokutina, mikä mulla on ollu monta kertaa, sai tänään vahvistuksen. Mun paino oli noussu. 0,2 kg, vähänkö otti pannuun. Sitä on heti ku kynsille lyöty. Jotenki masentaa tällanen, et ei voi syödä ku normaalit ihmiset, ku heti lähtee mopo lapasesta, mut tän kanssa on silti elettävä. Mulle on tullu jonkinlainen pakkomielle tästä hommasta. Ei kai se ollu alkuperäinen ajatus. Mulla on sellanen fiilis, että väkisin ja hampaat irvessä vaikka, mut varmaan vedän tän projektin loppuun. Sit paino ei putookkaan. Kiitti sikana, tuntuu, ku viikko ois heitetty hukkaan.
Muutenkin oon ollu koko viikon aika väsyny. Sitä jaksaa kyllä mennä ja koohkata, mut heti ku hetkeks istahtaa, ni iskee armoton väsymys. Mut sit yöunet ei kuitenkaan oo kovin pitkiä. Jos erehtyy menemään ennen puolta yötä nukkumaan, ni ennen kuutta on jo silmä kirkkaana, eikä unet riitä pitempään, vaikka aikaa ois nukkua. Tää on varmaan sitä energiaa!
Jos kultainen keskitie ois helppo löytää ja kulkea, ni siellähän väki ruuhkaksi asti kulkis, mutta ku ei se oo, ni varmaan siks itekki laukkoo laidasta laitaan ja yrittää rämpiä eteenpäin.
Mun täytyy välillä itellekki kirkastaa tätä mun alkuoeräistä tavoitetta. Joka on siis se, että elämäntapojen pysyvällä muutoksella pyrin saamaan painon nousun kuriin ja pudottamaan painoa, ensin projektiluontoisesti 3 kk ja sen jälkeen terveellisillä elämän tavoilla ja terveellisemmillä ruokailutottumuksilla pitämään se kurissa. Mut jotenkin sitä on sellanen on/off-luonne. Kaikki tai ei mitää. Jos tehään, ni tehään sit täysii, tai ei tehä ollenkaan. Mä luulen, et just tää luonteeni ominaispiirre antaa tähänkin projektiin erikoissilauksen. Nimittäin just tällasen sikamaisen suorittamisen. Ja ankaran itsekritiikin. Tänhän pitäis olla jees-juttu, ja pikkuhiljaa, loppuelämä aikaa jne, mut nyt sitä on valmis menemään melkeen piikille, ku vähän vastustaa. Upi se onneks jaksaa kannustaa, ja se jo mulle aikasemminki on sanonu, et se paino voi sahata edestakas, mut isossa linjassa alaspäin mennään koko ajan. Kai se sit niin menee, mut nyt ei vaan tunnu siltä. Ja mä oon aatellu, et mä kirjotan just niillä fiiliksillä tätä blogia, mitkä ne kulloinkin sattuu olemaan. Ei tää aina mee ku vettä valaen.
Tän hetken fiiliksissä en kyllä uskalla ajatellakaan muuta ruokavalioo, ku mikä on käytössä, ja siitäki tekis mieli vähentää puolet pois, sen verran toi painon nousu hiipii korvien väliin. Ihmetouhua.
Nässä sekavissa fiiliksissä aloitan lauantain askareet, johon kuuluu kesärenkaiden vaihto autoon, laiskottelua, lasten kanssa rellestämistä ja toetenkin salille huippuseurassa Kirsikan ja Upin kanssa. Eli kaiken kaikkiaan tästäkin on tulossa hyvä päivä. Mites se muutes Abraham Lincoln tän asian muotoili aikanaan: ihmiset ovat niin onnellisia, miksi he mielensä virittävät.
JOO, näin se on. Tappio on nyt käsitelty, leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä, tästä Tulee hyvä päivä. Tai itse asiassa tämä on hyvä päivä. Jep, mä voin ite valita, pilaanko mä tän päivän muutaman sadan gramman takia, vai teenkö mä tästä päivästä hyvän.
Aattelin tehä hyvän. Niin on parempi. Valitsen viisaasti, ja sitä samaa kannustan suakin tekemään.
Hyvää tätä päivää allihuuppa.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Röyh!!!
Erikoista on se, miten ihmisen mieli toimii. Mun mieli oli tehdä taas tepposiaan mulle, ku koko viikon aikana ei ollu juurikaan nälkä ja lisäks söin kerran töissä muusia ja paistilihaa. Mulla alko loppuviikosta hiipiä epäilys mieleen, ettei paino varmaankaan oo pudonnu yhtään, ku en oo päässy täysin noudattaa ruokaohjelmaa ja koska ei oo ollu nälkä, ni varmaan oon syöny liikaa. Jotenkin ei vielä osaa ottaa kovin rennosti tätä syömistä, vaan mä oon tosi tarkka koko ajan siitä, että määrät, aikataulu ja laatu pysyy oikeena. Sit ku jotain muutoksia siihen tulee, ni heti alkaa kelaa, et nyt ei toimi.
Mut se toimii sittenkin. Nimittäin eilen kävin vaa'alla taas kerran, kun projektia on kulunut 6 viikkoa ja kaks päivää, ni viikon tulos oli -0,8 kg ja koko aikana -7,5 kg.
Mä aloin miettimään et onks se paljon, ja aattelin havainnollistaa sitä kuvan avulla. Kyl se on paljon. Ihan sikana.
Kattokaa vaikka tosta kuvasta. Siinä on seittemän ja puol kiloo voita. Sen verran on lähteny. Eli yli puolen välin ollaan.
Eilen kaveri kutsui kylään yhteisiä kavereita ja samassa yhteydessä oli tarkotus mennä ulos syömään. Mä aattelin sit sillon käyttää mun mahantäyteenmättämiskortin ja luovuin siis Santa Fe:n pihvistä.
Aamulla salilla käydessäni näin raineria, ja kerroin sille et oon tänään menossa syömään, ni oikeen hyvä mieli tuli, ku se heti alko hehkuttaa, et joo, vedä oikeen huolella ja nauti, oot kyllä sen ansainnu. Ja meinas et tollasesta ateriasta nauttiikin enemmän, ku se on ansaittua. Sit lisäks puhuin niistä muuseista ja paistilihasta, ni se taas osas kirkastaa mun ajatuksia siitä, ku se meinas et hyvä homma, just noin sen pitääki mennä, mullahan on tavoitteenakin, et mä voin syödä melkeen mitä vaan, lähes kaikkee, mitä kulloinkin on tarjolla, pääasia on siinä, että määrät on kohtuullisia. Ja just näinhän se onkin. En mä meinaa loppuelämääni syödä tiukalla dieetillä, vaan tarkoitus on opetella uudenlainen elämäntapa ton syömisen suhteen.
Terveellistä ruokaa maltillisia määriä ja ruokailuvälit sen verran tiuhaan, että aineenvaihdunta pysyy käynnissä, eikä nälkä kasva sellaseks, että pitäis junttaa ihan ähkyyn.
Eilen rukkasin sen verran mun ruokavalioo, et jätin päivällisen pois, sen tilalla söin salaattia, ja sit illalla mentiin Porvoon Amarilloon.
Tiesin jo etukäteen, mitä tilaan, annokseks tuli Rockfeller ribs, 500g porsaankylkeä bbq.kastikkeella, lisäks muita sooseja ja ranskikset. Kyytipojaks tietenkin kokista.
Oi onni ja autuus, ku se oli hyvää. Jaksoin syödä koko annoksen, ja maistuhan se hyvältä. Ei heti tuu mieleen, millon ois viimeks syöny jotain noin hyvää. ja tietenkin nautintoa lisäs se, että itestäki tuntu, et oon ansainnu sen. Kovalla työllä. Nimittäin sitä tää on ollu. Mut tänään ei kaduta tippaakaan, et oon tähän lähteny. Hyvä Eero, oot sä vaan kova jätkä. Siltä musta tuntuu.
Tällanen satsi tuli vetästyä.
Mut se toimii sittenkin. Nimittäin eilen kävin vaa'alla taas kerran, kun projektia on kulunut 6 viikkoa ja kaks päivää, ni viikon tulos oli -0,8 kg ja koko aikana -7,5 kg.
Mä aloin miettimään et onks se paljon, ja aattelin havainnollistaa sitä kuvan avulla. Kyl se on paljon. Ihan sikana.
Eilen kaveri kutsui kylään yhteisiä kavereita ja samassa yhteydessä oli tarkotus mennä ulos syömään. Mä aattelin sit sillon käyttää mun mahantäyteenmättämiskortin ja luovuin siis Santa Fe:n pihvistä.
Aamulla salilla käydessäni näin raineria, ja kerroin sille et oon tänään menossa syömään, ni oikeen hyvä mieli tuli, ku se heti alko hehkuttaa, et joo, vedä oikeen huolella ja nauti, oot kyllä sen ansainnu. Ja meinas et tollasesta ateriasta nauttiikin enemmän, ku se on ansaittua. Sit lisäks puhuin niistä muuseista ja paistilihasta, ni se taas osas kirkastaa mun ajatuksia siitä, ku se meinas et hyvä homma, just noin sen pitääki mennä, mullahan on tavoitteenakin, et mä voin syödä melkeen mitä vaan, lähes kaikkee, mitä kulloinkin on tarjolla, pääasia on siinä, että määrät on kohtuullisia. Ja just näinhän se onkin. En mä meinaa loppuelämääni syödä tiukalla dieetillä, vaan tarkoitus on opetella uudenlainen elämäntapa ton syömisen suhteen.
Terveellistä ruokaa maltillisia määriä ja ruokailuvälit sen verran tiuhaan, että aineenvaihdunta pysyy käynnissä, eikä nälkä kasva sellaseks, että pitäis junttaa ihan ähkyyn.
Eilen rukkasin sen verran mun ruokavalioo, et jätin päivällisen pois, sen tilalla söin salaattia, ja sit illalla mentiin Porvoon Amarilloon.
Tiesin jo etukäteen, mitä tilaan, annokseks tuli Rockfeller ribs, 500g porsaankylkeä bbq.kastikkeella, lisäks muita sooseja ja ranskikset. Kyytipojaks tietenkin kokista.
Oi onni ja autuus, ku se oli hyvää. Jaksoin syödä koko annoksen, ja maistuhan se hyvältä. Ei heti tuu mieleen, millon ois viimeks syöny jotain noin hyvää. ja tietenkin nautintoa lisäs se, että itestäki tuntu, et oon ansainnu sen. Kovalla työllä. Nimittäin sitä tää on ollu. Mut tänään ei kaduta tippaakaan, et oon tähän lähteny. Hyvä Eero, oot sä vaan kova jätkä. Siltä musta tuntuu.
Tällanen satsi tuli vetästyä.
tiistai 16. huhtikuuta 2013
Kieli vyön alle ja menoks
Mä oon aina ihmetelly ihmisiä, jotka juoksee. Siis vapaaehtoisesti paahtaa pitkin kylän raitteja menemään ja sit ne viel hehkuttaa et se on tosi kivaa ja et siihen jää koukkuun.
Mä oon aikasemmin monesti tuumannu, ku oon nähny juoksijoita, et tuoki ku ois lähteny aikasemmin, ni ei tartteis juosta.
Ja nyt mä sit oon samassa liemessä.
Käyn juoksemassa pitkin katujen varsia, mut en mä siitä tykkää. Enkä tosiaan oo mitenkään koukussa siihen. Vaatii nimittäin kovan luokan henkistä kamppailua lenkille lähteminen. Se lähteminen on vaikeinta. Siinä tietenkin auttaa se, et mä tiedän jo, et maanantaina ja perjantaina on lenkkipäivä. Mut silti. Ihan toista se on ku jääkiekko. Puoltoista tuntia kiekkoa on ihan kivaa, mut vaikka siinä hiki tulee ja välillä energiat loppuu, ni ei sitä voi verrata tunnin juoksulenkkiin. Juokseminen on tosi kuluttavaa. Vähän joka paikkaa kolottaa ja muutenki sellasta rankkaa hommaa.
Ihan sattumoisin tää aihe tuli mieleen. Ikävät uutiset Bostonista ei liity tähän mitenkään, tähän maailmaan vaan mahtuu kaikenlaisia vatipäitä, jotka kykenee käsittämättömiin tekoihin. Että minusta nähen juoskoot kuka lystää.
Mä en ilmeisesti oo juossu tarpeeks, ku en oo siihen koukkuuntunu, mut jotenkin on sellanen kutina, etten mä siihen koukkuun jääkään. Mä ainakin oon niin mukavuuden hakuinen ja haluinen, etten hirveen mielelläni mee omalle epämukavuusalueelle. Toki tällanen projekti on asia erikseen.
Mä nimittäin otan tän tosissaan. Vieläkin. Ruokavaliosta on tullu jo rutiininomaista ja liikuntaohjelmaa mä noudatan edelleen, sillain niitä tuloksia syntyy.
Kävin maanantaina juoksemassa taas ton vakiolenkin ja houkuttelin tytöt mukaan pyörien kanssa. Lenkki meni joutusasti, ku tytöt pulputti koko matkan kaiken maailman asioita, mä vaan en ollu juttutuulella, ku juostessa saa vaan ykstavusia vastauksia tuotettua.
Otettiin sit lopussa kisa Syltyn kanssa, minä juosten ja Sylvia pyörällä. Juoksin sit tietenkin ihan täysii ja voitin sen kisan, mut palkintona pohkeet kramppas tosi rajusti. Pari tuntia mä niitä verryttelin ja venyttelin, mut kyllä kadutti. Ei pitäis vanhana enää repiä tolleen. Oppia ikä kaikki!
Pitkä ja kivinen on tie fitnekseks. Mä oon täs viikkojen aikana tajunnu sen.
Siis sen mä oon tajunnu, et miks niin vähän ihmisistä on sellasia fitneksiä. No siks, ku se on niin raakan kovaa hommaa. Se on pitkäjänteisten ja asialleen omistautuneitten jääräpäiden hommaa.
Ei tarvii ihmetellä, et miks joka toisella vastaantulijalla ei sikspäkki näy, no siks tietenki, ku sellasen eteen joutuu tekemään kohtuuttoman paljon hommia. Ja sit ku sellasen saa raa'alla työllä hommattua, ni sit jos lopetat reenaamisen, ni hetkessä se on kadonnu ja tilalla on hyllyvä vanpäkki. Ei oo helppoa ei.
Toki sit on asia erikseen sellaset kuikelot läpipaskot kukkakepit, jotka lähtee tuulen mukana vaikka söis joka päivä pelkkää voita ja kermaa ja sokeria. Mut mä oon lohduttanu itteeni, et jokaisella on omat ominaisuutensa, niillä voi olla jotkut toiset osa-alueet sit, jotka on vähemmän parempia. Tai sit ei. Mut eipä sillä loppujen lopuks oo väliäkään. Mä oon oman elämäni päähenkilö ja niillä mennään mitä annettu on. Loppujen lopuks tää kaikki kulminoituu siihen, että osaa tyytyä siihen mitä on. Sitähän voi koko elämänsä tavotella kuita taivaalta, ja sit kuolinvuoteella huomaa, et yks oleellinen juttu jäi tekemättä. Unohtu elää tätä elämää. Nauttikaa hyvät ihmiset tästä päivästä, just sellasena kun se on. Se on pitkälti sellanen, miksi sen ite rakentelee. Hyvä tai huono, sinä päätät.
Mä oon aikasemmin monesti tuumannu, ku oon nähny juoksijoita, et tuoki ku ois lähteny aikasemmin, ni ei tartteis juosta.
Ja nyt mä sit oon samassa liemessä.
Käyn juoksemassa pitkin katujen varsia, mut en mä siitä tykkää. Enkä tosiaan oo mitenkään koukussa siihen. Vaatii nimittäin kovan luokan henkistä kamppailua lenkille lähteminen. Se lähteminen on vaikeinta. Siinä tietenkin auttaa se, et mä tiedän jo, et maanantaina ja perjantaina on lenkkipäivä. Mut silti. Ihan toista se on ku jääkiekko. Puoltoista tuntia kiekkoa on ihan kivaa, mut vaikka siinä hiki tulee ja välillä energiat loppuu, ni ei sitä voi verrata tunnin juoksulenkkiin. Juokseminen on tosi kuluttavaa. Vähän joka paikkaa kolottaa ja muutenki sellasta rankkaa hommaa.
Ihan sattumoisin tää aihe tuli mieleen. Ikävät uutiset Bostonista ei liity tähän mitenkään, tähän maailmaan vaan mahtuu kaikenlaisia vatipäitä, jotka kykenee käsittämättömiin tekoihin. Että minusta nähen juoskoot kuka lystää.
Mä en ilmeisesti oo juossu tarpeeks, ku en oo siihen koukkuuntunu, mut jotenkin on sellanen kutina, etten mä siihen koukkuun jääkään. Mä ainakin oon niin mukavuuden hakuinen ja haluinen, etten hirveen mielelläni mee omalle epämukavuusalueelle. Toki tällanen projekti on asia erikseen.
Mä nimittäin otan tän tosissaan. Vieläkin. Ruokavaliosta on tullu jo rutiininomaista ja liikuntaohjelmaa mä noudatan edelleen, sillain niitä tuloksia syntyy.
Kävin maanantaina juoksemassa taas ton vakiolenkin ja houkuttelin tytöt mukaan pyörien kanssa. Lenkki meni joutusasti, ku tytöt pulputti koko matkan kaiken maailman asioita, mä vaan en ollu juttutuulella, ku juostessa saa vaan ykstavusia vastauksia tuotettua.
Otettiin sit lopussa kisa Syltyn kanssa, minä juosten ja Sylvia pyörällä. Juoksin sit tietenkin ihan täysii ja voitin sen kisan, mut palkintona pohkeet kramppas tosi rajusti. Pari tuntia mä niitä verryttelin ja venyttelin, mut kyllä kadutti. Ei pitäis vanhana enää repiä tolleen. Oppia ikä kaikki!
Pitkä ja kivinen on tie fitnekseks. Mä oon täs viikkojen aikana tajunnu sen.
Siis sen mä oon tajunnu, et miks niin vähän ihmisistä on sellasia fitneksiä. No siks, ku se on niin raakan kovaa hommaa. Se on pitkäjänteisten ja asialleen omistautuneitten jääräpäiden hommaa.
Ei tarvii ihmetellä, et miks joka toisella vastaantulijalla ei sikspäkki näy, no siks tietenki, ku sellasen eteen joutuu tekemään kohtuuttoman paljon hommia. Ja sit ku sellasen saa raa'alla työllä hommattua, ni sit jos lopetat reenaamisen, ni hetkessä se on kadonnu ja tilalla on hyllyvä vanpäkki. Ei oo helppoa ei.
Toki sit on asia erikseen sellaset kuikelot läpipaskot kukkakepit, jotka lähtee tuulen mukana vaikka söis joka päivä pelkkää voita ja kermaa ja sokeria. Mut mä oon lohduttanu itteeni, et jokaisella on omat ominaisuutensa, niillä voi olla jotkut toiset osa-alueet sit, jotka on vähemmän parempia. Tai sit ei. Mut eipä sillä loppujen lopuks oo väliäkään. Mä oon oman elämäni päähenkilö ja niillä mennään mitä annettu on. Loppujen lopuks tää kaikki kulminoituu siihen, että osaa tyytyä siihen mitä on. Sitähän voi koko elämänsä tavotella kuita taivaalta, ja sit kuolinvuoteella huomaa, et yks oleellinen juttu jäi tekemättä. Unohtu elää tätä elämää. Nauttikaa hyvät ihmiset tästä päivästä, just sellasena kun se on. Se on pitkälti sellanen, miksi sen ite rakentelee. Hyvä tai huono, sinä päätät.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Ravintoviikko
Tämän viikon viimeisiä tunteja viedään. Tai eihän niitä oikeesti mihinkään viedä, aika vaan mennä jollottaa, vaikkei kukaan tekis mitään. Mut aika monet silti tekee. Vaikka mitä.
Mä oon tällä viikolla kans tehny. Yhtä ja toista. Viikko on ollut näin jälkikäteen tarkasteltuna hyvä. Oikeestaan tosi hyvä. Yks varmaan merkittävin syy siihen on ollu se, ettei oo kokoajan ollu nälkä. Nimittäin mun ruokavalio riittää tyydyttämään mun ravinnon tarpeen erinomaisesti.
Lisäks mulla on ollut ruoan suhteen poikkeuksellinen viikko. Oon syöny ravintolaruokaa viikon aikana viitenä päivänä. Tiistaina oli myynnin koulutuspäivä joka pidettiin kokoushotellissa. Siellä tietenkin syötiin lounas. Kasvisperunaa ja kalkkunan seläkettä.
Samassa paikassa keskiviikkona oli kans kokous, lounaaksi riisiä ja lohta.
Torstaista sunnuntaihin oli messut, ja siellä kävin syömässä ravintolaruokaa. Joka päivä. Ja lauantaina käytiin rippijuhlissa ja sielläkin eväät oli mitä sopivimmat mulle. Tosin kaihoisasti vaan kattelin voileipä- ja täytekakkuja, mutta en ottanu. Oli mulla tietty omat eväätkin mukana, nimittäin välipalat. Mut ruoat söin messuillakin ravintolassa. Sattu kyllä tosi hyvin syömisten kanssa, ku kattelin vaan lautaselle salaattia riittävästi ja sit jo harjaantuneella käden ja silmän yhteistoiminnalla pääruokaa kohtuullisesti suunnilleen niitten määrien mukaan, mitä mun ruokaohjelmaan kuuluu. Jälkkärit luonnollisesti jätin muille.
Syödä sain ihan normaalisti ja nälkä siirty jokaisen syömisen jälkeen totutusti eteenpäin.
Tää on oikeestaan se juttu, mitä mä tavottelen. Oppia syömään tavallisia ruokia, mitä nyt tarjolla on, ilman mitään sen kummempaa kyttäystä ja numeron tekoa syömisestä kuitenkin niin, et toi paino pysyy kohtuullisissa lukemissa. Määrät ja laatu pitää olla synkassa. Ja vihreetä riittävästi.
Ilmeisen hyvin mä onnistuin tässä, koska lauantaina kävin vaa'alla, ni taas oli paino pudonnu, nyt 0,7kg viikossa. Täytyy kyllä nyt todeta, et mä oon tyytyväinen. Siis siis siihen, että oon tähän hommaan lähteny.
Keskiviikkona laitoin muuten sellasen paidan päälle, mitä en oo moneen vuoteen käyttäny, ku en oo tykänny siitä, siks ku maha on inhottavan näkösesti pömpöttäny sieltä paidan läpi. Se on ollu liian pieni mulle. Nyt mä sen kuiteski hetken mielijohteesta nykäsin päälle ja aika jännä juttu, mut siitäki mä sain onnistumisen elämyksiä ja hyvää fiilistä, koska enää ei maha ottanu niin isoa roolia sen paidan kanssa. Eli se on pienentyny. Sehän tarkottaa sitä, että projekti etenee suunnitellusti.
Aika paljon uuden ruokatottumuksen opettelu vaatii. Edelleen mä joka päivä mietin suklaata ja muita herkkuja. Aina ku alkaa nälkä tulla. Mut mä oon jo oppinu ajattelemaan tätä asiaa toiselta kantilta. Sillain normaalimmin. Ettei se nosta hirveesti pulssia, eikä pyöritä mieltä, eikä vie yöunia. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa, kai mun on sit vähän annettava periks, että toisinaan oon turhan hätänen. Malttamatonkin. Mut mihin sitä koira karvoistaan pääsee.
Mulla on muutes se mahan täyteenmättämis-lounas tienattu. Aattelin tässä joku päivä, varmaan ens sunnuntaina käydä nautiskelemassa sen. Aijai, on se niin näyttiä. Mieti!
Mä oon tällä viikolla kans tehny. Yhtä ja toista. Viikko on ollut näin jälkikäteen tarkasteltuna hyvä. Oikeestaan tosi hyvä. Yks varmaan merkittävin syy siihen on ollu se, ettei oo kokoajan ollu nälkä. Nimittäin mun ruokavalio riittää tyydyttämään mun ravinnon tarpeen erinomaisesti.
Lisäks mulla on ollut ruoan suhteen poikkeuksellinen viikko. Oon syöny ravintolaruokaa viikon aikana viitenä päivänä. Tiistaina oli myynnin koulutuspäivä joka pidettiin kokoushotellissa. Siellä tietenkin syötiin lounas. Kasvisperunaa ja kalkkunan seläkettä.
Samassa paikassa keskiviikkona oli kans kokous, lounaaksi riisiä ja lohta.
Torstaista sunnuntaihin oli messut, ja siellä kävin syömässä ravintolaruokaa. Joka päivä. Ja lauantaina käytiin rippijuhlissa ja sielläkin eväät oli mitä sopivimmat mulle. Tosin kaihoisasti vaan kattelin voileipä- ja täytekakkuja, mutta en ottanu. Oli mulla tietty omat eväätkin mukana, nimittäin välipalat. Mut ruoat söin messuillakin ravintolassa. Sattu kyllä tosi hyvin syömisten kanssa, ku kattelin vaan lautaselle salaattia riittävästi ja sit jo harjaantuneella käden ja silmän yhteistoiminnalla pääruokaa kohtuullisesti suunnilleen niitten määrien mukaan, mitä mun ruokaohjelmaan kuuluu. Jälkkärit luonnollisesti jätin muille.
Syödä sain ihan normaalisti ja nälkä siirty jokaisen syömisen jälkeen totutusti eteenpäin.
Tää on oikeestaan se juttu, mitä mä tavottelen. Oppia syömään tavallisia ruokia, mitä nyt tarjolla on, ilman mitään sen kummempaa kyttäystä ja numeron tekoa syömisestä kuitenkin niin, et toi paino pysyy kohtuullisissa lukemissa. Määrät ja laatu pitää olla synkassa. Ja vihreetä riittävästi.
Ilmeisen hyvin mä onnistuin tässä, koska lauantaina kävin vaa'alla, ni taas oli paino pudonnu, nyt 0,7kg viikossa. Täytyy kyllä nyt todeta, et mä oon tyytyväinen. Siis siis siihen, että oon tähän hommaan lähteny.
Keskiviikkona laitoin muuten sellasen paidan päälle, mitä en oo moneen vuoteen käyttäny, ku en oo tykänny siitä, siks ku maha on inhottavan näkösesti pömpöttäny sieltä paidan läpi. Se on ollu liian pieni mulle. Nyt mä sen kuiteski hetken mielijohteesta nykäsin päälle ja aika jännä juttu, mut siitäki mä sain onnistumisen elämyksiä ja hyvää fiilistä, koska enää ei maha ottanu niin isoa roolia sen paidan kanssa. Eli se on pienentyny. Sehän tarkottaa sitä, että projekti etenee suunnitellusti.
Aika paljon uuden ruokatottumuksen opettelu vaatii. Edelleen mä joka päivä mietin suklaata ja muita herkkuja. Aina ku alkaa nälkä tulla. Mut mä oon jo oppinu ajattelemaan tätä asiaa toiselta kantilta. Sillain normaalimmin. Ettei se nosta hirveesti pulssia, eikä pyöritä mieltä, eikä vie yöunia. Muutos tapahtuu pikkuhiljaa, kai mun on sit vähän annettava periks, että toisinaan oon turhan hätänen. Malttamatonkin. Mut mihin sitä koira karvoistaan pääsee.
Mulla on muutes se mahan täyteenmättämis-lounas tienattu. Aattelin tässä joku päivä, varmaan ens sunnuntaina käydä nautiskelemassa sen. Aijai, on se niin näyttiä. Mieti!
maanantai 8. huhtikuuta 2013
Fatburn or burnout
Iphone aloittaa äänekkään herättelyn 5.50, tikkana pystyyn ja lasillinen vettä kurkusta alas. Tänäänhän on lenkkipäivä eli rasvanpolttopäivä.
Eilen menin jo ennen kymmentä sänkyyn, täytyyhän nyt saada kunnon yöunet pohjalle, ku aamulla on luvassa niin kova lenkki.
Lenkkikamat päälle ja pihalle. Keli on rapsakka, Sunnuntai-illan lumet on jäätynyt maahan, mutta onneksi lumikerros on niin ohut, että hiekka paistaa alta ja pitoa on juoksemiseen riittävästi.
Laitoin puhelimen Moves-sovelluksen päälle, jotta saan dataa lenkistä.
Lähin lönkyttelemään Tolkkisen tietä Porvooseen päin ajatuksena juosta Haikon lenkki.
Juoksu kulki ihan mukavasti, vaikka kahenkymmenen minuutin jälkeen alko kevyt kramppi vaivaamaan reisien alaosia.
Puolen tunnin kohdalla reisien krampit helpotti hieman, mutta nivuset alkoi kipeytymään.
Ylä-Haikkoon tien haarassa oikotie kovasti houkutteli, mutta en antanu periks vaan jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
aamulla on muutes mukava juosta.
Sitä ehtii ajattelemaan juostessa kaikenlaista. Ja kerkee kattelemaan ympärilleen. Mä heti alkumatkasta aattelin yhdistää tohon lenkkiin mun lintuharrastuksen ja niinpä päätin laskea lenkkipinnat.
Niitä ropisi aikasesta ajankohdasta huolimatta mukavasti.
1. Kesykyyhky
2. Naakka
3. Varis
4. Talitiainen
5. Harakka
6. Hömötiainen
7. Mustarastas
8. Pikkuvarpunen
9. Fasaani
10. Harmaalokki
11. Merilokki
12. Keltasirkku
Lisäks näin ihan tuoreet rusakon, kauriin ja hirven jäljet. Kyllä Suomen luonto ja kevät on vaan hienoa.
Lenkillä tein myös sellasia havaintoja, että lenkkareihin kannattaa satsata. Mä juoksin mun viis vuotta vanhoilla sisäpelikengillä, kun en juoksukenkiä omista vielä, mutta jo ensimmäisen lenkin aikana syntyi investointipäätös.
Sit mä huomasin lenkin loppuvaiheessa sellasen, et mun nännit tuli ihan törkeen kipeeks.
Pika-analyysin jälkeen aattelin et mulla on tisseistä lähteny niin paljon rasvaa, et ne jäätyy, mut sit vähän pitempään asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen et mun manboobsit hyppii juostessa ylösalas ja siten nännit hankautuu paitaa vasten ja kipeytyy. Joutuuko tässä vielä rintsikat ostamaan? En kyl kehtaa myyjälle sanoo ainakaan, et ne tulee mulle. Kyl mä jo mietin sellastakin, et teippais ne. Onks muilla tällasesta kokemuksia? voi laittaa yv:nä
Loppumatkasta August Eklöfintiellä mä sit keräilin voimia, ajatuksena vetästä siitä Velun ohi vähän samaan tapaan kun Usain Bolt vetäsee satasen, ja morjestaa, mut just ku mä tulin siihen suoran päähän ja aattelin rueta spurttaamaan, nii eikö tuo ruojake just lähteny töihin, eikä siis ois nähny sitä. Ihan turhaan siis säästelin.
Lenkki meni kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvin, voimia jäi vähän jäljellekin ja lopputuloksena oli
tunti ja yks minuutti ja 9,2km. Loppusyke oli 120.
Kyllä aamupuuro maistui hyvältä. Ihan tolkuttoman hyvä puuro oli se. Marjojen kanssa vielä, on nauskia alku viikolle ja päivälle.
Eilen menin jo ennen kymmentä sänkyyn, täytyyhän nyt saada kunnon yöunet pohjalle, ku aamulla on luvassa niin kova lenkki.
Lenkkikamat päälle ja pihalle. Keli on rapsakka, Sunnuntai-illan lumet on jäätynyt maahan, mutta onneksi lumikerros on niin ohut, että hiekka paistaa alta ja pitoa on juoksemiseen riittävästi.
Laitoin puhelimen Moves-sovelluksen päälle, jotta saan dataa lenkistä.
Lähin lönkyttelemään Tolkkisen tietä Porvooseen päin ajatuksena juosta Haikon lenkki.
Juoksu kulki ihan mukavasti, vaikka kahenkymmenen minuutin jälkeen alko kevyt kramppi vaivaamaan reisien alaosia.
Puolen tunnin kohdalla reisien krampit helpotti hieman, mutta nivuset alkoi kipeytymään.
Ylä-Haikkoon tien haarassa oikotie kovasti houkutteli, mutta en antanu periks vaan jatkoin alkuperäisen suunnitelman mukaan.
aamulla on muutes mukava juosta.
Sitä ehtii ajattelemaan juostessa kaikenlaista. Ja kerkee kattelemaan ympärilleen. Mä heti alkumatkasta aattelin yhdistää tohon lenkkiin mun lintuharrastuksen ja niinpä päätin laskea lenkkipinnat.
Niitä ropisi aikasesta ajankohdasta huolimatta mukavasti.
1. Kesykyyhky
2. Naakka
3. Varis
4. Talitiainen
5. Harakka
6. Hömötiainen
7. Mustarastas
8. Pikkuvarpunen
9. Fasaani
10. Harmaalokki
11. Merilokki
12. Keltasirkku
Lisäks näin ihan tuoreet rusakon, kauriin ja hirven jäljet. Kyllä Suomen luonto ja kevät on vaan hienoa.
Lenkillä tein myös sellasia havaintoja, että lenkkareihin kannattaa satsata. Mä juoksin mun viis vuotta vanhoilla sisäpelikengillä, kun en juoksukenkiä omista vielä, mutta jo ensimmäisen lenkin aikana syntyi investointipäätös.
Sit mä huomasin lenkin loppuvaiheessa sellasen, et mun nännit tuli ihan törkeen kipeeks.
Pika-analyysin jälkeen aattelin et mulla on tisseistä lähteny niin paljon rasvaa, et ne jäätyy, mut sit vähän pitempään asiaa pohdittuani tulin siihen tulokseen et mun manboobsit hyppii juostessa ylösalas ja siten nännit hankautuu paitaa vasten ja kipeytyy. Joutuuko tässä vielä rintsikat ostamaan? En kyl kehtaa myyjälle sanoo ainakaan, et ne tulee mulle. Kyl mä jo mietin sellastakin, et teippais ne. Onks muilla tällasesta kokemuksia? voi laittaa yv:nä
Loppumatkasta August Eklöfintiellä mä sit keräilin voimia, ajatuksena vetästä siitä Velun ohi vähän samaan tapaan kun Usain Bolt vetäsee satasen, ja morjestaa, mut just ku mä tulin siihen suoran päähän ja aattelin rueta spurttaamaan, nii eikö tuo ruojake just lähteny töihin, eikä siis ois nähny sitä. Ihan turhaan siis säästelin.
Lenkki meni kuitenkin kokonaisuudessaan ihan hyvin, voimia jäi vähän jäljellekin ja lopputuloksena oli
tunti ja yks minuutti ja 9,2km. Loppusyke oli 120.
Kyllä aamupuuro maistui hyvältä. Ihan tolkuttoman hyvä puuro oli se. Marjojen kanssa vielä, on nauskia alku viikolle ja päivälle.
lauantai 6. huhtikuuta 2013
Se toimii sittenkin
Raineri meinas, että se viimeviikkoinen dieetti näkyy vasta myöhemmin ja niinhän siinä sitten kävi.
Kävin nimittäin tänään vaa'alla, jotta saan taas ton viikon välein punnituksen rytmin, ni kas kummaa, kokonainen kilo oli paino tullut alaspäin. 1 kg!!! Jess. Nyt on nimittäin neljä viikkoa ja kolme päivää uraa takana, ja tasan kuus kiloa on paino pudonnut. Nyt on sellanen fiilis, et tää toimii, ja taas jaksaa jatkaa.
Vieläkään muutosta ei ite huomaa, tuntuu, et reppu eessä ei lähe mihinkään, mut kyll se ilmeisesti siitä sulaa.
Aamulla on sit eka lenkki.
Kello kuudelta soimaan, lasillinen vettä naamaan ja sit hölköttelemään.
Kerron huomenna, miten se meni.
Kävin nimittäin tänään vaa'alla, jotta saan taas ton viikon välein punnituksen rytmin, ni kas kummaa, kokonainen kilo oli paino tullut alaspäin. 1 kg!!! Jess. Nyt on nimittäin neljä viikkoa ja kolme päivää uraa takana, ja tasan kuus kiloa on paino pudonnut. Nyt on sellanen fiilis, et tää toimii, ja taas jaksaa jatkaa.
Vieläkään muutosta ei ite huomaa, tuntuu, et reppu eessä ei lähe mihinkään, mut kyll se ilmeisesti siitä sulaa.
Aamulla on sit eka lenkki.
Kello kuudelta soimaan, lasillinen vettä naamaan ja sit hölköttelemään.
Kerron huomenna, miten se meni.
perjantai 5. huhtikuuta 2013
Paluu arkirutiineihin ja puhetta siitä, mistä ylitarjontaa
Taas tuntuu hyvältä. Mieli menee välillä kovin kuoppaseks, jännä hommeli sinänsä. Viimeviikon ruokamurheet on kuin poispyyhitty. Sen verran ainakin siitä kitumisesta oli hyötyä, että eilen ja tänään mun dieettiruokavalio on tuntunut yltäkylläiseltä. Maha tulee täyteen, ruoka maistuu hyvältä, ja nälkäkin muistuttelee olemassaolostaan vasta just ennen seuraavaa eväshetkeä.
Musta taas tuntuu siltä, että oon tehnyt oikeen päätöksen tähän projektiin ryhtyessäni.
Näin jälkikäteen ajatellen sellasesta herkuista pidättäytymisestä saa jotain sairaita kiksejä, sellasta hyvää oloa siitä, ettei lähteny lipsumaan, vaikka mieli siihen suuntaan miestä vei.
Mä tiedän varsin hyvin itteni tuntien, et jos lähtisin lipsumaan vähän, ni ensinnäkin tulis hirvee morkkis, sitä pitäis itteensä vielä luuserimpana, kun nyt ja seuraavan kerran lipsuminen ois entistä helpompaa.
Mä siis seison päätökseni takana järkähtämättä kuin kallio, vaikka natkutankin välillä siitä.
Nyt on tasan neljä viikkoa projektia takanapäin. Tähän ryhtyessäni sanoin rainerille, et mulle varmaan vaikeinta tulee olemaan ton syömisen kanssa. Sillon tarkotin sitä, että kuinka pystyn pitämään ruokavälit riittävän tiuhana, eli 2-3 tuntia. No, se ei oo osoittautunut ongelmalliseks, vaan se, et miten selviää nälän kanssa. Neljässä viikossa on kuitenkin tapahtunut paljon, ja mä luulen, et vatsalaukkukin on pienentynyt sen verran, et se on oppinu elämään vähemmän kanssa ja hyvä niin.
Eilen oli taas reenit rainerin kanssa. On seki vaan kumma homma, et ittensä rääkkämisestä voi alkaa tykkäämään. Raineri sai niistettyä taas kerran kaiken rähinähengen pois, alkulämmittelyn aikana kitisin sille viimeviikosta, mut reenin aikana ei paljon sanoja riittäny jaettavaks asti. Silti mä tykkäsin, ainakin vähän.
Se muutes anto taas tosi kivaa palautetta. Sano, et ei oo ennen nähnyt noin rajua kehitystä niin lyhyessä ajassa. Tää on ristiriidassa oman fiiliksen kanssa, mut tuntu silti hyvältä. Jokainen ihminen tarvii palautetta ja kun se on positiivista, se tuntuu hyvältä ja kun se taas on negatiivista, mutta aiheesta, ni se antaa mahdollisuuden kehittyä. Pätee muutes muillakin elämän osa-alueilla. Ja sit se sano sitä, että tosi kiva valmentaa, ku näkee et kaveri vetää täysiä. Sen se tietää siitä, että mulla ei sarjojen välissä oo mitään puhuttavaa, se joka kerta tarkistaa, et oonks mä hengissä, ja muistuttaa hengityksen tärkeydestä.
Ku on sillä kuulemma sellasiaki kavereita valmennettavana, jotka heti sarjan jälkeen alkaa kertoo viimeviikon tapahtumista, nii ku mitään ei ois tapahtunukkaan, ni arvata voi, ettei olla käytykään siellä tajunnan reuna-alueilla.
mulla on muutes jokaisen sarjan jälkeen hetkellinen käsittämättömän paha olo, sellanen et jos jaksais, ni vetäisin lättyyn sitä raineria. Kestää muutaman sekunnin, mut sit se yhessä vilauksessa menee ohi. Se on varmaan sitä agree just, mitä tarvitaan, et saa sarjan viimeset toistot läpi, ne nimittäin joka kerta menee vaan ihan just ja just.
Mut sit taas tuli kans kylmää vettä niskaan:
Ekaa kertaa sain vatsalihassarjat 4X15 täysin puhtaasti läpi ilman mitään pakkotoistoa tai kikkailua, tosin just ja just, mut meni kuitenkin, ku kuukausi sitten meni 1X15 ja 1X10, mä kerkesin jo aattelemaan, et jes, nyt tää homma helpottuu, ni raineri heti siihen, et nostetaan toistomääriä. Eli ens kerrasta eteenpäin 4X20. Eiks sitä ikinä oo valmis???
Ja toisekseen, nyt alkaa sit aerobinen reeni, ku maanantai-illan lätkä jäi pois.
Aiemmin puhuttiin, et se ois puolen tunnin hölkkälenkki ennen aamupalaa. Nyt raineri oli sit muuttanu mieltään ja sano et se onkin tunnin lenkki. Sellasella tahdilla, ettei syke nouse yli 150.
Sano, ettei mua pidä liian helpolla päästää. Oli kattokaas aluks vähä katellu mun asennetta tähän, eikä heti tietenkään halunnu tappaa motivaatiota, mut nyttemmin ku on nähny, et mä otan tosissaan tän touhun, ni laittaa sit painetta kattilaan. Ja minä pöljä juoksen. Omituinen on ihmismieli, ainakin sellasen, joka alkaa fitness-hommiin.
Illalla on muutes kiekkoa, pitkästä aikaan, se se vasta on jotain ja sit onkin viikonloppu lepoa, mitä nyt lauantaina reenit, mut ainakin sen jälkeen.
Musta taas tuntuu siltä, että oon tehnyt oikeen päätöksen tähän projektiin ryhtyessäni.
Näin jälkikäteen ajatellen sellasesta herkuista pidättäytymisestä saa jotain sairaita kiksejä, sellasta hyvää oloa siitä, ettei lähteny lipsumaan, vaikka mieli siihen suuntaan miestä vei.
Mä tiedän varsin hyvin itteni tuntien, et jos lähtisin lipsumaan vähän, ni ensinnäkin tulis hirvee morkkis, sitä pitäis itteensä vielä luuserimpana, kun nyt ja seuraavan kerran lipsuminen ois entistä helpompaa.
Mä siis seison päätökseni takana järkähtämättä kuin kallio, vaikka natkutankin välillä siitä.
Nyt on tasan neljä viikkoa projektia takanapäin. Tähän ryhtyessäni sanoin rainerille, et mulle varmaan vaikeinta tulee olemaan ton syömisen kanssa. Sillon tarkotin sitä, että kuinka pystyn pitämään ruokavälit riittävän tiuhana, eli 2-3 tuntia. No, se ei oo osoittautunut ongelmalliseks, vaan se, et miten selviää nälän kanssa. Neljässä viikossa on kuitenkin tapahtunut paljon, ja mä luulen, et vatsalaukkukin on pienentynyt sen verran, et se on oppinu elämään vähemmän kanssa ja hyvä niin.
Eilen oli taas reenit rainerin kanssa. On seki vaan kumma homma, et ittensä rääkkämisestä voi alkaa tykkäämään. Raineri sai niistettyä taas kerran kaiken rähinähengen pois, alkulämmittelyn aikana kitisin sille viimeviikosta, mut reenin aikana ei paljon sanoja riittäny jaettavaks asti. Silti mä tykkäsin, ainakin vähän.
Se muutes anto taas tosi kivaa palautetta. Sano, et ei oo ennen nähnyt noin rajua kehitystä niin lyhyessä ajassa. Tää on ristiriidassa oman fiiliksen kanssa, mut tuntu silti hyvältä. Jokainen ihminen tarvii palautetta ja kun se on positiivista, se tuntuu hyvältä ja kun se taas on negatiivista, mutta aiheesta, ni se antaa mahdollisuuden kehittyä. Pätee muutes muillakin elämän osa-alueilla. Ja sit se sano sitä, että tosi kiva valmentaa, ku näkee et kaveri vetää täysiä. Sen se tietää siitä, että mulla ei sarjojen välissä oo mitään puhuttavaa, se joka kerta tarkistaa, et oonks mä hengissä, ja muistuttaa hengityksen tärkeydestä.
Ku on sillä kuulemma sellasiaki kavereita valmennettavana, jotka heti sarjan jälkeen alkaa kertoo viimeviikon tapahtumista, nii ku mitään ei ois tapahtunukkaan, ni arvata voi, ettei olla käytykään siellä tajunnan reuna-alueilla.
mulla on muutes jokaisen sarjan jälkeen hetkellinen käsittämättömän paha olo, sellanen et jos jaksais, ni vetäisin lättyyn sitä raineria. Kestää muutaman sekunnin, mut sit se yhessä vilauksessa menee ohi. Se on varmaan sitä agree just, mitä tarvitaan, et saa sarjan viimeset toistot läpi, ne nimittäin joka kerta menee vaan ihan just ja just.
Mut sit taas tuli kans kylmää vettä niskaan:
Ekaa kertaa sain vatsalihassarjat 4X15 täysin puhtaasti läpi ilman mitään pakkotoistoa tai kikkailua, tosin just ja just, mut meni kuitenkin, ku kuukausi sitten meni 1X15 ja 1X10, mä kerkesin jo aattelemaan, et jes, nyt tää homma helpottuu, ni raineri heti siihen, et nostetaan toistomääriä. Eli ens kerrasta eteenpäin 4X20. Eiks sitä ikinä oo valmis???
Ja toisekseen, nyt alkaa sit aerobinen reeni, ku maanantai-illan lätkä jäi pois.
Aiemmin puhuttiin, et se ois puolen tunnin hölkkälenkki ennen aamupalaa. Nyt raineri oli sit muuttanu mieltään ja sano et se onkin tunnin lenkki. Sellasella tahdilla, ettei syke nouse yli 150.
Sano, ettei mua pidä liian helpolla päästää. Oli kattokaas aluks vähä katellu mun asennetta tähän, eikä heti tietenkään halunnu tappaa motivaatiota, mut nyttemmin ku on nähny, et mä otan tosissaan tän touhun, ni laittaa sit painetta kattilaan. Ja minä pöljä juoksen. Omituinen on ihmismieli, ainakin sellasen, joka alkaa fitness-hommiin.
Illalla on muutes kiekkoa, pitkästä aikaan, se se vasta on jotain ja sit onkin viikonloppu lepoa, mitä nyt lauantaina reenit, mut ainakin sen jälkeen.
keskiviikko 3. huhtikuuta 2013
Kitumisen välipalkinto
Reissu päättyi, niin kuin kaikki hyvä aikanaan.
Mä tietenkin innoissani vaa'alle aamulla, että katotaan, mitä tuo yletön itsensä rääkkääminen vähillä eväillä on saanut aikaan.
Pettymyksekseni paino oli puolessatoista viikossa pudonnu VAAN -0,6kg.
Jotenki tuntuu turhalta kitua vähillä eväillä, ku ei siitä tunnu olevan erityistä hyötyä. Mä vertaan aikaisempiin ruokatottumuksiin, jolloin oon aina syöny, mitä oon halunnu, ja mikä on hyvää ollu, eikä toi paino kuiteskaan oo ihan lapasesta vuosien varrella lähtenyt, ni miten nyt sit, ku mennään reippaasti miinuskaloreilla, ei paino ton enempää putoo? mä en käsitä.
Miks sellaset ihmiset, monesti esim maatiloilla, jotka vetää isot määrät kotiruokaa, hakee rasvaisen ja niin ihanan makuisen maidon suoraan navetasta, laittaa leivän päällä pelkkää voita ja muutenkin syö hyvin, on normaalin kokosia?
Miks nykyään valtaosa ihmisistä on ylipainoisia?
Me käytiin reissussa sellasessa vesipuistossa, missä oli hyvä tehdä empiiristä tutkimusta, ni mun havainto oli sellanen, että suurin osa ihmisistä oli ylipainosia. MIKSI?
Tää on siis mun mielestä ainakin länsimaisen globaalin maailman ongelma. Mut sit esim Aasian maissa ylipaino ei oo samanlainen ongelma.
Joku nykyihmisten ruokavaliossa ja elintavoissa on pielessä.
Jos katotaan vaikka villieläimiä, ni niillä ei ikinä, huom, IKINÄ oo ylipainoa. Mä en ainakaan oo nähny ikinä sellasta oravaa, joka ois nii läski, ettei pääse puuhun kiipeemään hakemaan vaikka tammenterhoa, jos sillä vaikka tekis sellasta mieli.
Mut oon kuiteski nähny lukemattomia sellasia ihmisiä, jotka on niin isoja, ettei ne mahu ihmisille tarkoitettuun vesiliukumäkeen, koska ne vaan on niin lihavia. On tietty sellasia sairauksiakin olemassa, et ihmisestä tulee lihava, eikä se oikeen maha sille mitään, mut mun mielestä tässä ei oo siitä kysymys.
Mulla ei oo mikään laihuuden ihannointi mielessä, ja jokainen saa painaa just niin paljon ku tykkää, ja olla ihan niin iso ku haluaa, mut monesti se vaan jossain vaiheessa alkaa olla ongelma.
Vanhemmiten siihen, siis ylipainoon liittyy kaikki nivel- ja muut sairaudet ja krempat, taitaa ne sydän- ja verisuonisairaudetki liittyä siihen ja ainaki vielä se kakkostyypin diabetes. Lisäksi ylimääräiset kilot on kantajalleen monesti häiriöks. Kenkien solmiminen on työlästä, ynnä muuta arkea hidastavaa ja häiritsevää juttua siihen liittyy. Ja mä luulen et se vaikuttaa myös itsetuntoon ja henkiseen hyvään oloon, ainaki mulla.
Mut takas tähän mun rojektiin. Mulla on nyt reipas kolme viikkoa takana tätä hommaa, ja tasan 5 kg paino on pudonnu. Vyötäröstä on lähteny 8 cm, ja itestä tuntuu, että ihan älyttömän työlästä hommaa, eikä tää etene, niin ku pitäis, mut tällä mennään sittenkin.
Upi Kyl sano mulle et oon ihan liian kärsimätön, mutta en kyl ite tunnista sellasta ittestäni alkuunkaan :)
Mä en usko siihen, et ainut keino pysyä normaalikokoisena, tai laihtua, on syödä niin ravintoköyhää ruokaa, että on koko ajan nälkä. Tän mä vielä mun projektin aikana meinaan selvittää.
Tän rojektin ykkösvaihe kestää kolme kuukautta, jonka mä meinaan vetää pilkulleen rainerin ohjeiden mukaan, en oo lipsunu yhtään, en ruokavaliossa, enkä reeniohjelmassa, enkä lipsu, mut kolme kuukautta kun on kulunut, muuttuu ääni kellossa.
Tein nimittäin tänään hankesopimuksen mun uuden ruokaterapeutin kanssa.
Mä otan uuden ruokaohjelman käyttöön tän rojektin päätyttyä, eli Toukokuun lopussa.
Mä sitoudun kolmen kuukauden ajaksi uuden ravintoterapeutin (nimi julkaistaan myöhemmin) ruokavalioon, ja katotaan, miten sen kanssa sit käy.
Mut se on vasta sitten tulevaisuudessa. Nyt mennään tällä, ja ainakin se on parempaa, et aamulla sai vetästä puuron naamariin, se pitää nälkää ihan hyvin.
Mä myönnän kyllä sen, että oon vähän takakiree, mut kokeile ite. Ei ihmistä oo tehty nälässä elämään.
Mä tietenkin innoissani vaa'alle aamulla, että katotaan, mitä tuo yletön itsensä rääkkääminen vähillä eväillä on saanut aikaan.
Pettymyksekseni paino oli puolessatoista viikossa pudonnu VAAN -0,6kg.
Jotenki tuntuu turhalta kitua vähillä eväillä, ku ei siitä tunnu olevan erityistä hyötyä. Mä vertaan aikaisempiin ruokatottumuksiin, jolloin oon aina syöny, mitä oon halunnu, ja mikä on hyvää ollu, eikä toi paino kuiteskaan oo ihan lapasesta vuosien varrella lähtenyt, ni miten nyt sit, ku mennään reippaasti miinuskaloreilla, ei paino ton enempää putoo? mä en käsitä.
Miks sellaset ihmiset, monesti esim maatiloilla, jotka vetää isot määrät kotiruokaa, hakee rasvaisen ja niin ihanan makuisen maidon suoraan navetasta, laittaa leivän päällä pelkkää voita ja muutenkin syö hyvin, on normaalin kokosia?
Miks nykyään valtaosa ihmisistä on ylipainoisia?
Me käytiin reissussa sellasessa vesipuistossa, missä oli hyvä tehdä empiiristä tutkimusta, ni mun havainto oli sellanen, että suurin osa ihmisistä oli ylipainosia. MIKSI?
Tää on siis mun mielestä ainakin länsimaisen globaalin maailman ongelma. Mut sit esim Aasian maissa ylipaino ei oo samanlainen ongelma.
Joku nykyihmisten ruokavaliossa ja elintavoissa on pielessä.
Jos katotaan vaikka villieläimiä, ni niillä ei ikinä, huom, IKINÄ oo ylipainoa. Mä en ainakaan oo nähny ikinä sellasta oravaa, joka ois nii läski, ettei pääse puuhun kiipeemään hakemaan vaikka tammenterhoa, jos sillä vaikka tekis sellasta mieli.
Mut oon kuiteski nähny lukemattomia sellasia ihmisiä, jotka on niin isoja, ettei ne mahu ihmisille tarkoitettuun vesiliukumäkeen, koska ne vaan on niin lihavia. On tietty sellasia sairauksiakin olemassa, et ihmisestä tulee lihava, eikä se oikeen maha sille mitään, mut mun mielestä tässä ei oo siitä kysymys.
Mulla ei oo mikään laihuuden ihannointi mielessä, ja jokainen saa painaa just niin paljon ku tykkää, ja olla ihan niin iso ku haluaa, mut monesti se vaan jossain vaiheessa alkaa olla ongelma.
Vanhemmiten siihen, siis ylipainoon liittyy kaikki nivel- ja muut sairaudet ja krempat, taitaa ne sydän- ja verisuonisairaudetki liittyä siihen ja ainaki vielä se kakkostyypin diabetes. Lisäksi ylimääräiset kilot on kantajalleen monesti häiriöks. Kenkien solmiminen on työlästä, ynnä muuta arkea hidastavaa ja häiritsevää juttua siihen liittyy. Ja mä luulen et se vaikuttaa myös itsetuntoon ja henkiseen hyvään oloon, ainaki mulla.
Mut takas tähän mun rojektiin. Mulla on nyt reipas kolme viikkoa takana tätä hommaa, ja tasan 5 kg paino on pudonnu. Vyötäröstä on lähteny 8 cm, ja itestä tuntuu, että ihan älyttömän työlästä hommaa, eikä tää etene, niin ku pitäis, mut tällä mennään sittenkin.
Upi Kyl sano mulle et oon ihan liian kärsimätön, mutta en kyl ite tunnista sellasta ittestäni alkuunkaan :)
Mä en usko siihen, et ainut keino pysyä normaalikokoisena, tai laihtua, on syödä niin ravintoköyhää ruokaa, että on koko ajan nälkä. Tän mä vielä mun projektin aikana meinaan selvittää.
Tän rojektin ykkösvaihe kestää kolme kuukautta, jonka mä meinaan vetää pilkulleen rainerin ohjeiden mukaan, en oo lipsunu yhtään, en ruokavaliossa, enkä reeniohjelmassa, enkä lipsu, mut kolme kuukautta kun on kulunut, muuttuu ääni kellossa.
Tein nimittäin tänään hankesopimuksen mun uuden ruokaterapeutin kanssa.
Mä otan uuden ruokaohjelman käyttöön tän rojektin päätyttyä, eli Toukokuun lopussa.
Mä sitoudun kolmen kuukauden ajaksi uuden ravintoterapeutin (nimi julkaistaan myöhemmin) ruokavalioon, ja katotaan, miten sen kanssa sit käy.
Mut se on vasta sitten tulevaisuudessa. Nyt mennään tällä, ja ainakin se on parempaa, et aamulla sai vetästä puuron naamariin, se pitää nälkää ihan hyvin.
Mä myönnän kyllä sen, että oon vähän takakiree, mut kokeile ite. Ei ihmistä oo tehty nälässä elämään.
lauantai 30. maaliskuuta 2013
Piiri pieni pyörii
Eipä oo aikaisemmin sitäkään tullu koettua, että ruoka pyörittää mieltä, ja valtaa alaa ajatuksissa normaalia enemmän. Nytpä on.
Valitin rainerille viime viikolla ennen reissuun lähtöä laihoista tuloksista viikon ajalta, joka oli siis -0,6 kg, ni raineri teki reissuun sit sellasen ruokaohjelman, oksat pois koskisen joulukuusesta, tarkoituksena "vähän ravistella kroppaa" josko se siitä taas innostuis luopumaan omastaan.
Ekan viikon kova startti -3,6kg johtui ilmeisesti ylimääräisten nesteiden lähdöstä, ja sen jälkeen on sitte vaan sitä ihraa vähentyny. Ja vaikka mä tiesin tän, ni silti se oli hienoinen pettymys. Katos ku tulokset pitäis näkyä ja tuntua heti. Nyt. Mut ei se niin vaan mee. Sitä ku on vuosikaudet ruoan suhteen eletty ilossa herkullisesti, ni tuskan kanssa se sit pitää poistua, ainakin jos tällaseen rumbaan lähtee.
Multa jäi reissuun hiilarit lähes kaikki pois, riisin tilalla mutustetaan jäniksen ruokaa, ja maito kans jäi pois, ni ei siitä jää jäljelle ku vähän pahaa mieltä.
Aamupalallakaan ku ei oo puuroa, ni muutaman munan ja leikkeleen jälkeen kerran ku pierasee, ni on maha taas tyhjänä.
Ja ennen aamupalaa oon käyny vetää joka aamu yhtä lukuunottamatta läskin polttolenkin, puoltuntia.
Aika jännä huomata, miten yht äkkiä silmät aukee kaiken maailman houkutuksille. Sitä kaupassa näkee notkuvia herkkuhyllyjä, kahviloita täynnä suussa sulavia leivonnaisia on joka kulmassa ja avonaisista ikkunoista leijuu koko ajan lihapatojen ja vasta paistettujen pullien tuoksua.
Vaikeeta on.
Välillä oikeen pysähtyy miettimään, et onks tässä mitään järkeä ja joka kerta päätyy samaan lopputulokseen. Ei oo.
Mut jotenkin sitä on niin luupää, ettei ymmärrä luovuttaa, painaa vaan menemään, ja uskottelee itelleen, et hyvä tästä tulee.
Mä oon sellastakin miettiny, et miks kaikki sellanen ruoka, mistä tulee kylläseks, ja maistuu hyvältä, sisältää niin paljon kaloreita???
Onks olemassa sellasta mahan täytettä, joka ois sikahyvää, täyttäis vatsan, siirtäis nälkää, edes tunnilla, eikä sisältäs ku muutamia kaloreita? Ei varmaan.
Eli tällä mennään. Toi syöminen on kyl sellasta hetken hurmaa. Sitä ku on kauhee nälkä, ni haaveilee kaikesta mättöruoasta, mut sit ku on vetässy esim lounaan, täällä reissussa 300g salaattia ja 150g kanaa, on taas hetken tyytyväinen ja aattelee, et onneks en langennu, meneehän se näinkin .
Mä tällä hetkellä kuivistelen mun ruokavalion kanssa, raittiit holistit ymmärtää ainakin, mistä on kyse. Se on siis sitä, et mä seison hampaat irvessä tän ruokavalion takana. Kotona ei ollu tällasta. Ihan eri juttu päivä polkasta käyntiin lautasellisella puuroa ja lasillisella maitoa, ja sit syödä kunnon ruokaa, vaikkakin maltillisempia määriä, ku kitkutella jollain ituhippien vegaanieväillä.
Johan mä odotan, et pääsen kotiin kunnon eväisiin käsiks, ja tietty samalla vaa'alle tarkistamaan, et onks tästä kitumisesta ollu mitään hyötyä.
Jos vielä mietit fitnekseksi ryhtymistä, ni tämän hetken fiilisten valossa neuvoni on tämä: jatka miettimistä.
Mä oon kuullu sellasen väitteen, että anarkia on kuuden lounaan päässä. Tarkottaa siis sitä, että normaali kunnon kansalainen, tavallinen tossun kuluttaja, on valmis lain vastaiseen toimintaan siinä vaiheessa, ku siltä on jääny kuus ruokaa välistä. Eli sille on tullu kauhee nälkä. Mä ymmärrän hirveen hyvin tän. Tekis mieli särkeä jotain.
Tää on nimittäin ihan uus juttu mulle, mut nyt jo kovin tuttu. Aikasemmin, ennen ku mä aloin tän hömpötyksen, ni nälän ensimmäisten henkäysten kuiskutellessa korviin tai kehoon tai mihin se nälkä nyt kuiskutteleekin, ennen ku se alkaa kiljumaan, ni oon menny syömään. Mahan täyteen. Siis sillain oikeen juntannu, nii että tuntuu. Ihan lempisatsi oli Lehtimäen grilli, 250g hampurilainen ja puol litraa maitoo. Se ätkähtää jäseniin, ku kymppikilonen leka sian otsaan. Ja sit sitä röyhtäilee ähkyssä lopun iltaa. Ei se sekään hyvä oo. Pitkässä juoksussa.
Nyt ku mä yritän opettaa mun vatsalaukkua uusille tavoille, ni se ei tykkää yhtään. Mut kai seki pienenee ajan kanssa, et oppii pärjäämään vähemmän määrän kanssa. Toivottavasti.
Mä oon muutamaan kertaan miettiny sitäki, ku raineri sano mulle, et viis kiloo ku on pudonnu, ni voin käydä syömässä mahan täyteen. Oon miettiny, et Mikonkadun Santa Fe, black peter's steak valkosipuliperunoilla ja tulisella kastikkeella. On nimittäin niin murakka pihvi, et sitä leikkais vaikka, no, en ny keksi mitään nasakkaa, mutta voi veljet sitä riemun ja ilon päivää. Mediumina vielä, voi että. Mulla ihan kuohaa pitää pyyhkiä suupielistä.
Näillä mietteillä laitan sängyn selkään ja mahan viereen ja alan kiskomaan unta kuulaan.
Onpa mahtavuutta ja energistä, oikein itekki tulee hyvälle tuulelle :/
Valitin rainerille viime viikolla ennen reissuun lähtöä laihoista tuloksista viikon ajalta, joka oli siis -0,6 kg, ni raineri teki reissuun sit sellasen ruokaohjelman, oksat pois koskisen joulukuusesta, tarkoituksena "vähän ravistella kroppaa" josko se siitä taas innostuis luopumaan omastaan.
Ekan viikon kova startti -3,6kg johtui ilmeisesti ylimääräisten nesteiden lähdöstä, ja sen jälkeen on sitte vaan sitä ihraa vähentyny. Ja vaikka mä tiesin tän, ni silti se oli hienoinen pettymys. Katos ku tulokset pitäis näkyä ja tuntua heti. Nyt. Mut ei se niin vaan mee. Sitä ku on vuosikaudet ruoan suhteen eletty ilossa herkullisesti, ni tuskan kanssa se sit pitää poistua, ainakin jos tällaseen rumbaan lähtee.
Multa jäi reissuun hiilarit lähes kaikki pois, riisin tilalla mutustetaan jäniksen ruokaa, ja maito kans jäi pois, ni ei siitä jää jäljelle ku vähän pahaa mieltä.
Aamupalallakaan ku ei oo puuroa, ni muutaman munan ja leikkeleen jälkeen kerran ku pierasee, ni on maha taas tyhjänä.
Ja ennen aamupalaa oon käyny vetää joka aamu yhtä lukuunottamatta läskin polttolenkin, puoltuntia.
Aika jännä huomata, miten yht äkkiä silmät aukee kaiken maailman houkutuksille. Sitä kaupassa näkee notkuvia herkkuhyllyjä, kahviloita täynnä suussa sulavia leivonnaisia on joka kulmassa ja avonaisista ikkunoista leijuu koko ajan lihapatojen ja vasta paistettujen pullien tuoksua.
Vaikeeta on.
Välillä oikeen pysähtyy miettimään, et onks tässä mitään järkeä ja joka kerta päätyy samaan lopputulokseen. Ei oo.
Mut jotenkin sitä on niin luupää, ettei ymmärrä luovuttaa, painaa vaan menemään, ja uskottelee itelleen, et hyvä tästä tulee.
Mä oon sellastakin miettiny, et miks kaikki sellanen ruoka, mistä tulee kylläseks, ja maistuu hyvältä, sisältää niin paljon kaloreita???
Onks olemassa sellasta mahan täytettä, joka ois sikahyvää, täyttäis vatsan, siirtäis nälkää, edes tunnilla, eikä sisältäs ku muutamia kaloreita? Ei varmaan.
Eli tällä mennään. Toi syöminen on kyl sellasta hetken hurmaa. Sitä ku on kauhee nälkä, ni haaveilee kaikesta mättöruoasta, mut sit ku on vetässy esim lounaan, täällä reissussa 300g salaattia ja 150g kanaa, on taas hetken tyytyväinen ja aattelee, et onneks en langennu, meneehän se näinkin .
Mä tällä hetkellä kuivistelen mun ruokavalion kanssa, raittiit holistit ymmärtää ainakin, mistä on kyse. Se on siis sitä, et mä seison hampaat irvessä tän ruokavalion takana. Kotona ei ollu tällasta. Ihan eri juttu päivä polkasta käyntiin lautasellisella puuroa ja lasillisella maitoa, ja sit syödä kunnon ruokaa, vaikkakin maltillisempia määriä, ku kitkutella jollain ituhippien vegaanieväillä.
Johan mä odotan, et pääsen kotiin kunnon eväisiin käsiks, ja tietty samalla vaa'alle tarkistamaan, et onks tästä kitumisesta ollu mitään hyötyä.
Jos vielä mietit fitnekseksi ryhtymistä, ni tämän hetken fiilisten valossa neuvoni on tämä: jatka miettimistä.
Mä oon kuullu sellasen väitteen, että anarkia on kuuden lounaan päässä. Tarkottaa siis sitä, että normaali kunnon kansalainen, tavallinen tossun kuluttaja, on valmis lain vastaiseen toimintaan siinä vaiheessa, ku siltä on jääny kuus ruokaa välistä. Eli sille on tullu kauhee nälkä. Mä ymmärrän hirveen hyvin tän. Tekis mieli särkeä jotain.
Tää on nimittäin ihan uus juttu mulle, mut nyt jo kovin tuttu. Aikasemmin, ennen ku mä aloin tän hömpötyksen, ni nälän ensimmäisten henkäysten kuiskutellessa korviin tai kehoon tai mihin se nälkä nyt kuiskutteleekin, ennen ku se alkaa kiljumaan, ni oon menny syömään. Mahan täyteen. Siis sillain oikeen juntannu, nii että tuntuu. Ihan lempisatsi oli Lehtimäen grilli, 250g hampurilainen ja puol litraa maitoo. Se ätkähtää jäseniin, ku kymppikilonen leka sian otsaan. Ja sit sitä röyhtäilee ähkyssä lopun iltaa. Ei se sekään hyvä oo. Pitkässä juoksussa.
Nyt ku mä yritän opettaa mun vatsalaukkua uusille tavoille, ni se ei tykkää yhtään. Mut kai seki pienenee ajan kanssa, et oppii pärjäämään vähemmän määrän kanssa. Toivottavasti.
Mä oon muutamaan kertaan miettiny sitäki, ku raineri sano mulle, et viis kiloo ku on pudonnu, ni voin käydä syömässä mahan täyteen. Oon miettiny, et Mikonkadun Santa Fe, black peter's steak valkosipuliperunoilla ja tulisella kastikkeella. On nimittäin niin murakka pihvi, et sitä leikkais vaikka, no, en ny keksi mitään nasakkaa, mutta voi veljet sitä riemun ja ilon päivää. Mediumina vielä, voi että. Mulla ihan kuohaa pitää pyyhkiä suupielistä.
Näillä mietteillä laitan sängyn selkään ja mahan viereen ja alan kiskomaan unta kuulaan.
Onpa mahtavuutta ja energistä, oikein itekki tulee hyvälle tuulelle :/
maanantai 25. maaliskuuta 2013
Otsikon keksimisen vaikeus ja muita kotkotuksia
Lyhyen mutta ansiokkaan kirjoitusurani aikana oon törmänny erilaisiin haasteisiin.
Yks niistä on otsikon laatiminen.
Mulla on joku ajatus, mistä mä alan kirjottaa, yleensä ku mä istun pöntöllä. Monesti on käyny niin, kun rupee kirjotamaan, ni siitä alkuperäisesta ajatuksesta ei synnykkään ku muutama rivi, mut päähän pulpahtaa uusia ajatuksia ja sit mä kirjotan niistä. Ja saattaa olla että kirjotuksen lopussa ollaan jo tosi kaukana alkuperäisestä aiheesta. Tämä ois varmasti vakavampaa siinä tapauksessa, että jos mä tekisin tätä työkseni, oisin toimittaja tai kirjailija, mutta kun oon peltiseppä, niin tämäkin varmasti suodaan mulle.
Peltisepille nimittäin suodaan paljon. Työsuhde-etuna saa fyysisen yleiskunnon ja voimaharjoitukset työmaalla.
Sepät on kovia jätkiä. Päivät pitkät keikutaan katolla vinoilla pinnoilla, koko ajan kroppa jännityksessä ja epäergonomisissa työasennoissa.
Tavan jantterin koko energia menee katolla pysymiseen, mutta sepän täytyy tehdä hommia tiukalla aikataululla 8 tuntia päivässä. Sellasen työpäivän jälkeen ei tarvii salille mennä. Mulla kun aktiivinen katolla liikkuminen loppui, alkoi vääjämätön kehon rapistuminen.
Vieläkin mä käyn kerran pari vuodessa päivän katolla töissä, ni siinä käy sama ilmiö ku salilla. Jos sellanen työpäivä ois reeni, ni vois hyvällä syyllä sanoa, et reeni meni perille. Seuraavana aamuna sängystä nouseminen tuottaa kohtuutonta vaivaa ja kipua.
Mutta koska mun työt on menny sellaseks, että raskainta mitä pitää kantaa, on vastuu, ni sillä ei paljoo läskiä polteta. Lisäks ku pääasiassa istuu toimistossa ja autossa, ei luonnollista liikuntaa ja fyysistä rasitusta tuu nimeksikään.
Mä oon todennu sen, et nykyajan elämä on paljon muuttunu siitä, millon ihmiset on saanu hyötyliikunnasta tarvittavan rasituksen, ettei ihan rapistu. Sen takia nykyään on erillaisia keinotekosia rasituspaikkoja, kuten punttisaleja. Siis sen muutoksen takia. Entisen ja nykyisen välillä.
Taitaa olla turhan ideologinen ajatus saada hyötyliikunnasta kaiken tarvitsemansa rasituksen. Mut sekin on mahdollista. Yks mun kaveri, joka ei oo siis fitness, tekee just sillain. Sillä on pikku (tästä tulee varmaan sanomista) palsta, mistä käydään kaatamassa polttopuut, sit ne kelkotaan pihalle, jossa sit halon hakkuuta ja polttopuuta taloon. Tää on oiva keino kans, mut kaikille ei tällanenkaan sovi tai ei oo mahiksia, siks onki tärkeetä löytää just itelle sopiva juttu. Mä oon löytäny itelle sopivan jutun. Just mun luonteelle sopivan, ku on selkee ohjelma, minkä rykii läpi, eikä aikaakaan mee ku muutama tunti viikossa.
Paitsi tietty ton syömisen kanssa, mut se onkin sellanen elämäntapamuutos, jonka mä haluan ainakin jossain muodossa säilyttää tulevaisuudessakin.
Mä aattelen et mieli ja keho on sellanen kokonaisuus, että molemmat vaikuttaa toisiin. Siis siten, että jos sä voit henkisesti huonosti, kremppaa sulla kroppakin ja toisinpäin. Eli siis molemmista osa-alueista kannattaa pitää huolta. Mä oon jonkin aikaa tehny sellasta retkee mielen syövereihin, ja opetellu tuntemaan itteeni, historiaani ja kaikkee, mitä matkan varrella on tapahtunut. Se on ollu hyvä reissu, ja varmaan jatkuu lopun elämääni. Nyt kun on alkanu päästä vähän jyvälle sillä puolella, ni luonnollinen jatkos tälle hommalle on alkaa huolehtia fyysisesta hyvinvoinnista.
Ja jo lyhyen ajan sisällä mä huomaan isoja muutoksia.
Energiaa on ihan toisella tavalla, taas mä nukun kunnon yöunet, herään aamuisin pirteenä, eikä päikkäreitä tarvii, ku sillon tällön. Niistä nyt ei kannata kokonaan luopuakaan, on se niin nättii välillä huokasta pikku päikkärit.
Tähän kehon huoltoon nimittäin pätee sama kaava ku mieleenkin, nimittäin mä aattelen et mielen toipuminen jostain epähyvästä on kahta asiaa: oivalluksia ja sit kovaa duunia. Ite täytyy ensin oivaltaa. Minä ite. Se ei auta, et muut huomauttelee. Se voi kyl auttaa, et joku jeesaa oivaltamaan, ikäänkuin herättelee ajattelemaan. Sit yks kaks sitä oivaltaa jonkun jutun. Niinku et, ohhoh, täähän on mulla ihan vinossa. Tää on se oivallus. Sit tarvitaan raakaa duunia, et aletaan muuttamaan sitä vinossa olevaa toisenlaiseks. Se menee sillain et kaks askelta eteen ja yks taakse, eli kovaa duunia.
Tää sama pätee tällasen projektin aloittamiseen. Jostain pitää saada se kipinä, joku laukaseva tekijä, joka synnyttää päätöksen. Sit ku se löytyy, ni ei muuta ku ääntä päin, taas ja vielä kerran, kovaa tekemistä. Mut lopussa seisoo kiitos.
Koht me lähetään kevätretkelle Upin kanssa, mä laitan sit vähän tekstii et miten lomalla reenataan ja hanskataan toi tiukka ruokavalio.
Voikaa paksusti, ainakin hyvinvoinnin osalta. Ja niinku Tamminen niin nätisti tän on muotoillu, elämän kovuuden kitisijät, hankkikaa lentolippu Pohjois-Koreaan, ja muistakaa, ONE WAY TICKET, please!
Ei vais, saa sitä kitistä, mäki oon kitissy ja vaikka kuinka paljon, kitinä on muutossinfonian alkutahdit!
Yks niistä on otsikon laatiminen.
Mulla on joku ajatus, mistä mä alan kirjottaa, yleensä ku mä istun pöntöllä. Monesti on käyny niin, kun rupee kirjotamaan, ni siitä alkuperäisesta ajatuksesta ei synnykkään ku muutama rivi, mut päähän pulpahtaa uusia ajatuksia ja sit mä kirjotan niistä. Ja saattaa olla että kirjotuksen lopussa ollaan jo tosi kaukana alkuperäisestä aiheesta. Tämä ois varmasti vakavampaa siinä tapauksessa, että jos mä tekisin tätä työkseni, oisin toimittaja tai kirjailija, mutta kun oon peltiseppä, niin tämäkin varmasti suodaan mulle.
Peltisepille nimittäin suodaan paljon. Työsuhde-etuna saa fyysisen yleiskunnon ja voimaharjoitukset työmaalla.
Sepät on kovia jätkiä. Päivät pitkät keikutaan katolla vinoilla pinnoilla, koko ajan kroppa jännityksessä ja epäergonomisissa työasennoissa.
Tavan jantterin koko energia menee katolla pysymiseen, mutta sepän täytyy tehdä hommia tiukalla aikataululla 8 tuntia päivässä. Sellasen työpäivän jälkeen ei tarvii salille mennä. Mulla kun aktiivinen katolla liikkuminen loppui, alkoi vääjämätön kehon rapistuminen.
Vieläkin mä käyn kerran pari vuodessa päivän katolla töissä, ni siinä käy sama ilmiö ku salilla. Jos sellanen työpäivä ois reeni, ni vois hyvällä syyllä sanoa, et reeni meni perille. Seuraavana aamuna sängystä nouseminen tuottaa kohtuutonta vaivaa ja kipua.
Mutta koska mun työt on menny sellaseks, että raskainta mitä pitää kantaa, on vastuu, ni sillä ei paljoo läskiä polteta. Lisäks ku pääasiassa istuu toimistossa ja autossa, ei luonnollista liikuntaa ja fyysistä rasitusta tuu nimeksikään.
Mä oon todennu sen, et nykyajan elämä on paljon muuttunu siitä, millon ihmiset on saanu hyötyliikunnasta tarvittavan rasituksen, ettei ihan rapistu. Sen takia nykyään on erillaisia keinotekosia rasituspaikkoja, kuten punttisaleja. Siis sen muutoksen takia. Entisen ja nykyisen välillä.
Taitaa olla turhan ideologinen ajatus saada hyötyliikunnasta kaiken tarvitsemansa rasituksen. Mut sekin on mahdollista. Yks mun kaveri, joka ei oo siis fitness, tekee just sillain. Sillä on pikku (tästä tulee varmaan sanomista) palsta, mistä käydään kaatamassa polttopuut, sit ne kelkotaan pihalle, jossa sit halon hakkuuta ja polttopuuta taloon. Tää on oiva keino kans, mut kaikille ei tällanenkaan sovi tai ei oo mahiksia, siks onki tärkeetä löytää just itelle sopiva juttu. Mä oon löytäny itelle sopivan jutun. Just mun luonteelle sopivan, ku on selkee ohjelma, minkä rykii läpi, eikä aikaakaan mee ku muutama tunti viikossa.
Paitsi tietty ton syömisen kanssa, mut se onkin sellanen elämäntapamuutos, jonka mä haluan ainakin jossain muodossa säilyttää tulevaisuudessakin.
Mä aattelen et mieli ja keho on sellanen kokonaisuus, että molemmat vaikuttaa toisiin. Siis siten, että jos sä voit henkisesti huonosti, kremppaa sulla kroppakin ja toisinpäin. Eli siis molemmista osa-alueista kannattaa pitää huolta. Mä oon jonkin aikaa tehny sellasta retkee mielen syövereihin, ja opetellu tuntemaan itteeni, historiaani ja kaikkee, mitä matkan varrella on tapahtunut. Se on ollu hyvä reissu, ja varmaan jatkuu lopun elämääni. Nyt kun on alkanu päästä vähän jyvälle sillä puolella, ni luonnollinen jatkos tälle hommalle on alkaa huolehtia fyysisesta hyvinvoinnista.
Ja jo lyhyen ajan sisällä mä huomaan isoja muutoksia.
Energiaa on ihan toisella tavalla, taas mä nukun kunnon yöunet, herään aamuisin pirteenä, eikä päikkäreitä tarvii, ku sillon tällön. Niistä nyt ei kannata kokonaan luopuakaan, on se niin nättii välillä huokasta pikku päikkärit.
Tähän kehon huoltoon nimittäin pätee sama kaava ku mieleenkin, nimittäin mä aattelen et mielen toipuminen jostain epähyvästä on kahta asiaa: oivalluksia ja sit kovaa duunia. Ite täytyy ensin oivaltaa. Minä ite. Se ei auta, et muut huomauttelee. Se voi kyl auttaa, et joku jeesaa oivaltamaan, ikäänkuin herättelee ajattelemaan. Sit yks kaks sitä oivaltaa jonkun jutun. Niinku et, ohhoh, täähän on mulla ihan vinossa. Tää on se oivallus. Sit tarvitaan raakaa duunia, et aletaan muuttamaan sitä vinossa olevaa toisenlaiseks. Se menee sillain et kaks askelta eteen ja yks taakse, eli kovaa duunia.
Tää sama pätee tällasen projektin aloittamiseen. Jostain pitää saada se kipinä, joku laukaseva tekijä, joka synnyttää päätöksen. Sit ku se löytyy, ni ei muuta ku ääntä päin, taas ja vielä kerran, kovaa tekemistä. Mut lopussa seisoo kiitos.
Koht me lähetään kevätretkelle Upin kanssa, mä laitan sit vähän tekstii et miten lomalla reenataan ja hanskataan toi tiukka ruokavalio.
Voikaa paksusti, ainakin hyvinvoinnin osalta. Ja niinku Tamminen niin nätisti tän on muotoillu, elämän kovuuden kitisijät, hankkikaa lentolippu Pohjois-Koreaan, ja muistakaa, ONE WAY TICKET, please!
Ei vais, saa sitä kitistä, mäki oon kitissy ja vaikka kuinka paljon, kitinä on muutossinfonian alkutahdit!
perjantai 22. maaliskuuta 2013
Laiska on ihmisen perusolemus
On se ihme värkki tuo ihminen. Ainakin mä oon. Oikeen ihmetellä täytyy sitä, miten laiskuus on koko ajan nurkan takana väijymässä. Mä luulen et jotenkin ihmisellä on sisäänrakennettu sellanen juttu, että sitä oikastaan heti ku silmä välttää. Vaikka siis selkeesti mäkin haluun tuloksia mun projektin tiimoilta ja tajuun sen, et mitä tunnollisemmin mä noudatan ohjelmaa, sitä nopeemmin tää homma vörkkii. Ni ei, yksin ku menee salille, ni joo, kyl mä vedän sarjat läpi ohjelman mukaan ja täysii tietenkin, mut mulla on sellanen se mun ohjelma, että painot määräytyy sen mukaan, mitä mä jaksan tehdä.
Siis kun on neljä sarjaa ja viistoista toistoa, ni vaikka jälkaprässi menee näin:
40 kg lämmittely, 20 toistoa
80 kg lämmittely, 10 toistoa
160 kg sarjapainot 15 toistoa, ja jos jaksan, ni seuraavakin sarja samoilla painoilla, mut jos tuntuu, ettei mee, ni sit
150 kg sarjapainot, 15 toistoa, ja taas sama homma, jos menee, ni samoilla painoilla ja jos ei, ni painoja pienemmäks, pääasia on, et sarja vedetään loppuun asti.
Se laiskuus tulee siinä, ku ei oo raineri vieressä, ni nuppiin hiipii kuin varkain ajatus, ettei seuraava sarja välttis mee tappiin asti, joten pudotetaan painoja suosiolla. Jos siinä taas ois raineri vieressä, ni se käskis vaan vetää samoilla painoilla ja psyykkais agree, en nyt sano miten mut kuitenkin. Se toimii. Ja taas reeni menee paremmin perille.
Mä ainaki oon kokenu ihan älyttömän hyvänä ton rainerin mukanaolon.
Sit toinen etu siinä on sellanen, et se koko sali on täynnä mitä ihmeellisempiä hilavitkuttimia, johon ihmiset vääntäytyy kummallisiin asentoihin ja sit yleensä tehdään edestakas tai ylösalas tai sivulleeteen tai muita vastaavia liikkeitä. Useimmat niistä koneista on sellasia, etten mä ees tiiä mitä niillä tehdään. Enkä siihen, et mihin ne vaikuttaa.
Tääkin on nimittäin tärkee juttu. Jos vaikka kiskot ylätaljaa rinnan päälle, ni tosiasiassa sillä reenataan fileitä :) siis selässä tai oikeestaan kupeilla olevia selkälihaksia. Tai mulla siis paikkoja, tääkin on muutes sellanen homma et bodareilla tulee lihakset kipeeks, mulla vaan paikat. No joo, mut siis siihen ylätaljaan. On tärkeetä se, että ku jotain niitä laitteita käyttää, ni tietää mitä ja miten tekee sen liikkeen, et se on tehokasta. Sitä voi vuosikausia rampata rakko varpaassa salilla, eikä saa siitä mitään hyötyä irti, eikä siinä mitään, jos ei tekemisen oo tarkoituskaan olla tuloshakuista. Mut mä pyrin ottamaan kaiken hyödyn irti mun salikäynneistä.
Yks homma muutes, mikä vaatii asennemuutoksen tässä hommassa, on alkulämmittely. Mulla ohjelmaan kuuluu 10 minuutin alkulämmöt crosstrainerilla. Se on sellanen vekotin, mihin mennään seisomaan, jaloille on siinä omat paikat, ja sit siinä tököttää sellaset sauvat käsille. Sit pitää alkaa veuhtomaan käsiä ees taas ja jalkoja kans. Sit siinä voi laittaa leveleitä isommalle, niin että siitä veuhtomisesta tulee raskaampaa. Ens alkuun mä vähän kattelin ympärilleni, et nauraaks muut mulle, mut ei ne naura, ne veuhtoo itekki niillä vehkeillä. Mun mielestä se on naurettavan näköstä, mut onneks sitä ei nää ku ne, jotka käy siellä salilla, ja ne tekee sitä itekki. On siellä sellasia soutuvehkeitä ja juoksumattoja ja sit viel sellasia vehkeitä, ettemmä ees tiiä mitä niillä tehään, mut mä en oo saanu niihin vielä koulutusta, ni en mee kyllä omin päin kokeilee.
Alkulämmöt otetaan sen takia, et keho herää reenejä varten ja se sit ottaa paremmin reenin vastaan. Eikä paikat hajoo niin helposti, ku ei kylmiltään ala reuhtomaan.
Aerobinen harjoitus taas sit tarkottaa sellasta reeniä, jossa ei nostella painoja. Se on esimerkiksi juoksua, kävelyä, luistelua, hiihtoa, pyöräilyä tai jotain vastaavaa liikuntaa. Mulla tällä hetkellä aerobinen harjottelu sujuu jääkiekon merkeissä, mut raineri jo varotteli, että ku lätkävuorot loppuu kuukauden päästä, otetaan siihen tilalle sit rasvanpolttolenkit.
Kuulostaa pahalta. Se nimittäin menee niin, että aamulla vetästään lasillinen vettä ja sit lähetään juoksemaan. Ei mihinkään matolle, vaan tonne tien varteen. Siinä kuulemma läskit saa kyytiä. Saahan ne kyl nytkin, oikeen laatukyytiä mersulla, mut mä oon jo kyllästyny niihin, ni saavat minusta nähen mennä jollain muulla kyydillä.
Kävin muutes aamulla vaa'alla, viikossa 0,6 kg alaspäin. Sikahidasta hommaa.
Tavoite oli puol kiloo/viikko, eli tavoitteessa ollaan, silti tuntuu, et liian hitaasti tää homma etenee.
Näillä aatoksilla lähen jäälle käkkimään pilkkireiän ääreen, vaikken ikinä oo pilkkimällä saanu kaloja. Pilkkiminen on muutes sellanen harrastus, jota mä en harrasta. Työn puolesta mä sinne meen. Ja hauskanpidon takia. Tuu säkin.
Hauskaa päivää!
Siis kun on neljä sarjaa ja viistoista toistoa, ni vaikka jälkaprässi menee näin:
40 kg lämmittely, 20 toistoa
80 kg lämmittely, 10 toistoa
160 kg sarjapainot 15 toistoa, ja jos jaksan, ni seuraavakin sarja samoilla painoilla, mut jos tuntuu, ettei mee, ni sit
150 kg sarjapainot, 15 toistoa, ja taas sama homma, jos menee, ni samoilla painoilla ja jos ei, ni painoja pienemmäks, pääasia on, et sarja vedetään loppuun asti.
Se laiskuus tulee siinä, ku ei oo raineri vieressä, ni nuppiin hiipii kuin varkain ajatus, ettei seuraava sarja välttis mee tappiin asti, joten pudotetaan painoja suosiolla. Jos siinä taas ois raineri vieressä, ni se käskis vaan vetää samoilla painoilla ja psyykkais agree, en nyt sano miten mut kuitenkin. Se toimii. Ja taas reeni menee paremmin perille.
Mä ainaki oon kokenu ihan älyttömän hyvänä ton rainerin mukanaolon.
Sit toinen etu siinä on sellanen, et se koko sali on täynnä mitä ihmeellisempiä hilavitkuttimia, johon ihmiset vääntäytyy kummallisiin asentoihin ja sit yleensä tehdään edestakas tai ylösalas tai sivulleeteen tai muita vastaavia liikkeitä. Useimmat niistä koneista on sellasia, etten mä ees tiiä mitä niillä tehdään. Enkä siihen, et mihin ne vaikuttaa.
Tääkin on nimittäin tärkee juttu. Jos vaikka kiskot ylätaljaa rinnan päälle, ni tosiasiassa sillä reenataan fileitä :) siis selässä tai oikeestaan kupeilla olevia selkälihaksia. Tai mulla siis paikkoja, tääkin on muutes sellanen homma et bodareilla tulee lihakset kipeeks, mulla vaan paikat. No joo, mut siis siihen ylätaljaan. On tärkeetä se, että ku jotain niitä laitteita käyttää, ni tietää mitä ja miten tekee sen liikkeen, et se on tehokasta. Sitä voi vuosikausia rampata rakko varpaassa salilla, eikä saa siitä mitään hyötyä irti, eikä siinä mitään, jos ei tekemisen oo tarkoituskaan olla tuloshakuista. Mut mä pyrin ottamaan kaiken hyödyn irti mun salikäynneistä.
Yks homma muutes, mikä vaatii asennemuutoksen tässä hommassa, on alkulämmittely. Mulla ohjelmaan kuuluu 10 minuutin alkulämmöt crosstrainerilla. Se on sellanen vekotin, mihin mennään seisomaan, jaloille on siinä omat paikat, ja sit siinä tököttää sellaset sauvat käsille. Sit pitää alkaa veuhtomaan käsiä ees taas ja jalkoja kans. Sit siinä voi laittaa leveleitä isommalle, niin että siitä veuhtomisesta tulee raskaampaa. Ens alkuun mä vähän kattelin ympärilleni, et nauraaks muut mulle, mut ei ne naura, ne veuhtoo itekki niillä vehkeillä. Mun mielestä se on naurettavan näköstä, mut onneks sitä ei nää ku ne, jotka käy siellä salilla, ja ne tekee sitä itekki. On siellä sellasia soutuvehkeitä ja juoksumattoja ja sit viel sellasia vehkeitä, ettemmä ees tiiä mitä niillä tehään, mut mä en oo saanu niihin vielä koulutusta, ni en mee kyllä omin päin kokeilee.
Alkulämmöt otetaan sen takia, et keho herää reenejä varten ja se sit ottaa paremmin reenin vastaan. Eikä paikat hajoo niin helposti, ku ei kylmiltään ala reuhtomaan.
Aerobinen harjoitus taas sit tarkottaa sellasta reeniä, jossa ei nostella painoja. Se on esimerkiksi juoksua, kävelyä, luistelua, hiihtoa, pyöräilyä tai jotain vastaavaa liikuntaa. Mulla tällä hetkellä aerobinen harjottelu sujuu jääkiekon merkeissä, mut raineri jo varotteli, että ku lätkävuorot loppuu kuukauden päästä, otetaan siihen tilalle sit rasvanpolttolenkit.
Kuulostaa pahalta. Se nimittäin menee niin, että aamulla vetästään lasillinen vettä ja sit lähetään juoksemaan. Ei mihinkään matolle, vaan tonne tien varteen. Siinä kuulemma läskit saa kyytiä. Saahan ne kyl nytkin, oikeen laatukyytiä mersulla, mut mä oon jo kyllästyny niihin, ni saavat minusta nähen mennä jollain muulla kyydillä.
Kävin muutes aamulla vaa'alla, viikossa 0,6 kg alaspäin. Sikahidasta hommaa.
Tavoite oli puol kiloo/viikko, eli tavoitteessa ollaan, silti tuntuu, et liian hitaasti tää homma etenee.
Näillä aatoksilla lähen jäälle käkkimään pilkkireiän ääreen, vaikken ikinä oo pilkkimällä saanu kaloja. Pilkkiminen on muutes sellanen harrastus, jota mä en harrasta. Työn puolesta mä sinne meen. Ja hauskanpidon takia. Tuu säkin.
Hauskaa päivää!
keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Onnea onnellisuuden päivänä
Ei ollu tarkotus tänään kirjottaa, mut satuin radiosta kuulemaan tän päivän teeman, ni en malttanu olla muutamaa riviä raapustamatta.
Tänään on kuulemma YK:n onnellisuuspäivä. Mä oon tän lyhyen maallisen vaellukseni aikana jonkin verran pyöriny tän teeman ympärillä. Mitä se onni oikeen on? Ja miten ihmeessä se liittyy fitness-hommiin?
Ihan keskeisesti. Ainakin mulla.
Homma nimittäin menee niin, että onni on ihan pienissä jutuissa. Voi se olla tosi isoissakin, mut yleensä ei. Tänään mä tajuan sen, et se on pitkälti musta ittestä kiinni, oonks mä onnellinen vai en.
Varmaan siihen liittyy myös sellanen, et tekee sellasia asioita, mitkä ittestä tuntuu hyvältä. Jos sitä tykkää laiskotella ja saa siitä hyvää mieltä, ni sit tekee sitä.
Mulla onnellisuus tässä asiassa on sitä, että aikani kun oon laiminlyönyt itseäni, päästänyt itteni tähän kuntoon, roskaruoalla, suklaalla ja kokiksella, ni onni on lähteä salille, syödä terveellisemmin, tehdä just sitä, mitä ite haluu, piittaamatta vähääkään muiden mielipiteistä.
Aika monet ihmiset käyttävät koko elämänsä siihen, että yrittää elää omaa elämää siten, miten ne kuvittelee muiden haluavan elettävän. Aika monimutkasesti selitetty. Mut silti. Pointti on siinä, et perusasiat on kunnossa.
Ei toimi itteensä vastaan. Sitäki on kokeiltu, ei kannata.
On rehellinen. Vaikeeta, mut palkitsevaa.
Elää päivä kerrallaan, tää ei oo pelkkä klisee, vaan toimii oikeesti. Eli tänään mä uskallan olla onnellinen. Sitä se on, uskaltamista. Helposti mieleen hiipii ajatus, et älä kuule jätkä yhtään ala hillumaan, kohta se kuule karahtaa kiville tämäkin touhu. Tällanen ajatus estää onnellisuuden. Entä sit vaikka karahtaakin. Jos just nyt on onnellista, ni anna olla, ja nauti siitä. Eli uskalla olla onnellinen.
Sehän menee niin, että eilinen on jo mennyt, sitä on turha murehtia, ja huomisesta ei oo mitään hajua, sen takia tää on se päivä, millon pitää elää. Just tätä päivää.
Mulle onni on just nyt muun muassa mun fitness-projekti.
Mä saan tyydytystä siitä, että mä pitkän jahkailun jälkeen oon ottanu itteeni niskasta kiinni, ja teen jotain. Ja mä tiiän et tää toimii. Tottakai se toimii, ittestähän se on kiinni.
Jos kuulostaa tutulta, ni kokeile, ei se paljoa maksa, ja siitä voi löytää pienen ripauksen onnea.
Onni on olla fitness!
Tänään on kuulemma YK:n onnellisuuspäivä. Mä oon tän lyhyen maallisen vaellukseni aikana jonkin verran pyöriny tän teeman ympärillä. Mitä se onni oikeen on? Ja miten ihmeessä se liittyy fitness-hommiin?
Ihan keskeisesti. Ainakin mulla.
Homma nimittäin menee niin, että onni on ihan pienissä jutuissa. Voi se olla tosi isoissakin, mut yleensä ei. Tänään mä tajuan sen, et se on pitkälti musta ittestä kiinni, oonks mä onnellinen vai en.
Varmaan siihen liittyy myös sellanen, et tekee sellasia asioita, mitkä ittestä tuntuu hyvältä. Jos sitä tykkää laiskotella ja saa siitä hyvää mieltä, ni sit tekee sitä.
Mulla onnellisuus tässä asiassa on sitä, että aikani kun oon laiminlyönyt itseäni, päästänyt itteni tähän kuntoon, roskaruoalla, suklaalla ja kokiksella, ni onni on lähteä salille, syödä terveellisemmin, tehdä just sitä, mitä ite haluu, piittaamatta vähääkään muiden mielipiteistä.
Aika monet ihmiset käyttävät koko elämänsä siihen, että yrittää elää omaa elämää siten, miten ne kuvittelee muiden haluavan elettävän. Aika monimutkasesti selitetty. Mut silti. Pointti on siinä, et perusasiat on kunnossa.
Ei toimi itteensä vastaan. Sitäki on kokeiltu, ei kannata.
On rehellinen. Vaikeeta, mut palkitsevaa.
Elää päivä kerrallaan, tää ei oo pelkkä klisee, vaan toimii oikeesti. Eli tänään mä uskallan olla onnellinen. Sitä se on, uskaltamista. Helposti mieleen hiipii ajatus, et älä kuule jätkä yhtään ala hillumaan, kohta se kuule karahtaa kiville tämäkin touhu. Tällanen ajatus estää onnellisuuden. Entä sit vaikka karahtaakin. Jos just nyt on onnellista, ni anna olla, ja nauti siitä. Eli uskalla olla onnellinen.
Sehän menee niin, että eilinen on jo mennyt, sitä on turha murehtia, ja huomisesta ei oo mitään hajua, sen takia tää on se päivä, millon pitää elää. Just tätä päivää.
Mulle onni on just nyt muun muassa mun fitness-projekti.
Mä saan tyydytystä siitä, että mä pitkän jahkailun jälkeen oon ottanu itteeni niskasta kiinni, ja teen jotain. Ja mä tiiän et tää toimii. Tottakai se toimii, ittestähän se on kiinni.
Jos kuulostaa tutulta, ni kokeile, ei se paljoa maksa, ja siitä voi löytää pienen ripauksen onnea.
Onni on olla fitness!
maanantai 18. maaliskuuta 2013
Termit tutuksi
Jokaisessa lajissa tai harrastuksessa on oma sanastonsa, joka vaatii opettelua.
Täähän on tuttu tilanne, jos joudut keskusteluun, jossa kaksi alan harrastajaa keskustelee keskenään lajista, jota et ite harrasta. Sitä on pihalla ku lumiukko, paitsi kesällä, ku ei oo lunta, mut sillon voi olla kuutamolla, niinku kyllä talvellakin.
Tää sanasto on tärkeä sen takia, että silloin kaikki lajissa mukana olevat tietää mistä puhutaan.
Otetaanpa esimerkiksi purjehdus. Jokainen gasti tietää, mitä tarkottaa ku pitää löysätä ison jalusta. Ja näin se pitää ollakin, ei tarvii erikseen alkaa monin sanoin selittämään päivän selvää asiaa. Tämäkään ei onnistuis, jos ei tuntis termistöä.
Tai vaikka golfissa kaveri, joka ei kyllä oo oikeessa, sanoo, että sun stanssi osottaa mettään, no niin sen pitääkin ku mä haen fadea tohon siivuun. Valitettavan usein se on slaissiksi taittunu.
Tai vaikka lintuharrastuksessa, ku staijjataan tyhjää merta, ja kaveri huutaa kitarisat paistaen et rarigavia plusmiikassa, joka muutes tarkottaa, et harvinainen kuikka, esim jääsellainen on menossa suoraan yläpuolelta yli. Ni eipä tarvii arpoa nuotteja, jos tuntee termistön.
No joo, mut mä oon oppinu uusia termejä tossa saliharrastuksessa.
Kaikista tuskallisin sana mitä oon oppinu, on pakkotoisto.
PAKKOTOISTO.
Rainerin kanssa käytiin lauantaina salilla, ja sillon tän sanan syvin olemus aukes mulle. Se tarkottaa sitä, että sarja, joka siis on tietty määrä toistoja, tässä tapauksessa penkistä nostoja 15, suoritetaan loppuun vaikka väkisin niin, että raineri auttaa just sen verran, että saa suorituksen tehtyä.
Tämä on erittäin tuskallista ja inhottavaa hommaa. Etenkin jos toistoja on paljon tekemättä. Vaikka ees puolet.
Väkisinkin tulee kaltoinkohtelullisia ajatuksia raineria kohtaan, mutta kokoero tässä tapauksessa rainerin eduksi jättää tilanteen ennalleen, eikä mitään välienselvittelyä synny.
Uuden syntyminen on yleensä aina enemmän tai vähemmän tuskallinen kokemus. Tosin mä en tiiä, mitä uutta tästä syntyi, mut toivottavasti ainakin rasvaa paloi.
Mä oon muutes jo huomannu, et housujen ylin nappi menee helposti kiinni.
Niin nättii hei.
Sit on sellanen ku viparit.
Sillä tarkotetaan vipunostoja. Eli mun tapauksessa penkille istumaan, selkä tukevasti selkänojaan kiinni ja sopivat painot kouraan. Sit aletaan nostelee niitä puntteja kohtisuoraan sivuille niin, että käsivarret nousee vaakatasoon asti. Jos tän liikkeen tekee vuorotellen tai seisten,
Pääsee luistamaan kroppaa heiluttelemalla, mut jos tän tekee istualteen ja molempia käsiä yhtäaikaa nostaen, menee reeni perille.
Mitäs se sit tarkottaa, et menee reeni perille?
No se tarkottaa sitä, että reenistä seuraavana ja varsinkin sitä seuraavana päivänä koko kroppa on sen tuntunen, että se ois jääny auton alle. Eli tosi kipee. Muutokset tapahtuu levossa, ja ku tuntuu, ni tietää, et on reeni menny perille.
Reiden on eritoten sellanen paikka, et reeni menee helposti perille. Portaissa liikkuminen, varsinkin alaspäin meneminen voi näyttää ihme kekkuloinnilta. Mut ei se sitä oo. Se on vaan reenin jälkeistä hyvää oloa, näin ainakin pitempään reenanneet väittää.
Mä vielä oottelen, et se alkaa tuntua hyvälle. Tähän asti mua on motivoinut ainoastaan edistyminen omassa projektissa, mut eihän siitä aittaa ois, vaikka siitä oppis tykkäämään. Siis vähän samalla tavalla ku vaikka oliiveista. Jotka ensteks maistuu tosi pahalle, mut sitten jonkun päänsisäisen ihmeoikun johdosta päättä opetella syömään niitä, ja ku jonkin aikaa on niitä mutustellut, ni huomaaki, et ne on tosi hyvejä.
Tosin nyt mun ruokavalioon ei oliivit sisälly muuten ku sillain, että mä paistan kanat oliiviöljyssä, se on muutes hyvää. Kandee koklaa.
Viikot vierii tositosi äkkiä, koht on taas Lauantai ja sillon mä taas meen vaa'alle. Nyt jo vähän jänskättää.
Jännää päivää kuomat!
Täähän on tuttu tilanne, jos joudut keskusteluun, jossa kaksi alan harrastajaa keskustelee keskenään lajista, jota et ite harrasta. Sitä on pihalla ku lumiukko, paitsi kesällä, ku ei oo lunta, mut sillon voi olla kuutamolla, niinku kyllä talvellakin.
Tää sanasto on tärkeä sen takia, että silloin kaikki lajissa mukana olevat tietää mistä puhutaan.
Otetaanpa esimerkiksi purjehdus. Jokainen gasti tietää, mitä tarkottaa ku pitää löysätä ison jalusta. Ja näin se pitää ollakin, ei tarvii erikseen alkaa monin sanoin selittämään päivän selvää asiaa. Tämäkään ei onnistuis, jos ei tuntis termistöä.
Tai vaikka golfissa kaveri, joka ei kyllä oo oikeessa, sanoo, että sun stanssi osottaa mettään, no niin sen pitääkin ku mä haen fadea tohon siivuun. Valitettavan usein se on slaissiksi taittunu.
Tai vaikka lintuharrastuksessa, ku staijjataan tyhjää merta, ja kaveri huutaa kitarisat paistaen et rarigavia plusmiikassa, joka muutes tarkottaa, et harvinainen kuikka, esim jääsellainen on menossa suoraan yläpuolelta yli. Ni eipä tarvii arpoa nuotteja, jos tuntee termistön.
No joo, mut mä oon oppinu uusia termejä tossa saliharrastuksessa.
Kaikista tuskallisin sana mitä oon oppinu, on pakkotoisto.
PAKKOTOISTO.
Rainerin kanssa käytiin lauantaina salilla, ja sillon tän sanan syvin olemus aukes mulle. Se tarkottaa sitä, että sarja, joka siis on tietty määrä toistoja, tässä tapauksessa penkistä nostoja 15, suoritetaan loppuun vaikka väkisin niin, että raineri auttaa just sen verran, että saa suorituksen tehtyä.
Tämä on erittäin tuskallista ja inhottavaa hommaa. Etenkin jos toistoja on paljon tekemättä. Vaikka ees puolet.
Väkisinkin tulee kaltoinkohtelullisia ajatuksia raineria kohtaan, mutta kokoero tässä tapauksessa rainerin eduksi jättää tilanteen ennalleen, eikä mitään välienselvittelyä synny.
Uuden syntyminen on yleensä aina enemmän tai vähemmän tuskallinen kokemus. Tosin mä en tiiä, mitä uutta tästä syntyi, mut toivottavasti ainakin rasvaa paloi.
Mä oon muutes jo huomannu, et housujen ylin nappi menee helposti kiinni.
Niin nättii hei.
Sit on sellanen ku viparit.
Sillä tarkotetaan vipunostoja. Eli mun tapauksessa penkille istumaan, selkä tukevasti selkänojaan kiinni ja sopivat painot kouraan. Sit aletaan nostelee niitä puntteja kohtisuoraan sivuille niin, että käsivarret nousee vaakatasoon asti. Jos tän liikkeen tekee vuorotellen tai seisten,
Pääsee luistamaan kroppaa heiluttelemalla, mut jos tän tekee istualteen ja molempia käsiä yhtäaikaa nostaen, menee reeni perille.
Mitäs se sit tarkottaa, et menee reeni perille?
No se tarkottaa sitä, että reenistä seuraavana ja varsinkin sitä seuraavana päivänä koko kroppa on sen tuntunen, että se ois jääny auton alle. Eli tosi kipee. Muutokset tapahtuu levossa, ja ku tuntuu, ni tietää, et on reeni menny perille.
Reiden on eritoten sellanen paikka, et reeni menee helposti perille. Portaissa liikkuminen, varsinkin alaspäin meneminen voi näyttää ihme kekkuloinnilta. Mut ei se sitä oo. Se on vaan reenin jälkeistä hyvää oloa, näin ainakin pitempään reenanneet väittää.
Mä vielä oottelen, et se alkaa tuntua hyvälle. Tähän asti mua on motivoinut ainoastaan edistyminen omassa projektissa, mut eihän siitä aittaa ois, vaikka siitä oppis tykkäämään. Siis vähän samalla tavalla ku vaikka oliiveista. Jotka ensteks maistuu tosi pahalle, mut sitten jonkun päänsisäisen ihmeoikun johdosta päättä opetella syömään niitä, ja ku jonkin aikaa on niitä mutustellut, ni huomaaki, et ne on tosi hyvejä.
Tosin nyt mun ruokavalioon ei oliivit sisälly muuten ku sillain, että mä paistan kanat oliiviöljyssä, se on muutes hyvää. Kandee koklaa.
Viikot vierii tositosi äkkiä, koht on taas Lauantai ja sillon mä taas meen vaa'alle. Nyt jo vähän jänskättää.
Jännää päivää kuomat!
Ennakkoluulot karisee
Ennen projektin aloitusta mulla oli selkee kuva salitouhusta.
Se oli sellanen, että jäätävät köntit pumppaa hauista sikaisoilla painoilla peilin edessä.
Ja et jos sinne joku kynäniska erehtyy paikalle, saa se hyisiä ja vaarallisia katseita osakseen.
Nyt kun toista viikkoa oon salilla käyny, niin totuus onkin ollu ihan toisenlainen.
Isoja könttejä siellä ei juuri olekaan. Ikäjakauma on noin 15-70 vuotta, ja aika monet näyttää ihan tavallisilta ihmisiltä. Lisäks kukaan ei ainakaan tähän mennessä oo kiinnittäny mitään huomioo mun tekemisiin. Vaikka penasta nousee vaan 40 kg, ni se ei purista henkisellä tasolla tippaakaan. Lisäks ku omaa suoritusta tekee, ei siinä kerkeä kiinnittämään mitään huomioo muihin. Kaikki energia menee omaan suoritukseen.
Toista se on sit esim mun reenikaveri Upilla, se sattuu vaan olemaan sellanen, et muitten reeni enemmän ja vähemmän menee sekasin ku se tulee paikalle.
Mut silti mä keskityn omaan tekemiseen, ja tähän mennessä oon ollu tosi tyytyväinen tähän päätökseeni.
Yks merkittävä muutos, minkä oon huomannu, on toi oma energiataso.
Mun päikkärikierre on loppunut.
Eilenkin alko päivällä silmää luppasemaan, ja oikaisin sängylle. Viis minuuttia siinä, ja uni ei tullut.
Jess, illalla kympin aikaan uni tuli joutuin, ja aamulla puol seiska tikkana pystyssä, vaikkei kello ees ollu vielä soinut.
Tää on kyllä huippuhyvä muutos.
Aiemmin nukuin päikkärit melkeen joka päivä, ja sit nukkumaan yhen kahen aikaan, aamulla väsyneenä ylös ja töitten jälkeen päikkäreille.
Toistaseks mun projekti on osottaitunut pelkästään positiivisessa valossa, joten jos mietit elämäntapojen muutosta, niin suosittelen lämpimästi.
Tänään on hyvä päivä aloittaa.
Se oli sellanen, että jäätävät köntit pumppaa hauista sikaisoilla painoilla peilin edessä.
Ja et jos sinne joku kynäniska erehtyy paikalle, saa se hyisiä ja vaarallisia katseita osakseen.
Nyt kun toista viikkoa oon salilla käyny, niin totuus onkin ollu ihan toisenlainen.
Isoja könttejä siellä ei juuri olekaan. Ikäjakauma on noin 15-70 vuotta, ja aika monet näyttää ihan tavallisilta ihmisiltä. Lisäks kukaan ei ainakaan tähän mennessä oo kiinnittäny mitään huomioo mun tekemisiin. Vaikka penasta nousee vaan 40 kg, ni se ei purista henkisellä tasolla tippaakaan. Lisäks ku omaa suoritusta tekee, ei siinä kerkeä kiinnittämään mitään huomioo muihin. Kaikki energia menee omaan suoritukseen.
Toista se on sit esim mun reenikaveri Upilla, se sattuu vaan olemaan sellanen, et muitten reeni enemmän ja vähemmän menee sekasin ku se tulee paikalle.
Mut silti mä keskityn omaan tekemiseen, ja tähän mennessä oon ollu tosi tyytyväinen tähän päätökseeni.
Yks merkittävä muutos, minkä oon huomannu, on toi oma energiataso.
Mun päikkärikierre on loppunut.
Eilenkin alko päivällä silmää luppasemaan, ja oikaisin sängylle. Viis minuuttia siinä, ja uni ei tullut.
Jess, illalla kympin aikaan uni tuli joutuin, ja aamulla puol seiska tikkana pystyssä, vaikkei kello ees ollu vielä soinut.
Tää on kyllä huippuhyvä muutos.
Aiemmin nukuin päikkärit melkeen joka päivä, ja sit nukkumaan yhen kahen aikaan, aamulla väsyneenä ylös ja töitten jälkeen päikkäreille.
Toistaseks mun projekti on osottaitunut pelkästään positiivisessa valossa, joten jos mietit elämäntapojen muutosta, niin suosittelen lämpimästi.
Tänään on hyvä päivä aloittaa.
perjantai 15. maaliskuuta 2013
Ensimmäinen punnitus
Tänään on sit eka punnitus.
Tulee vähän sama fiilis, ku esikoisen kanssa neuvolassa, kun punnituksessa päivitellään, "oooi, oonko se kasvanut, voi kun sen on kasvanut, ihanaa" paitsi että tässä tapauksessa mä mielessäni päivittelen, et "onko se paino pudonnut, no vooi, onhan se pudonnut.
Tavoite oli siis saada 1/2 kg/viikko painoa alaspäin.
Nyt on vasta ensimmäinen vaa'alla käynti sitten aloituksen.
Alkupaino, siis se, jolloin päätös tästä projektista syntyi, mitattiin 1.3.2013 aamupainona ennen aamupalaa.
Vaaka näytti silloin 91,4 kg.
Tänään, 16 päivää tuon päivän jälkeen puntari näyttää aamupainoa 87,8 kg
En oikeen tiennyt, miten tähän pitäisi suhtautua. Jotenkin olin mielessäni ajatellut, että se olisi ollut vähemmän. Ruokavalio on ollut niin tiukka, oon reenannu tosissani, mieli on selvästi tehnyt tepposiaan mulle.
Miksi pitää sit vaa'alla käydä?
Mä käyn sen takia, että ite ei kehitystä huomaa juuri mitenkään, ja projektityöntekijänä tarvitsen tavoitteen, ja selkeät mittarit, joilla mitata onnistumista.
Tämä kuitenkin antaa lisää virtaa hankkeeseen. Nyt on vasta viikko takana, ja tuloksia syntyy.
Seuraava punnitus on viikon päästä, todennäköisesti silloin tuo pudotus on todennäkööisesti paljon vähäisempi, näin mä ainakin ite siihen asennoidun.
Tänään on muutes taas reenit rainerin kanssa. Se lupas antaa mulle kunnon selkäsaunan salilla.
Katotaan kuin äijän käy!
Tulee vähän sama fiilis, ku esikoisen kanssa neuvolassa, kun punnituksessa päivitellään, "oooi, oonko se kasvanut, voi kun sen on kasvanut, ihanaa" paitsi että tässä tapauksessa mä mielessäni päivittelen, et "onko se paino pudonnut, no vooi, onhan se pudonnut.
Tavoite oli siis saada 1/2 kg/viikko painoa alaspäin.
Nyt on vasta ensimmäinen vaa'alla käynti sitten aloituksen.
Alkupaino, siis se, jolloin päätös tästä projektista syntyi, mitattiin 1.3.2013 aamupainona ennen aamupalaa.
Vaaka näytti silloin 91,4 kg.
Tänään, 16 päivää tuon päivän jälkeen puntari näyttää aamupainoa 87,8 kg
En oikeen tiennyt, miten tähän pitäisi suhtautua. Jotenkin olin mielessäni ajatellut, että se olisi ollut vähemmän. Ruokavalio on ollut niin tiukka, oon reenannu tosissani, mieli on selvästi tehnyt tepposiaan mulle.
Miksi pitää sit vaa'alla käydä?
Mä käyn sen takia, että ite ei kehitystä huomaa juuri mitenkään, ja projektityöntekijänä tarvitsen tavoitteen, ja selkeät mittarit, joilla mitata onnistumista.
Tämä kuitenkin antaa lisää virtaa hankkeeseen. Nyt on vasta viikko takana, ja tuloksia syntyy.
Seuraava punnitus on viikon päästä, todennäköisesti silloin tuo pudotus on todennäkööisesti paljon vähäisempi, näin mä ainakin ite siihen asennoidun.
Tänään on muutes taas reenit rainerin kanssa. Se lupas antaa mulle kunnon selkäsaunan salilla.
Katotaan kuin äijän käy!
torstai 14. maaliskuuta 2013
Nuttu nurin.
Toisinaan mä ihmettelen politiikassa sellasta, että toimittaja-setä tai täti kysyy joltain politiikan napamieheltä tai naiselta, että "sanoit vuoden 2002 puolueen syyskouksella plaa plaa plaa.. Ja nyt oot eri mieltä" So what?
Tai että miten sä nyt voit olla erimieltä jostain asiasta, mistä sun mielipide on ollut aiemmin päinvastainen.
Aatellaanpa sellasta hypoteettista tilannetta, jossa ihminen on mainosmiesten uhrina alkanut käyttää kevytlevitettä leivän päällä terveydellisistä syistä, siis niin, että se on kuvitellut levitteen olevan terveellistä. Lisäksi tämä sama kuviteltu henkilö omaa julistajan lahjoja, joita hän on lahjakkaasti käyttänyt lähiympäristössään kevytlevitteen ilosanoman julistamiseen.
Sit kävis niin onnellisesti, et tää kaveri saisikin tietoa kevytlevitteen haitallisuudesta ja samalla sais tietoa voin käytön terveyttä edistävistä vaikutuksista ja päättäiskin vaihtaa kantaa. Eli vaihtaa levitteet voihin. Tänmöistä järkiliikkua kutsutaan nyky-yhteiskunnassa takin kääntämiseksi.
Mun ehkä nopein takin kääntö tapahtui punttisalin ja ruokavalion suhteen. Kuukausi taaksepäin oisin antanut jyrkkiäkin lausuntoja kysyttäessä julkisuuteen. Nyt on tilanne toinen, ja hyvä niin.
Antakaa hyvät ihmiset itsellenne mahdollisuus takin kääntämiseen, avoin mieli avaa uusia mahdollisuuksia, ja ilman kokeilua ei voi tietää.
Näillä mietteillä lähdetään istumaan palaveria kokoustiloihin, vaikka ihmisen tällaisella kelillä pitäis olla ulkona.
Aurinkoa ja energiaa arvoisat ihmiset ja heidän daaminsa, vai miten se Tamminen tän sanoi.
Tai että miten sä nyt voit olla erimieltä jostain asiasta, mistä sun mielipide on ollut aiemmin päinvastainen.
Aatellaanpa sellasta hypoteettista tilannetta, jossa ihminen on mainosmiesten uhrina alkanut käyttää kevytlevitettä leivän päällä terveydellisistä syistä, siis niin, että se on kuvitellut levitteen olevan terveellistä. Lisäksi tämä sama kuviteltu henkilö omaa julistajan lahjoja, joita hän on lahjakkaasti käyttänyt lähiympäristössään kevytlevitteen ilosanoman julistamiseen.
Sit kävis niin onnellisesti, et tää kaveri saisikin tietoa kevytlevitteen haitallisuudesta ja samalla sais tietoa voin käytön terveyttä edistävistä vaikutuksista ja päättäiskin vaihtaa kantaa. Eli vaihtaa levitteet voihin. Tänmöistä järkiliikkua kutsutaan nyky-yhteiskunnassa takin kääntämiseksi.
Mun ehkä nopein takin kääntö tapahtui punttisalin ja ruokavalion suhteen. Kuukausi taaksepäin oisin antanut jyrkkiäkin lausuntoja kysyttäessä julkisuuteen. Nyt on tilanne toinen, ja hyvä niin.
Antakaa hyvät ihmiset itsellenne mahdollisuus takin kääntämiseen, avoin mieli avaa uusia mahdollisuuksia, ja ilman kokeilua ei voi tietää.
Näillä mietteillä lähdetään istumaan palaveria kokoustiloihin, vaikka ihmisen tällaisella kelillä pitäis olla ulkona.
Aurinkoa ja energiaa arvoisat ihmiset ja heidän daaminsa, vai miten se Tamminen tän sanoi.
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Eväshaasteita
Kuuloaistia hivelevä kitaran näppäily saa huojuvat palmut katoamaan, turkoosi meri ja valkoinen hiekka vaihtuvat maaliskuun pimeään aamuun klo 4.55.
Tokkurassa kompuroin keittiöön, jossa ensimmäiseksi aamupuuro mikroon.
Vaatii tosissaan totuttelua, että mikropuuro putoaa ilman sokeria. Lisään joukkoon mansikoita, kyytipojaksi 2 dl kevytmaitoa ja purkki maitorahkaa. Tällä pitäisi seuraavat kolme tuntia kitkutella.
Ajelen aamu-unista Etelä-Suomea Hki-Vantaan kentälle tarkoituksena hurauttaa putkella Ouluun.
Eilisiltainen kyöpelivuoro jäähallilla painaa jäsenissä, yöunta takana runsaat 4 tuntia. Saattaa olla, että paluumatkalla uni sieppaa ja saan ylimääräisen reissun Bora boralle, edellinen jäi pahasti kesken.
Harkkapelissä, kuten eilen, ei tavan kiekko-Kalle laske pisteitä toisin kun minä, joka ryppyotsaisesti kypärä kallellaan painan niska limassa voimia säästämättä päästä päähän (tosin takaisin ei enää jaksa) pisteiden perässä. Eilen tehot 1+2, toinen syöttöpiste läpiajosta, vaikka mä oon kynäniska, ei silti toi kynäily kuulu mun vahvuuksiin lätkässä. Yritin rystyltä ohittaa veskan, mutta kiekko karkas lavasta, siis oikeestaan kävi samoin, ku Granlundille Ruotsia vastaan rankkareissa. Onneks takaa toiseen aaltoon tullut Heikki pisti kiekon varmasti reppuun. Mut anyway,Tammisen sanoin, back to business.
Päivän plääni on seuraava.
7.00 lähtö
8.05 Oulussa.
9.00 palaveri Raahesa.
12.00 palaveri Oulusa
15.30 lähtö
16.30 Hesassa
18.00 rinki
21.00 salille
24.00 nukkumaan
Haaste tulee ton syömisen kanssa.
Mun ruokavälit pitää olla 2-3 tuntia.
Viideltä on aamupuurot syöty, ni eka välipala pitäs mutustella kaheksalta.
Se on muutes rahkaa ja purkki ananasta.
No sen saa helposti kaupasta.
Seuraava setti ois sit yhdentoista kieppeillä. 150g kanaa, tai lihaa. Lisäks puolikas tuorekurkku ja pari desiä kevytmaitoa. Tästä satsista jäi riisi pois, kun väen vängällä pitäydyin kevytmaidossa.
Jos ois tän tehny eilen valmiiks, ni nou hätä, mut ku ei, ni täytyy soveltaa.
Seuraava välipala ois kahden aikaan.
Ruisleipä, voi, juusto, leikkele, 200g raejuustoa ka 2 dl maitoa. Tää on melkeen päivän paras setti. Maistuu hyvältä, ja kaloreitakin yli 400. Että mä sit tykkään kaloreista. Mä aiemmin harrastin kaloreita. Nyt mä oon kääntäny ajatuksen sellaseks, et syöminen on vain syömistä, ei herkuttelua. Toimii toistaseks.
Oon muutes huomannu, et sylkirauhaset toimii psykosomaattisesti. Tai mikälie sit oikee termi onkaan. Jätkät töissä, etenkin Velu, yrittää horjuttaa vankkaa päätöstäni ruokavalion suhteen kertomalla kaikista herkuista värikkäin sanakääntein. Tämä saa sylkirauhastet toimimaan, ja salaa pyyhin kuohaa suupielistäni.
Välipalan jälkeen on sit päivällinen viiden aikaan. Riisiä ja kanaa. Vaihtoehtoina pasta, peruna, jauheliha. Tämä satsi on autossa oottamassa. Onneks. Mikroon ja naamaan.
Päivällisen jälkeen ei sit ookkaan enää, kun iltapala, 3 kananmunaa. Lisäks tänään tietenkin, kun on reenipäivä, tulee palautusjuoma reenin jälkeen. Siitäkin muutes saa 330 kaloria.
Tällanen on mun ruokavalio ekan kuukauden. Asenne ainakin toistaiseksi on horjumaton. Jos tää ei toimi, ni sit mä otan Tolkkisten seriffin raineriksi.
Lisäks joka päivä pitää litkiä kaks litraa vettä. Aluks tää oli tosi kova, mut alkaa jo elimistö tottua. Mun reenikaveri Upi sanoi, kaikkeen tottuu ajan kanssa.
Aurinkoa päiväänne
T Fitness
Tokkurassa kompuroin keittiöön, jossa ensimmäiseksi aamupuuro mikroon.
Vaatii tosissaan totuttelua, että mikropuuro putoaa ilman sokeria. Lisään joukkoon mansikoita, kyytipojaksi 2 dl kevytmaitoa ja purkki maitorahkaa. Tällä pitäisi seuraavat kolme tuntia kitkutella.
Ajelen aamu-unista Etelä-Suomea Hki-Vantaan kentälle tarkoituksena hurauttaa putkella Ouluun.
Eilisiltainen kyöpelivuoro jäähallilla painaa jäsenissä, yöunta takana runsaat 4 tuntia. Saattaa olla, että paluumatkalla uni sieppaa ja saan ylimääräisen reissun Bora boralle, edellinen jäi pahasti kesken.
Harkkapelissä, kuten eilen, ei tavan kiekko-Kalle laske pisteitä toisin kun minä, joka ryppyotsaisesti kypärä kallellaan painan niska limassa voimia säästämättä päästä päähän (tosin takaisin ei enää jaksa) pisteiden perässä. Eilen tehot 1+2, toinen syöttöpiste läpiajosta, vaikka mä oon kynäniska, ei silti toi kynäily kuulu mun vahvuuksiin lätkässä. Yritin rystyltä ohittaa veskan, mutta kiekko karkas lavasta, siis oikeestaan kävi samoin, ku Granlundille Ruotsia vastaan rankkareissa. Onneks takaa toiseen aaltoon tullut Heikki pisti kiekon varmasti reppuun. Mut anyway,Tammisen sanoin, back to business.
Päivän plääni on seuraava.
7.00 lähtö
8.05 Oulussa.
9.00 palaveri Raahesa.
12.00 palaveri Oulusa
15.30 lähtö
16.30 Hesassa
18.00 rinki
21.00 salille
24.00 nukkumaan
Haaste tulee ton syömisen kanssa.
Mun ruokavälit pitää olla 2-3 tuntia.
Viideltä on aamupuurot syöty, ni eka välipala pitäs mutustella kaheksalta.
Se on muutes rahkaa ja purkki ananasta.
No sen saa helposti kaupasta.
Seuraava setti ois sit yhdentoista kieppeillä. 150g kanaa, tai lihaa. Lisäks puolikas tuorekurkku ja pari desiä kevytmaitoa. Tästä satsista jäi riisi pois, kun väen vängällä pitäydyin kevytmaidossa.
Jos ois tän tehny eilen valmiiks, ni nou hätä, mut ku ei, ni täytyy soveltaa.
Seuraava välipala ois kahden aikaan.
Ruisleipä, voi, juusto, leikkele, 200g raejuustoa ka 2 dl maitoa. Tää on melkeen päivän paras setti. Maistuu hyvältä, ja kaloreitakin yli 400. Että mä sit tykkään kaloreista. Mä aiemmin harrastin kaloreita. Nyt mä oon kääntäny ajatuksen sellaseks, et syöminen on vain syömistä, ei herkuttelua. Toimii toistaseks.
Oon muutes huomannu, et sylkirauhaset toimii psykosomaattisesti. Tai mikälie sit oikee termi onkaan. Jätkät töissä, etenkin Velu, yrittää horjuttaa vankkaa päätöstäni ruokavalion suhteen kertomalla kaikista herkuista värikkäin sanakääntein. Tämä saa sylkirauhastet toimimaan, ja salaa pyyhin kuohaa suupielistäni.
Välipalan jälkeen on sit päivällinen viiden aikaan. Riisiä ja kanaa. Vaihtoehtoina pasta, peruna, jauheliha. Tämä satsi on autossa oottamassa. Onneks. Mikroon ja naamaan.
Päivällisen jälkeen ei sit ookkaan enää, kun iltapala, 3 kananmunaa. Lisäks tänään tietenkin, kun on reenipäivä, tulee palautusjuoma reenin jälkeen. Siitäkin muutes saa 330 kaloria.
Tällanen on mun ruokavalio ekan kuukauden. Asenne ainakin toistaiseksi on horjumaton. Jos tää ei toimi, ni sit mä otan Tolkkisten seriffin raineriksi.
Lisäks joka päivä pitää litkiä kaks litraa vettä. Aluks tää oli tosi kova, mut alkaa jo elimistö tottua. Mun reenikaveri Upi sanoi, kaikkeen tottuu ajan kanssa.
Aurinkoa päiväänne
T Fitness
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Kovaa reeniä ja ohutta ruokavalioo
Torstaina vedettiin eka setti rainerin kanssa. Alkuun tehtiin lyhyt lihaskuntotesti, joka niisti pahimmat menohalut miehestä.
Reeniohjelman ensimmäinen setti on 1-jakoinen ensimmäisen kuukauden ajan, jolloin tarkoitus on ajaa kroppa sisään reenaamiseen, niin ettei heti säre paikkoja. 1-jakoisuus tarkoittaa siis sitä, että yhdessä reenissä mennään koko ruppi läpi.
Ja reenejä on 3 krt/ viikko, plus 2 krt/viikko on kiekkoa 1,5h per kerta.
Lyhyt lihaskuntotesti oli seuraavanlainen:
30 sek, maksimi määrä toistoja
1 punnerrus, meni 29
2 Kyykkyyn/ylös, meni 28
3 Vatsat ,eli istumaan nousu, meni 22
4 Leuan veto, meni 3 kpl
Seuraava lihaskuntotesti on 3 kk päästä, kun tämän projektin ensimmäinen vaihe on paketissa.
Reeniohjelma tehtiin mun tavoitteeseen tähtäävä, eli oikeestaan pelkkää rasvan polttoa.
7 ohjelmaa, 4 sarjaa, toistoja 15, tauot 45-30 sek.
reeni kestää ilman alku- ja loppulämmittelyä 45 min, ja ekoissa reeneissä syke ei montaa kertaa laskenutalle 170.
Ekat reenit käytiin rainerin kanssa läpi, raineri näytti mallia, selitti miten ja miksi, ja ei muuta kun puskemaan. Mehut lähti niin totaalisesti, että välillä oli vaikeuksia tarkentaa katsetta ja puhe sammalsi, ihan tosi! Väitän, etten oo 2000-luvulla ollut aiemmin niin piipussa, kun reenien jälkeen.
Koko kroppa tärisi, kädet ja jalat ei kantanut, ja mä jo aloin miettiä, et oisko sittenkin saarniarkku parempi, kuin tamminen.
Loppulämmittelyssä vähän helpotti, ja koko kropassa ollut pumppi alkoi hellittämään. aivan karmeeta!
Viimesen sarjan jälkeen sopertelin rainerille, et oon ihan loppu, ni se vaan tokas, et jahka saadaan sun kroppa sisään ajettua, voidaan alkaa tuuppaamaan tosissaan. Jos oisin jaksanu, oisin ollu kauhuissani.
Sit reenien loppuun käytiin läpi ruokavalio. Rainerin sanojen mukaan se on 60% koko setistä.
Pt oli vääntänyt mulle valmiin ruoka-ohjelman. Yks asia, mihin oli pakko puuttua. Siinä oli rasvaton maito. Mä sanoin, ettei se vaan putoo, vaikka mikä ois, ni ei vaan mee. Rukattiin ruokalistaa sellakseks, että kärsii kevytmaitoa juoda. Ohjelma pitää sisällään 2350 kaloria päivässä, mikä on reilut tuhat vähemmän, kuin normaalisti olen tottunut. Voitte arvata, että on ollut nälkä.
toinen haaste siinä on ruokavälit. 2-3 tunnin välein on syötävä. yhteensä 6 kertaa päivässä. Joutuu jo vähän sommittelemaan työpäivää, että saa tämän toteutumaan.
Tavoite on siis painon pudottaminen 1/2 kg/viikko 3 kk ajan rasvaa polttamalla ja ruokavaliota muuttamalla.
Raineri lupas, että 5 kg kun on pudonnu, voi käydä mättää mahan täyteen. SITÄ ODOTELLESSA!
Tosissani kuitenkin oon tän homman kanssa. jos meinaa saada tuloksia, niin pakko on jotain tehdä.
Ja kuten blogiin lidätystä kuvasta näkyy, tarttis tehrä jottain!!!
Reeniohjelman ensimmäinen setti on 1-jakoinen ensimmäisen kuukauden ajan, jolloin tarkoitus on ajaa kroppa sisään reenaamiseen, niin ettei heti säre paikkoja. 1-jakoisuus tarkoittaa siis sitä, että yhdessä reenissä mennään koko ruppi läpi.
Ja reenejä on 3 krt/ viikko, plus 2 krt/viikko on kiekkoa 1,5h per kerta.
Lyhyt lihaskuntotesti oli seuraavanlainen:
30 sek, maksimi määrä toistoja
1 punnerrus, meni 29
2 Kyykkyyn/ylös, meni 28
3 Vatsat ,eli istumaan nousu, meni 22
4 Leuan veto, meni 3 kpl
Seuraava lihaskuntotesti on 3 kk päästä, kun tämän projektin ensimmäinen vaihe on paketissa.
Reeniohjelma tehtiin mun tavoitteeseen tähtäävä, eli oikeestaan pelkkää rasvan polttoa.
7 ohjelmaa, 4 sarjaa, toistoja 15, tauot 45-30 sek.
reeni kestää ilman alku- ja loppulämmittelyä 45 min, ja ekoissa reeneissä syke ei montaa kertaa laskenutalle 170.
Ekat reenit käytiin rainerin kanssa läpi, raineri näytti mallia, selitti miten ja miksi, ja ei muuta kun puskemaan. Mehut lähti niin totaalisesti, että välillä oli vaikeuksia tarkentaa katsetta ja puhe sammalsi, ihan tosi! Väitän, etten oo 2000-luvulla ollut aiemmin niin piipussa, kun reenien jälkeen.
Koko kroppa tärisi, kädet ja jalat ei kantanut, ja mä jo aloin miettiä, et oisko sittenkin saarniarkku parempi, kuin tamminen.
Loppulämmittelyssä vähän helpotti, ja koko kropassa ollut pumppi alkoi hellittämään. aivan karmeeta!
Viimesen sarjan jälkeen sopertelin rainerille, et oon ihan loppu, ni se vaan tokas, et jahka saadaan sun kroppa sisään ajettua, voidaan alkaa tuuppaamaan tosissaan. Jos oisin jaksanu, oisin ollu kauhuissani.
Sit reenien loppuun käytiin läpi ruokavalio. Rainerin sanojen mukaan se on 60% koko setistä.
Pt oli vääntänyt mulle valmiin ruoka-ohjelman. Yks asia, mihin oli pakko puuttua. Siinä oli rasvaton maito. Mä sanoin, ettei se vaan putoo, vaikka mikä ois, ni ei vaan mee. Rukattiin ruokalistaa sellakseks, että kärsii kevytmaitoa juoda. Ohjelma pitää sisällään 2350 kaloria päivässä, mikä on reilut tuhat vähemmän, kuin normaalisti olen tottunut. Voitte arvata, että on ollut nälkä.
toinen haaste siinä on ruokavälit. 2-3 tunnin välein on syötävä. yhteensä 6 kertaa päivässä. Joutuu jo vähän sommittelemaan työpäivää, että saa tämän toteutumaan.
Tavoite on siis painon pudottaminen 1/2 kg/viikko 3 kk ajan rasvaa polttamalla ja ruokavaliota muuttamalla.
Raineri lupas, että 5 kg kun on pudonnu, voi käydä mättää mahan täyteen. SITÄ ODOTELLESSA!
Tosissani kuitenkin oon tän homman kanssa. jos meinaa saada tuloksia, niin pakko on jotain tehdä.
Ja kuten blogiin lidätystä kuvasta näkyy, tarttis tehrä jottain!!!
perjantai 8. maaliskuuta 2013
Uusi harrastus!
Harrastukset, joita tällä hetkellä harrastan aktiivisesti tai kausiluontoisesti ovat:
-jääkiekko
-valokuvaus
-klassinen musiikki/pianon soitto
-golf
-purjehdus
-lintujen tarkkailu
-lumilautailu
-uimahallissa pulikointi
-moottoripyöräily
-vapaaehtoistyö
Uinumassa olevat harrastukset, joita olen harrastanut, tai harrastan harvemmin nykyään:
-shakki
-sulkapallo
-lentopallo
-lukeminen (nykyään n 1 kirja/kk)
-metsästys
-eräretkeily
-englannin kielen opiskelu
Voihan noita muitakin olla, mutta äkikseltään ei tuu nyt mieleen.
Nyt kun olen alkanut treeniharrastuksen, jonka tavoitteena on rasvanpoltto, oon pannu merkille, ettei mikään aiemmin mainituista harrastuksista oo herättänyt yhtä paljon tunteita kaveripiirissä, kuin tämä.
Jännä huomata, miten paljon ennakkoluuloja lajiin liittyy, joita itelläkin ollu iso repullinen.
Osa niistä on jo karissu, saa nähä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Viikonloppuna kerron ekasta reenistä. Jahka voimat on sen verran palautunu, että jaksan kirjottaa.
Tänään on muutes laatukiekkoa Porvoon Extreme vs Askolan Indians Porvoon jäähallissa klo 21.00 alkaen.
Mä oon menossa mukana, viime matsissa sain tehot 2+0, ottelu päättyi 4-4. Tänään taidan istua vaihdossa :)
Hellurei ja hyvät naisten päivät.
-jääkiekko
-valokuvaus
-klassinen musiikki/pianon soitto
-golf
-purjehdus
-lintujen tarkkailu
-lumilautailu
-uimahallissa pulikointi
-moottoripyöräily
-vapaaehtoistyö
Uinumassa olevat harrastukset, joita olen harrastanut, tai harrastan harvemmin nykyään:
-shakki
-sulkapallo
-lentopallo
-lukeminen (nykyään n 1 kirja/kk)
-metsästys
-eräretkeily
-englannin kielen opiskelu
Voihan noita muitakin olla, mutta äkikseltään ei tuu nyt mieleen.
Nyt kun olen alkanut treeniharrastuksen, jonka tavoitteena on rasvanpoltto, oon pannu merkille, ettei mikään aiemmin mainituista harrastuksista oo herättänyt yhtä paljon tunteita kaveripiirissä, kuin tämä.
Jännä huomata, miten paljon ennakkoluuloja lajiin liittyy, joita itelläkin ollu iso repullinen.
Osa niistä on jo karissu, saa nähä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Viikonloppuna kerron ekasta reenistä. Jahka voimat on sen verran palautunu, että jaksan kirjottaa.
Tänään on muutes laatukiekkoa Porvoon Extreme vs Askolan Indians Porvoon jäähallissa klo 21.00 alkaen.
Mä oon menossa mukana, viime matsissa sain tehot 2+0, ottelu päättyi 4-4. Tänään taidan istua vaihdossa :)
Hellurei ja hyvät naisten päivät.
torstai 7. maaliskuuta 2013
keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Personal trainer
Tänään kävin tapaamassa raineria. Sovittiin puhelimessa treffit, ja tunnin verran jubailtiin, koko aikana ei mulle tullu sellasta fiilistä, että tää ois millään tavalla mun juttu.
Varmaan osaltaan senkin takia, että vaikka mut tunnetaan kohtuuden ystävänä, oon ollu hieman malttamaton tän mun projektin suhteen, ja oisin tietty heti, tai ainakin lähiaikoina halunnu päästä tositoimiin.
Toisekseen mun ois pitäny alkaa kulkemaan tsadissa reeneissä, eikä sekään oikeen maistunu, ja kolmanneks tää ois ollu sikakallis, yli 400€/kk, joten hylkäsin ehdokkaan.
Asia alkoi ottamaan pannuun, ja mä jo mietin, et tähänkös tää nyt tyssäs, mutta ei, puhelu tosiystävä (tuleva reenikaveri ja bodaaja) Jarskille pelasti mun päivän.
Mä sain siltä sen oman rainerin yhteystiedot, tää uus kaveri on kuulemma innostava motivoiva, osaa hommansa jne. Näiden hyvien suositusten saattelemana luuria jälleen kouraan, ja puhelua rainerille.
Puhelun aikana jo tuli kaverista tosi hyvä fiilis. Jantteri oli täynnä virtaa ja käski laittamaan sähköpostiosoitteen, jotta voi kysellä taustoista ja tavoitteista.
Posti tuli nopsaan ja postin sisältö ja sävy liikutti mun mieltä oikeaan suuntaan tän projektin onnistumisen kannalta. Siihen vastauskin tietysti syntyi samoin tein.
Samaan syssyyn Jarski ehdotti, että lähtisin salille sen reeneihin messiin vähän tutustumaan paikkoihin.
No, mähän lähin, sillä reissulla tuli sit hommattua elämäni eka kausikortti kunto klubille.
Näin se elämä ihmistä heittelee.
Reenit meni ihan sivusta katsojana ku julmettu määrä rautaa liikku ylös ja alas ja edes ja takas lihasmassan liikuttelemana, ja mä tippa linssissä kattelin...
Ohessa sovittiin sit huomenna rainerin kanssa miittinki salille, jossa sit hoidellaan ekat reenit pois kuleksimasta.
Eli näillä näkymin huomenna musta tulee sit vihdoinkin fitness.
Mä kerron sit huomenna lisää, miten reenit meni ja varmaan sit selviää se lopullinen tavoitekin.
P.S. On jo kyselty kuvaa, mut mä lykkään sitä vielä huomiseen, koska sillon mä vasta tän homman fyysisen puolen alotan.
Nyt hyvillä mielin painan pääni Tempur-tyynyyn, nukun pyörimättä ja toivottavasti painajaisia näkemättä aamuun, ja sit koittaakin jo eka virallinen reenipäivä.
Ainii, vaaka näytti tänään iltapainoa 89,5kg, joten tuloksia syntyy, JESSSS!!!
Varmaan osaltaan senkin takia, että vaikka mut tunnetaan kohtuuden ystävänä, oon ollu hieman malttamaton tän mun projektin suhteen, ja oisin tietty heti, tai ainakin lähiaikoina halunnu päästä tositoimiin.
Toisekseen mun ois pitäny alkaa kulkemaan tsadissa reeneissä, eikä sekään oikeen maistunu, ja kolmanneks tää ois ollu sikakallis, yli 400€/kk, joten hylkäsin ehdokkaan.
Asia alkoi ottamaan pannuun, ja mä jo mietin, et tähänkös tää nyt tyssäs, mutta ei, puhelu tosiystävä (tuleva reenikaveri ja bodaaja) Jarskille pelasti mun päivän.
Mä sain siltä sen oman rainerin yhteystiedot, tää uus kaveri on kuulemma innostava motivoiva, osaa hommansa jne. Näiden hyvien suositusten saattelemana luuria jälleen kouraan, ja puhelua rainerille.
Puhelun aikana jo tuli kaverista tosi hyvä fiilis. Jantteri oli täynnä virtaa ja käski laittamaan sähköpostiosoitteen, jotta voi kysellä taustoista ja tavoitteista.
Posti tuli nopsaan ja postin sisältö ja sävy liikutti mun mieltä oikeaan suuntaan tän projektin onnistumisen kannalta. Siihen vastauskin tietysti syntyi samoin tein.
Samaan syssyyn Jarski ehdotti, että lähtisin salille sen reeneihin messiin vähän tutustumaan paikkoihin.
No, mähän lähin, sillä reissulla tuli sit hommattua elämäni eka kausikortti kunto klubille.
Näin se elämä ihmistä heittelee.
Reenit meni ihan sivusta katsojana ku julmettu määrä rautaa liikku ylös ja alas ja edes ja takas lihasmassan liikuttelemana, ja mä tippa linssissä kattelin...
Ohessa sovittiin sit huomenna rainerin kanssa miittinki salille, jossa sit hoidellaan ekat reenit pois kuleksimasta.
Eli näillä näkymin huomenna musta tulee sit vihdoinkin fitness.
Mä kerron sit huomenna lisää, miten reenit meni ja varmaan sit selviää se lopullinen tavoitekin.
P.S. On jo kyselty kuvaa, mut mä lykkään sitä vielä huomiseen, koska sillon mä vasta tän homman fyysisen puolen alotan.
Nyt hyvillä mielin painan pääni Tempur-tyynyyn, nukun pyörimättä ja toivottavasti painajaisia näkemättä aamuun, ja sit koittaakin jo eka virallinen reenipäivä.
Ainii, vaaka näytti tänään iltapainoa 89,5kg, joten tuloksia syntyy, JESSSS!!!
tiistai 5. maaliskuuta 2013
Mieli muuttuu!
Jännä homma, miten mieli on jo virittynyt treenitaajuudelle. Mä huomaan sen siitä, ku nälkä alkaa kurnimaan vatsassa, niin enpä pysähdykään huoltsikalle hakemaan vanhaa perussettiä, 1/2 litran kokis ja levy geishaa. Se maistuu kyllä ylimaallisen hyvältä, mutta tunnin päästä nälkä on entistä kovempi, ja pakko mennä vetää jotain mäcci-mättöä. Nyt vanhan mallin sijaan pysähdynkin lounaspaikkaan, jossa saa, jos ei kunnon, niin ainakin kotiruokaa. Näin se mieli alkaa muuttumaan fitness-moodiin.
Se mua jännittää, että minkälaiseks raineri yrittää mun ruokavalion muuttaa.
Tähän asti se on sisältänyt runsaasti suklaata, roskaruokaa, kermaa, voita ym kaikkea hyvää.
Mut katotaan, huomenna se selviää.
Terveellistä tätä päivää kaikille niille, jotka haluavat tästä päivästä terveellisempää ja hyvinvoipaisempaa!
Se mua jännittää, että minkälaiseks raineri yrittää mun ruokavalion muuttaa.
Tähän asti se on sisältänyt runsaasti suklaata, roskaruokaa, kermaa, voita ym kaikkea hyvää.
Mut katotaan, huomenna se selviää.
Terveellistä tätä päivää kaikille niille, jotka haluavat tästä päivästä terveellisempää ja hyvinvoipaisempaa!
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Startti
Tämän blogin perustamisen idean sain Latelta, joka ystävällisesti linkitti erään bodarin blogin fb-seinälleni tänään.
Ajatus muutoksesta on muhinut jo pitkään, mutta se lopullinen startti on odotuttanut itseään jo vuosia.
Viimein viime perjantai-aamuna lopullinen muutoksen käynnistyminen tapahtui vaa'an muodossa.
Puntari näytti 91,4 kg, ensimmäistä kertaa yli 90, mikä ei sinänsä ole paljon, jos vaikka sattuisi omistamaan KORKEAN kehon tai jos vaikka se ois lihasta. Mutta ei. Ainakaan mun tapauksessa.
kokonaisen päivän pyörittelin ajatusta päässäni, ja seuraavan yön painajainen, jossa kylkeä kääntäessäni napa ei liikahtanut, sai minut lauantaina kirjoittamaan googlen hakukenttään sanan Personal trainer!!!
Ajatus sali-hommista ja rainereista ynnä muista kehonrakennusjutuista ei ole henkilökohtaisesti uponnut minuun, mutta koska päätös asiasta oli jo tehty, nielin ylpeyteni, kätkin häpeäni ja otin luurin kauniiseen kouraan. Itseni tuntien, tarvitsen ehdottomasti jonkun, joka laittaa homman käyntiin, kertoo, mitä ja miten kannattaa tehdä, asettaa tavoitteita, mittaa edistymistä jne.
Puhelu personal trainerille, (täst edes raineri) oli jo itsessään myönteinen kokemus.
Raineri kyseli alustavasti taustoista, kerroin salikammosta ja muista omista pikku peikoista, ja rainerin rauhoitellessa minua sovimme tapaamisen kuluvalle viikolle.
TAVOITE!
Lopullisen tavoitteen julkaisen sitten, kun olen tavannut rainerin, mutta lähtökohtana mulla on painonhallintaan liittyvä tavoite, ei niinkään bodarikroppa.
Nähtäväksi jää, joudunko pyörtämään taas yhden periaatteistani, nimittäin salikortin suhteen, vaikkakin ensisijaisesti ajattelin hoitaa tämän salien ulkopuolella. Ei kai tällasella kynäniskalla oo mitään asiaa sinne, ku pelkkä tanko painaa jo niin paljon, ettei se montaa kertaa nouse.
Ajattelin kirjoittaa tämän fitness-projektiksi nimeämäni jutun blogimuodossa, ja alustavasti tarkoitus on julkaista seuraava teksti heti keskiviikkona rainerin tapaamisen jälkeen.
Tulevaisuus näyttää, kuin äijän käy!
P.S Illalla kuva lähtötilanteesta :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)